LW-kanavalle lisää videoita

Lahtiwoodin YouTube-kanavalle lisätään kesän aikana Lahteen liittyviä videoita. Osa niistä on jo julkaistu muilla kanavilla, tarkoituksena on keskittää Lahti-aiheisia videoita samalle kanavalle.
Työn alla on myös uutta materiaalia LAPD-podcastien muodossa.

Kanavalle pääsee tästä.

Jos haluat oman Lahti-videosi kanavalle, tarjoa sitä osoitteeseen info[at]lahtiwood.com.

Iiliäinen – kadonnut lampi

Lahdessa on paljon pikku lampia ja suppia, osa jo kadonnut, joista mainittakoon mm. nykyisen jäähallin kohdin ollut lampi sekä Sopenkorvessa ollut Pörssinpassi. Alueen tunnetuimpia vesistöjä lienevät Mytäjäinen ja Häränsilmä.

Näin entisenä etelälahtelaisena yksi kiinnostava kohde on Länsiharjun koulun vieressä sijainnut, jo nyt kadonnut Iiliäislampi, josta on virallista tietoa niukalti. Lampi oli ilmeisesti syvä ja sen pinta-alaksi on mainittu 4000 neliömetriä. Lopulta suo ja lampi kuivatettiin ja täytettiin. Lahden Paikannimistö kertoo, että lampi olisi täytetty ennen koulun rakentamista: “ Illiäinen/Iiliäispassi, Kullankukkulanlampi. Entinen suurehko ja syvä lampi, jossa oli iiliäismatoja. Lampi täytettiin v. 1928 ja paikalle rakennettiin myöhemmin Länsiharjun koulu.” Ehkä vain osa lammesta täytettiin, sillä lähes umpeenkasvanut lampi oli vielä 1930-luvulla olemassa, sillloin kun koulu oli jo aloittanut toimintansa. Lampea muistelee kaksi koululaista Länsiharjun koulu 125 vuotta -kirjassa, joista alla poimintoja.
Jossain muistitiedoissa mainittiin, että lopullisesti lampi katosi 1950-luvun aikana.

Lampi näkyy kuvan keskellä. Osasuurennos kartasta 1898-1903. (Kartta Lahden kaupunki, kaupunkiympäristö)

Itselläni on lampeen liittyviä muistikuvia 1980-luvulta. Tuolloin lampea ei siis enää ollut, mutta rannan muodot olivat selvästi nähtävissä, osittain vielä tänäänkin. Lammen paikalla oli tuolloin ruohittunut hiekkakenttä, joka toimi meidän koululaisten pelikenttänä. Sittemmin kenttäkin on hävinnyt uudisrakennusten tieltä.

Aino Marola: Hytkyttelyä suopassissa

“Vanhan koulun lähellä oli suopassi. Siellä mulittiin. Siinä suonsilmäkkeessä oli mukava hytkytellä, kun se antoi perää. Siellä oli ihan avovettäkin. Meillä oli ihan sellainen tapa, että opettaja huusi meille monta kertaa: ’Tulkaa jo pois sieltä!’ Kun kastui, liitutaulun takana oli uuni, missä sai vaatteita kuivatella. Taulut oli silloin sellaisia liikuteltavia.

Pihalla oli opettajien kiusaksi toinenkin ongelma. Se viehätti kyllä meitä oppilaita, sillä suolla oli syksyisin karpaloita. Kun suo talvella jäätyi, sinne tehtiin luistinrata. Joskus hakattiin jäähän avanto ja laitettiin siihen lepän ranka. Sitä sitten pyöritettiin ja sieltä tuli ruohoja ja ruuttanoita.” (Länsiharjun koulu 125 vuotta, s. 31)

Pentti Heino: Iiliäispassi ja napakelkka

“Koulun piha rajoittui Iiliäislampeen ja sen ympärillä olevaan suohon, jonka jokainen tiesi sellaiseksi, että sinne uppoaa. Todennäköisesti suo oli ollut aiemmin lampea, joka oli hiljalleen maatunut umpeen reunoiltaan. Olihan se aikamoinen lätäkkö silloinkin. Talvellakin lammella oli touhua. Sinne oli rakennettu napakelkka. Siihen lammen jäähän pystytettiin tolppa, jossa oli 4-5 metriä pitkä aisa, jonka päähän pantiin mahakelkka. Sitten toiset työnsivät kelkkaa ympäri ja toiset olivat kyydissä. Se oli sellainen harrastus, mitä ei harrastettu paljonkaan välitunnilla. Kun koulu oli päättynyt, niin reput heitettiin hankeen ja sinne mentiin leikkimään.”
Pentti Heino kertoo myös, että Kullankukkula toimi hyppyrimäkiharrastuksissa: ”Ihan Kullankukkulan huipulta otettiin vauhtia ja Iiliäislammen jäälle se sitten pysähtyi.” (Länsiharjun koulu 125 vuotta, s. 45)

Sauli Hirvonen:

“Omana kouluaikana 1980-luvun puolivälin jälkeen lammen paikalla oli ruohottunut hiekkakenttä, jossa mm. pelasimme jalkapalloa välitunnilla. Sittemmin kentälle on rakennettu koulun lisärakennuksia, viimeimpänä liikuntahalli. Omana kouluaikani kentän nousevat reunat eli entiset rantatörmät olivat vielä selkeästi nähtävillä. Kullankukkulan puoleinen törmä on vielä tänäpäivänäkin selkeästi nähtävissä, muut ovat hävinneet rakentamiseen liittyvissä maansiirtotöissä.

Koulun ympärillä oli ränsistyneitä puutaloja, joissa asui paljon ns. laitapuolen porukkaa. Autiotaloissa me pojat kävimme tekemässä kepposiamme. Viimeiset talot on taidettu purkaa viimeistään 1980-90-lukujen taitteessa.

Muistan myös aikoinaan kuulleeni sellaisen tarinan, että suosta oli joskus aikoinaan nostettu naisen ruumis. En muista keneltä kuulin moisen huhun, ja ehkä se oli kerrottu vain pelottelumielessä. Se toi kuitenkin oman jännityksensä, olihan ympäristössä vielä tuolloin purkua odottavia vanhoja autiorakennuksia.”  

Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 2/2018.

Lähteet:
Länsiharjun koulu 125 vuotta (1996)
Lahden Paikannimistö (1994)

Kevätpäivän sahaus

Pääsin pitkästä aikaa osallistumaan Pro Puun perinteikkääseen Kevätpäivän sahaus -tapahtumaan. Muutama vuosi tässä pääsi jo vierähtämään ettei tuollaisen tuoreen vasta sahatun puun tuoksua ollutkaan päässyt haistelemaan. Tänä vuonna vannesahan oli paikalle kiskonut Helsingistä AAA-sahakone. Aamusta jo oli aistittavissa hyvät sahauskelit, pikku pakkasta, mutta aurinkoista. Päivän mittaan lämpötilakin nousi plussan puolelle selkeästi ja aurinkoa riitti, mitä parhain ilma viettää aikaa ulkosalla. Näytösluonteinen tapahtuma keräsi paikalle satunnaisten ohikulkijoiden lisäksi Salpauksen opiskelijaryhmän.

Sahattavana oli mäntyä, vaahteraa sekä visakoivua. Visaa ei sahaushommiin ole juuri päätynyt, mutta nyt kun on käynnissä Visa-hanke, niin Luke järjesti meille muutamia runkoja sahattavaksi. Osa visatukeista lähtee viilutettavaksi. Visa-hankkeessa päämääränä olisi visan brändäyksen lisäksi löytää sille enemmän käyttöä, eritoten visakkojen harventamisesta saatavalle ns. vähempiarvoiselle visalle pitäisi löytää sijoituskohteita. Visan kasvattajien metsistä alkaa lähivuosien kuluessa tulla korjuukokoista runkoa ja tuolle arvopuullemme kaipailtaisiin kovasti tuoreita käyttökohteita. Visakoivu ulkonäkönsä lisäksi eroaa tavallisesta koivusta puuaineksensa ominaisuuksien puolesta oleellisesti. Visa kasvaa hitaammin ja syheröisesti, puuaines onkin tavallaan sitkeämpää ja tiviimpää, mutta taas huomattavasti ikävämpää esimerkiksi höylätä kuin suorasyiset puuainekset. Visasta voisi todeta, että kauneudella on hintansa.

Ei pidä väheksyä muitakaan puistojemme ja pihojemme puita, niistä löytyy vallan kauniita syykuvioita ja värejä. Kuvan vaahterassa sydänpuuhun on tullut jonkin asteista kovalahoa, tumman ruskean ja harmaan kautta erilaisiin vihreän sävyihin ja läskissä paikoin jopa lähes lumenvalkeaa puuainesta. Vaahtera mielletään puuaineena yleensä todella vaaleaksi, mutta jos omia tekemisiäni vilkuilee taaksepäin, niin kun on saanut näiden piha- ja puistopuiden kanssa touhuta, on värimaailma ollut erittäin rikas ja kylläinen.

LW-kanava avattu

Lahtiwoodin oma YouTube-kanava on avattu.

Kanavalla jatkaa syksyllä 2018 aloittanut LAPD-ohjelma. Viiden aiemmin julkaistun jakson lisäksi tekeillä on kaksi uutta jaksoa, jotka ovat kuunneltavissa kuluvana keväänä.

Lisäksi Lahden paikat -nimellä julkaistaan aiemmin julkaistuja lyhytdokumentteja.

Muuta sisältöä lisätään kanavalle kevään ja kesän aikana. Lisätietoja linkistä.

Dioraaman päivitystä 

Olen elämäni aikana saanut valmiiksi kaksi pienoisrautatiedioraamaa. Ennen niitä oli tosin kaikenlaisia kokeiluja, ja kolmannen aloitin viime vuonna. Lisäksi olen suunnitellut suurempaa ratasoikiomaisemaa, mutta se on jäänyt pääosin vain suunnittelun asteelle. Tilanpuutteen vuoksi projekti ei ole edennyt.

Tämän ensimmäisen pienoisrautatien aloitin joskus 17-18-vuotiaana, ja tein sen aikoinaanvanhaan kaiutin tasoon. Tasolle ei tuolloin ollut käyttöä, joten otin sen omiin tarkoituksiin. Dioraamalla on ikää jo yli 20 vuotta, joten ei ihme, että sitä joutuu tai saa välillä hieman päivitellä parempaan kuosiin. No, jätin siis uudemmat mallit hetkeksi rauhaan, sillä päätin korjata nuo kaksi vanhempaa.

Saksalaistyyppinen maisema syntyi lähinnä käytännön syistä. Suurin osa pienoisrautatietarvikkeista on saksalaisvalmisteisia, joten luonollisesti maisemakin sijoittuneen jonnekin itäiseen Saksaan päin. Sillä ei ole varsinaisesti mitään oikeaa esikuvaa, vaan se syntyi aikoinaan lähinnä ”fiilispohjalta.

Reilussa 20 vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon ja välillä oli aikoja, jolloin en ollut missään tekemisessä pienoisrautateiden kanssa. Hyvin dioraamani ovat silti kestäneet aikaa, ainakin omasta mielestäni. Taidotkin ovat hieman ajan kuluessa karttuneet, onhan tarjolla paljon ohjeistusta ja neuvoja, erityisesti YouTubessa. Instagammistakin saa paljon hyviä vinkkejä.

Rakentamaan oppii tietenkin itse kokeilemalla. Olen tyytyväinen omaan kädenjälkeeni, mutta pyrin siihen että seuraava on sitten parempi. Muuten menee (taas) pensselit santaan.

Alla muutamia kuvia.


Seuraavaksi otan työn alle toisen dioraamani, joka sijoittunee jonnekin päin Yhdysvaltoja. Raportoin sen restauroimisesta sitten myöhemmin.

Ylinen Viipurintie – Linjaus ja muistomerkki

Lahden kylä muodostui Hämeenlinnasta Viipuriin johtavan maantien varrelle. Tien olemassaolosta on viitteitä 1400-luvun alkupuolelta alkaen. Linjaus ei kaikilta osin ole tarkkaan selvinnut, ja Lahden kaupungin alueeltakin tie on hävinnyt kokonaan, vaikka se on nähtävillä mm. Karjanlankadun, Möysänkadun ja Viipurintien linjauksissa. Tie kulki ennen Lahden kylän paloa asutustaajaman läpi, josta muodostui nykyinen Aleksanterinkatu. Tuolloin aikoinaan kylän läpi kulkeneestä tiestä oli niin hyötyä kuin haittaakiin: ihmisiä ja tavaraa kulki kylän läpi, ja aloilleen jäi varmasti muutama yritteliäs kauppias tai kädentaitaja, mutta myös vähemmän yrittelijäitä joutilaita aiheuttamaan häiriötä.

Torin kaakkoiskulma kesällä 2013. Kiveyksellä voitaisiin luoda ikiaikaiselle tien muistomerkki Lahden kaupungin sydämeen. (Kuva Sauli Hirvonen)

Kesän 2013 torikaivauksissa löydettiin vanhaa tien pintaa torin kaakkoiskulmasta (kuvassa jotakuinkin oikeassa kulmassa), kuten ennakkoon oli tiedossa. Miten me lahtelaiset voisimme tuoda tämän vanhan maantien jälleen esille, muistuttamaan vuosisataisista yhteyksistä muualle maahan?

Muistomerkit torille ja Möysään

Kirjoitinhan muistomerkkiehdotuksesta jo ensimmäisen kerran vuonna 2013. Ehdotin tuolloin Hollolan Lahti -lehdessä 4/2013 tielle omaa muistomerkkiä ja lähetin tekstin nettisivujen kautta myös kaupungin edustajalle. Ehdotuksessani kirjoitin: “Tie voitaisiin rakentaa ‘uudelleen’ torille sille kohdin, jossa se oli sijainnut satoja vuosia. Tähän antaa mahdollisuuden torin tuleva uusi kiveys. Kun tie kivettäisiin erilaatuisella ja/tai -lajisella katukivellä, noudattaen kuitenkin torikiveyksen yhdenmukaisuutta, saataisin torin pintaan historiallisesti maantietä esittävä muistomerkkiväylä, joka tulisi konkreettisesti lahtelaisten nähtäville ja ehkä herättäisi kiinnostusta vanhaa tietä ja sen varrella sijainnutta palanutta kylää kohtaan.”

Tällä hetkellä uuden kiveyksen tekeminen ei ole tietenkään ajankohtaista.

Lähestyin keväällä useita tahoja sähköpostitse ehdottaen palaveria muistomerkkiaiheesta. Ehdotus otettiin hyvin vastaan ja pidimme aiheesta palaverin Lahden kaupunginmuseon Hannu Takalan ja Nastola-seuran Matti Oijalan kanssa. Tämän keskustelun pohjalta Ylinen Viipurintie on osana Lahden kaupunginmuseon tekemää historiapolkukarttaa. Tästä enemmän kunhan kartta valmistuu.

Lisäksi muutaman vuoden työn alla ollut Juuso Lehtisen ja Lahti-Seuran yhteisprojekti lahtikartalla.fi-sivu on vihdoin aukeamassa alkuvuodesta. Sivustolle on tulossa tietoa tien historiasta ja sen linjauksesta.

Edellä mainitut asiat ovat erinomainen alku. Tielle tarvitaan näkyvä merkki niillä paikoin missä se aikoinaan kulki, jotta sen historiallinen merkittävyys tulee esille. Tällainen voisi vaikkapa olla torille sijoitettu kilometritolppa-tyylinen muistomerkki, joka olisi pikemminkin taideteos.

Toinen huomion arvoinen paikka on entisten Ylisen Viipurintien ja Suuren Savontien risteys, joka on vielä nähtävillä Möysänkadulla. Risteys on ollut samalla paikalla vuosisatoja ja sen pitkän historian voisi tuoda esille vaikkapa tienviitoilla osoittamaan Viipuriin ja Savonlinnaan. Viitan ansiosta unohdettu vanha tienristeys tuotaisiin tuotaisiin nykyaikaan. Suuri Savontie tunnettiin jo 1550-luvulla yleisenä tienä. Se on syntynyt todennäköisesti Olavinlinnan perustamisen aikoihin 1470-luvulla.

Lahden kehittyminen maakunnan keskukseksi oli monen asian summa. Rautatien valmistuminen yhdessä Vesijärven rannoille nousseen teollisuuden ja sataman kanssa olivat oleellisia asioita Lahden kehitykselle, vaikkeivat kylän alueella sijainneetkaan.

Jo kauan ennen rautatien saapumista, eteläisen Salpausselän pohjoispuolelle oli muodostunut tiivis kylä, jonka läpi kulki Ylinen Viipurintie. Tässä kohtaa Salpausselkää vanha maantie ikäänkuin ”poikkeaa” Salpausselän pohjoispuolelle, johon Lahden kylän on rakentunut. Lahden kylän ja maantien historiat ovat sidoksissa toisiinsa. Se on mielestäni tärkeää tiedostaa, sillä tie ja sen perintö ovat vanhinta rakennettua Lahtea.

Ehdotukseni johti siihen, että Lahden kaupunginmuseo laati selvityksen Ylisen Viipurintien linjauksista Lahden seudulla. Se on luettavissa mm. Lahti-Seuran nettisivuilla.

Olen koonnut Ylisen Viipurintiestä kaksiosaisen yhteenvedon. Ensimmäinen osa on luettavissa täällä (v. 2015) ja toinen täällä (v. 2018).

Ylistä Viipurintietä olen käsitelllyt Lahti-Seuran jäsenlehdessä Hollolan Lahti numeroissa 4/2013, 2/2015 ja 3/2017

Tuliaisia Bratislavasta

Vierailin joulun jälkeen vuodenvaihteen yli Bratislavassa. Kaupungissa tai edes Slovakiassa en ollut aiemmin käynytkään. Saavuin aamukoneella Wienin lentokentälle, josta oli suora bussiyhteys läheiseen Bratislavaan. Otettuani nokoset linja-autossa, huomasin unen läpi tien vaihtuneen huonokulkuiseksi, joten ilmeisesti olimme saapuneet Slovakian puolella.

Ennen kuin seuralaiseni saapuivat iltakoneella, kävin hakemassa airbnb-asuntomme avaimen ja siinä samalla keskustelin mukavanoloisen asunnon omistajan. Talo oli juuri valmistunut ja sen oli rakentanut YIT. Naureskelinkin omistajalle että mukava päästä ulkomailla suomalaiseen asuntoon. Toki kehaisin, että olin itsekin tehnyt töitä ko. firmalle.

Neljänteen kerrokseen pääsimme Koneen valmistamalla hissillä. Asunto oli oikein mukava, josta tietysti puuttuivat astioiden kuivauskaappi sekä pidee. Kauko-ohjaimella toimivat sälekaihtimet olivat hämmentävä tuttavuus.
Rakennus sijaitsi lähes keskustassa, ja vanhaan kaupunkiin oli n. 20 min kävelymatka. Kaupungilla tuli pääasiassa liikuttua kävellen, muutamia matkoja tuli tehtyä taksilla ja raitiovaunulla. Kävellen liikkuminen päiväsaikaan oli paras vaihtoehtoa. Jos ei ollut mihinkään kiire, kävellessä pystyi kiinnittämään huomioita erilaisiin kaupunkikuvallisiin yksityiskohtiin.

Tonavan rannallakin tuli nopeasti käytyä. Erään joen ylittävän sillan pylonin päällä oli näköalaravintola, lentävä lautanen. Asunnon omistaja oli kertonut että se oli aikoinaan pyörinyt, mutta säästösyistä se oli lopetettu.

Vanha kaupunki huokui vuosisataista historiaa. Silmiin pistävää oli myös kaupungin viime vuosikymmenten aikana tapahtunut taloudellinen kasvu. Erityisesti pankki- ja liikerakennukset ja niiden muotokieli kertoivat halusta tehdä eroa sotien jälkeiselle suorakaiteiselle laatikkoarkkitehtuurille. Kokonaisuutena Bratislavan arkkitehtuuri onkin hyvin kerroksellista ja kiinnostavaa. Vanhaa mielenkiintoista on jäljellä, mutta myös uuden aallon arkkitehtuuri tarjoaa paljon mielenkiintoista nähtävää.

Lahti heräsi kiskoliikenteelle

Lahden kaupunki on vihdoin herännyt seudun vähäliikenteisten ratojen tarjoamiin kehitysmahdollisuuksiin. Kaupunki tulee teettämään Duoraitio-nimisen selvityksen, selviää 5.11. julkaistussa viranhaltijapäätöksessä. Siinä todetaan mm. seuraavaa:

”Heinola-Lahti-Loviisa –rataosuus on vähällä käytöllä ja radan kapasiteetti mahdollistaisi henkilöliikenteen liikennöinnin Heinolan ja Orimattilan suuntiin. Raideliikenteen tehostamisella voisi olla positiivinen vaikutus Lahden kaupunkiseudun ja koko Päijät-Hämeen maakunnan kehittämisen kannalta.

Duoraitioliikenteen perusselvityksessä selvitetään seudullisen duoraitioliikenteen mahdollisuudet Heinola-Lahti-Orimattila –välillä olemassa olevaan rataverkkoon tukeutuen. Lisäksi selvitetään alustavasti mahdollisuuksia laajentaa raitiotietä Lahden kaupunkialueelle.

Selvityksen kokonaishinta on 36 000 euroa (alv 0%), Lahden kaupungin osuus on 10 000€ (alv 0%).”

Viranhaltijapäätös on ladattavissa pdf-muodossa nimellä Duoraitiotie.

Olen kirjoittanut pikaraitiotiestä yli toistakymmentä vuotta sitten lähes edellämainituin perusteluin, jossa esittelin mm. duoraitiovaunumallin hyödyntämisestä Heinolan ja Orimattilan radoilla sekä Lahden sisäisessä liikenteessä.

Julkaisin vision ensimmäisen kerran vuonna 2007 silloisilla verkkosivuillani. Sittemmin olen päivittänyt ja laajentanut artikkelisarjaa, viimeksi vuonna 2017. Sarjan viimeisen osan julkaisin tämän kirjoituksen yhteydessä. Sarjan osat ovat luettavissa yhteenvetoa lukuunottamatta Johdanto-sivulta alkaen.

Asia on siis huomioitu, ja hyvä että seudun rautatiekaupungit haluavat selvittää tarkemmin kiskoliikenteen kehittämismahdollisuudet seudulla. Jäädään mielenkiinnolla selvityksen valmistumista.

Tässä yhteydessä haluan mainita, että Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n juhlavuoden innoittamana olen parhaillaan kirjoittamassa Hollolan Lahti 3/2018 -lehteen, millä tavoin kaupunki voisi huomioida rautateiden merkityksen Lahden kehitykselle.

Esittelen jutussa rautatieharrastajan näkökulmasta  kolme toimenpide-ehdotusta, ja toivon että joku niistä kantaisi hedelmää. Julkaisen jutun myöhemmin myös Lahen Lehessä.

Niemen kampus – takaisin rikospaikalle

– Mitä tapahtui kun virolainen, eteläafrikkalainen ja suomalainen menivät Iskun kotikalustetehtaalle?
– Se purettiin.

Iskun kotikalustehtaan muutostyöt LAMK:n tiloiksi alkoi useampi vuosi sitten. Tehdastilat muuntuivat perusteellisessa saaneerauksessa opiskelijoiden käyttöön, kun Isku Oy:n kaikki tuotantoon liittyvät toiminnot siirtyivät levykalustetehtaaseen. Pääsin itsekin osallistumaan näihin muutostöihin purkutöiden muodossa.

Alussa kerrottu jonkinasteinen ”vitsi” pitää osittain paikkansa. Purkutyömäällä oli toki muitakin suomalaisia, mutta vuokrafirman kautta sisäpurkuun keskittynyt ydintiimimme koostui em. kansallisuuksista. Aloitimme purkutyöt helmikuussa 2016 levytehtaan katolta, jonka jälkeen siirryimme kotikalustetehtaalle sisäpurkuun. Heitimme ns. keikkoja levytehtaallakin, mutta pääasiallinen työmaamme oli kotikalustetehdas.

Meidän osuutemme työmaalla kesti ehkä puoli vuotta, jonka aikana pääsimme tekemään monenlaista purkutyötä. Raskasta ja likaistahan se oli, mutta toisaalta ihan mukavaa. Varsinkin, jos pääsi ajamaan erilaisia koneita entisen tehtaan laajoja tiloja pitkin. Ja heittämään tavaraa alas koneella suoritettavaa lajittelua varten.  

Ruokalan vieressä olevassa näyttelytilassa esiteltiin muuttumisprosessi tehtaasta kampukseksi. Kuvat purkuvaiheessa olevasta rakennuksesta, ja ilokseni huomasin, että keskimmäisessä kuvassa on purkamamme ja keräämämme metalliroju talon pohjoispuolen toisessa kerroksessa.

Sittemmin lähdettyäni Iskun tehtaalta muihin hommiin, olen sivusilmällä seurannut töiden edistymistä. Aika ajoin kysellyt työmaalla olevilta tutuilta rakennusmiehiltä kuulumisia. No talohan valmistui. Lähes ajallaan. Niemi Campuksen avajaiset pidettiin perjantaina 9.11. iltaohjelmana. Päivällä oli järjestetty avoimet ovet, joten käytin tilaisuuden hyväkseni. Astelin sisälle rakennuksen pohjoispuolen ”akvaarion” sisäänkäynnistä.
Muutos olikin totaalinen. Ainoastaan tehtaan betonirakenteet muistuttivat, että nyt olen samassa paikassa, missä purkutyöt aikoinaan tapahtuivat. Sisäpihakin oli tyystin muuttunut, vaikkakin savupiippu ja ulkoseinät antoivat osviittaa aiemmasta.

Törmäsin heti opinahjon ensimmäisessä kerroksessa sattumalta tuttuun opettajaan, joka kehuikin uusia tiloja. Kaikkea tosin ei oltu vielä saatu valmiiksi ja se oli aiheuttanut monenlaisia haasteita.

Vaikutelmat tiloista olivat posiitiiviset satunnaiselle vierailijalle. Pitkiä suoria käytäviä oli vältetty ja omanlaisensa sokkeluus ja tilojen kaareva muoto toivat miljööseen kivaa vaihtelua.

Pitkä käytävä, muttei suinkaan tylsä tai painostava.

Lähes joka luokassa oli ikkunat. Taustalla on tietysti avoimuuden periaate ja ikkunat tuovat luokkaan ja käytävään avaruutta. Käytävällä kulkiessa tai luokassa istuessa, ikkunat eivät (perussuomalaista) introverttia ehkä ilahduta? Jäädään odottamaan moneenko luokkaan tulee lopulta verhot.

Luokka rakennuksen itäpuolella. Luokan ikkunan läpi kuvattu.

Varsinaisten opetustilojen käytettävyyttä en toki osaa arvioida. Tiiltä ja puuta on käytetty lämpimästi ja viihtyisästi. Toivotaankin hyvää ja tuloksellista opiskelua uusissa tiloissa.

Sibeliusrata satamaan – Lahden matkailuvaltti

Kisajuna Salpausselällä (Kuva Markku Meriluoto)
Kisajuna Salpausselällä (Kuva Markku Meriluoto)

Sibeliusrata-hankkeen esittely ja yleissuunnitelma

Yleissuunnitelman pohjana toimivat Vesijärven satamaradan eli nykynimellä Sibeliusradan hanketyössä käytetyt esitykset, aloitteet ja suunnitelmat vuosilta 1995-2004. Suunnitelmaa ajantasaistetaan tarvittaessa.

Sibeliusrata käsittää entisen Lahden satamaradan Urheilukeskuksesta Vesijärven satamaan, minkä alueelle valmistui vuonna 2000 konsertti- ja kongressikeskus Sibeliustalo – siitä nimi Sibeliusrata.

LATAA SUUNNITELMA
Yhteenveto on liitteineen pdf-muodossa

Satamaradan vaiheita (Koostanut Sauli Hirvonen)
Satamaradan vaiheita (Koostanut Sauli Hirvonen)

Syksyllä 1993 satamaradan asemakaavalla suojellut raiteet yllättäen purettiin Vesijärven aseman ja Jalkarannantien väliltä. Selvisi, että Valtionrautateiden virkamies oli myynyt VR:lle tarpeettoman kevyet kiskot romuna eikä huomannut asemakaavamääräystä. Teko oli asemakaava-alueen osalta lainvastainen, mutta asia sivuutettiin kaupungin ja Valtionrautateiden yhteisneuvottelussa melko kevyesti, koska samaan aikaan kaupunki pyrki kaikin voimin samaan oikorataa Keravalta Lahteen. VR:lta luvattiin antaa sopivat kiskot takaisin, jos kaupunki olisi halunnut palauttaa raiteet Jalkarannantieltä Vesijärven asemalle. Radan purkamisen jälkeen penkka siirtyi kevyenliikenteen käyttöön ja samalla maa-alueen hankinta kaupungille helpottui.

Historiallinen ratapenkka Pikku-Vesijärven ja Vesijärven välissä on suojeltu: “Muinaismuistolain 2 §:n mukaan kiinteitä muinaisjäännöksiä ovat mm. muinaisten huomattavien kulkuteiden ja siltojen jäännökset. Museoviraston tulkinnan mukaan Suomen vanhimpaan rataverkkoon (1850-1870-luvut) liittyvät käytöstä pois jääneet rakenteet ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä. Lahden ratakannas voidaan tulkita sellaiseksi. Rakennetta koskevista toimenpiteistä tulee pyytää Museoviraston lausunto.”

Nykyisellä kevyenliikenteenväylällä on asemakaavassa merkintä kiskoliikenteen mahdollistamiselle.

Lahtelaiset rautatieharrastajat alkoivat 1990-luvun puolivälin jälkeen aktiivisesti laatia suunnitelmia radan palauttamiseksi. Hankkeen ensimmäinen suunnitelma julkaistiin 1995 Lahden Rautatieharrastajien TOPPAROIKKA-lehdessä. Artikkeli pureutui nimenomaan perustelemaan radan tarpeellisuutta kulttuurihistoriallisista sekä matkailun ja elinkeinoelämän näkökulmista.

Pikku-Jumbo-höyryjuna ja Aino-laiva Lahden satamassa (kuva Markku Meriluoto)
Pikku-Jumbo-höyryjuna ja Aino-laiva Lahden satamassa (kuva Markku Meriluoto)

Perustelut radan palauttamiselle

Sibeliusrata -työryhmä uskoo, että radan palauttaminen urheilukeskuksesta Vesijärven satamaan on tärkeä hanke ensisijaisesti matkailullisesti. Radan palauttaminen on saanut positiivista palautetta niin elinkeinoelämän edustajilta kuin kulttuurinkin edustajilta. Sibeliusrata Vesijärven satamaan kohentaisi Lahden imagoa tapahtuma- ja järvenrantakaupunkina sekä hyödyntäisi kaupungin sijaintia Suomen kansainvälisen pääradan Helsinki–Pietari varrella.

Vesijärven asemasta ja satamasta, teollisuuden väistyttyä, on muodostunut lahtelaisten olohuone: sisävesilaivat, Sibeliustalo ja erilaiset yleisötapahtumat luovat satamaan kokonaisuuden, jotka luovat myös junaliikenteelle mahdollisuuksia kehittyä yhdeksi kaupungin vetovoimatekijäksi.

a) Kiskoliikenteen kehittäminen

Radan ansiosta messukeskus ja Sibeliustalo saadaan suoraan Helsingin ja Pietarin vaikutuspiiriin. Tarvitaan vain muutama sata metriä rautatietä, niin Pietarista pääsee junalla suoraan Sibeliustalolle.

Vanhan ratapohjan tehokkaampi hyödyntäminen selkeyttäisi alueen liikennesuunnittelua. Tällä on merkitystä erityisesti paikallisesti, sillä iskoliikenteen hyödyntäminen on kaupungin Green City -strategian mukaista ympäristöpolitiikkaa.

b) Isot tapahtumapaikat

Radan välittömässä läheisyydessä suuret tapahtumapaikat kuten urheilukeskus, jäähalli, messukeskus, Kisapuisto, satama kokonaisuudessaan ja Sibeliustalo sekä keskustan läheisyyteen rakentuva Ranta-Kartanon alue, johon on suunniteltu mm. hotellia ja taidemuseota.

c) Matkailu-, elinkeinoelämä- ja imagonäkökulmat

Radan puukansi tukee Ankkurin ainutlaatuista puuarkkitehtipuistoa ja lahtelaista puuosaamista.

Satamarata kokonaisuudessaan läpileikkaa alueen eri kerroksia sisältävää historiaa. Kiskobulevardimainen kevyenliikenteenväylä yhdistäisi tapahtumakeskuksen ja sataman, yhdistäen näennäisesti erilaisia toiminnallisia kohteita. Reitin varrella voi nauttia kaupunkipuistotunnelmaa Pikku-Vesijärvellä tai luonnonläheisyydestä Kariniemessä.

Radan potentiaalia kasvattaa myös sen eteläpäässä, raidekolmien sisällä sijaitseva valtakunnallisestikin kulttuurihistoriallisesti arvokas Mytäjäisten veturivarikko, joka odottaa uutta heräämistä.

Satamassa rataa voidaan hyödyntää erilaisten yleisötapahtumien järjestämisessä: höyryfestivaalit, resiinaralli, nostalgiajunamatkat yhdistettynä laivaristeilyihin. 1980-luvulla Vesijärven asema toimi suosittujen Lahti-Heinola-höyryjuna-ajojen lähtöpaikkana. Eräänä vuonna tämä matkailukonsepti palkittin vuoden matkailutekona.

Radan merkitystä Lahden kehittymiselle ja identiteetille ei voi väheksyä. Radalla vahva paikallinen leima, mutta se on myös osa suomalaista liikennehistoriallista kokonaisuutta sekä maan teollista vaurastumista. Radan palauttaminen kytkisi sataman ja satamaradan varren tulevaisuudessa osaksi kansainvälistä liikennettä, joka voisi hyödyttää koko seudun matkailupotentiaalia.

Kuvia

Vaunut.org-sivulla on julkaistu useita kuvia satamaradasta. Alla valikoituja kuvia eri vuosilta (lisää kuvia sivulta voi hakea rataosahaulla Lahti-Vesijärvi).

Vesijärven asema vuonna 1902 (Veijo Malk) | Salpausselän seisake 1971 (Kuva Jorma Rauhala) | Kisko-Kalle asemalla 1976 (Jukka Martio) | Pikku-Jumbo saapuu Vesijärven asemalle 1987 (Jukka Martio) | Lättähattu Vesijärven asemalla 1988 (Museorautatieyhdistys Ry) | Pikku-Jumbo lähdössä Heinolaan 1988 (Jukka Martio) | Kisajuna Salpausselälle 1989 (Jorma Rauhala) |  Seis-levy satamaradalla 2003 (Jukka Voudinmäki) | Pikku-Jumbo Salpausselällä 2012 (Valtteri Paakkari) | Ukko-Pekka Salpausselällä 2013 (Jani Järviluoto)