Sibeliusrata satamaan – Lahden matkailuvaltti

Kisajuna Salpausselällä (Kuva Markku Meriluoto)
Kisajuna Salpausselällä (Kuva Markku Meriluoto)

Sibeliusrata-hankkeen esittely ja yleissuunnitelma

Yleissuunnitelman pohjana toimivat Vesijärven satamaradan eli nykynimellä Sibeliusradan hanketyössä käytetyt esitykset, aloitteet ja suunnitelmat vuosilta 1995-2004. Suunnitelmaa ajantasaistetaan tarvittaessa.

Sibeliusrata käsittää entisen Lahden satamaradan Urheilukeskuksesta Vesijärven satamaan, minkä alueelle valmistui vuonna 2000 konsertti- ja kongressikeskus Sibeliustalo – siitä nimi Sibeliusrata.

LATAA SUUNNITELMA
Yhteenveto on liitteineen pdf-muodossa

Satamaradan vaiheita (Koostanut Sauli Hirvonen)
Satamaradan vaiheita (Koostanut Sauli Hirvonen)

Syksyllä 1993 satamaradan asemakaavalla suojellut raiteet yllättäen purettiin Vesijärven aseman ja Jalkarannantien väliltä. Selvisi, että Valtionrautateiden virkamies oli myynyt VR:lle tarpeettoman kevyet kiskot romuna eikä huomannut asemakaavamääräystä. Teko oli asemakaava-alueen osalta lainvastainen, mutta asia sivuutettiin kaupungin ja Valtionrautateiden yhteisneuvottelussa melko kevyesti, koska samaan aikaan kaupunki pyrki kaikin voimin samaan oikorataa Keravalta Lahteen. VR:lta luvattiin antaa sopivat kiskot takaisin, jos kaupunki olisi halunnut palauttaa raiteet Jalkarannantieltä Vesijärven asemalle. Radan purkamisen jälkeen penkka siirtyi kevyenliikenteen käyttöön ja samalla maa-alueen hankinta kaupungille helpottui.

Historiallinen ratapenkka Pikku-Vesijärven ja Vesijärven välissä on suojeltu: “Muinaismuistolain 2 §:n mukaan kiinteitä muinaisjäännöksiä ovat mm. muinaisten huomattavien kulkuteiden ja siltojen jäännökset. Museoviraston tulkinnan mukaan Suomen vanhimpaan rataverkkoon (1850-1870-luvut) liittyvät käytöstä pois jääneet rakenteet ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä. Lahden ratakannas voidaan tulkita sellaiseksi. Rakennetta koskevista toimenpiteistä tulee pyytää Museoviraston lausunto.”

Nykyisellä kevyenliikenteenväylällä on asemakaavassa merkintä kiskoliikenteen mahdollistamiselle.

Lahtelaiset rautatieharrastajat alkoivat 1990-luvun puolivälin jälkeen aktiivisesti laatia suunnitelmia radan palauttamiseksi. Hankkeen ensimmäinen suunnitelma julkaistiin 1995 Lahden Rautatieharrastajien TOPPAROIKKA-lehdessä. Artikkeli pureutui nimenomaan perustelemaan radan tarpeellisuutta kulttuurihistoriallisista sekä matkailun ja elinkeinoelämän näkökulmista.

Pikku-Jumbo-höyryjuna ja Aino-laiva Lahden satamassa (kuva Markku Meriluoto)
Pikku-Jumbo-höyryjuna ja Aino-laiva Lahden satamassa (kuva Markku Meriluoto)

Perustelut radan palauttamiselle

Sibeliusrata -työryhmä uskoo, että radan palauttaminen urheilukeskuksesta Vesijärven satamaan on tärkeä hanke ensisijaisesti matkailullisesti. Radan palauttaminen on saanut positiivista palautetta niin elinkeinoelämän edustajilta kuin kulttuurinkin edustajilta. Sibeliusrata Vesijärven satamaan kohentaisi Lahden imagoa tapahtuma- ja järvenrantakaupunkina sekä hyödyntäisi kaupungin sijaintia Suomen kansainvälisen pääradan Helsinki–Pietari varrella.

Vesijärven asemasta ja satamasta, teollisuuden väistyttyä, on muodostunut lahtelaisten olohuone: sisävesilaivat, Sibeliustalo ja erilaiset yleisötapahtumat luovat satamaan kokonaisuuden, jotka luovat myös junaliikenteelle mahdollisuuksia kehittyä yhdeksi kaupungin vetovoimatekijäksi.

a) Kiskoliikenteen kehittäminen

Radan ansiosta messukeskus ja Sibeliustalo saadaan suoraan Helsingin ja Pietarin vaikutuspiiriin. Tarvitaan vain muutama sata metriä rautatietä, niin Pietarista pääsee junalla suoraan Sibeliustalolle.

Vanhan ratapohjan tehokkaampi hyödyntäminen selkeyttäisi alueen liikennesuunnittelua. Tällä on merkitystä erityisesti paikallisesti, sillä iskoliikenteen hyödyntäminen on kaupungin Green City -strategian mukaista ympäristöpolitiikkaa.

b) Isot tapahtumapaikat

Radan välittömässä läheisyydessä suuret tapahtumapaikat kuten urheilukeskus, jäähalli, messukeskus, Kisapuisto, satama kokonaisuudessaan ja Sibeliustalo sekä keskustan läheisyyteen rakentuva Ranta-Kartanon alue, johon on suunniteltu mm. hotellia ja taidemuseota.

c) Matkailu-, elinkeinoelämä- ja imagonäkökulmat

Radan puukansi tukee Ankkurin ainutlaatuista puuarkkitehtipuistoa ja lahtelaista puuosaamista.

Satamarata kokonaisuudessaan läpileikkaa alueen eri kerroksia sisältävää historiaa. Kiskobulevardimainen kevyenliikenteenväylä yhdistäisi tapahtumakeskuksen ja sataman, yhdistäen näennäisesti erilaisia toiminnallisia kohteita. Reitin varrella voi nauttia kaupunkipuistotunnelmaa Pikku-Vesijärvellä tai luonnonläheisyydestä Kariniemessä.

Radan potentiaalia kasvattaa myös sen eteläpäässä, raidekolmien sisällä sijaitseva valtakunnallisestikin kulttuurihistoriallisesti arvokas Mytäjäisten veturivarikko, joka odottaa uutta heräämistä.

Satamassa rataa voidaan hyödyntää erilaisten yleisötapahtumien järjestämisessä: höyryfestivaalit, resiinaralli, nostalgiajunamatkat yhdistettynä laivaristeilyihin. 1980-luvulla Vesijärven asema toimi suosittujen Lahti-Heinola-höyryjuna-ajojen lähtöpaikkana. Eräänä vuonna tämä matkailukonsepti palkittin vuoden matkailutekona.

Radan merkitystä Lahden kehittymiselle ja identiteetille ei voi väheksyä. Radalla vahva paikallinen leima, mutta se on myös osa suomalaista liikennehistoriallista kokonaisuutta sekä maan teollista vaurastumista. Radan palauttaminen kytkisi sataman ja satamaradan varren tulevaisuudessa osaksi kansainvälistä liikennettä, joka voisi hyödyttää koko seudun matkailupotentiaalia.

Kuvia

Vaunut.org-sivulla on julkaistu useita kuvia satamaradasta. Alla valikoituja kuvia eri vuosilta (lisää kuvia sivulta voi hakea rataosahaulla Lahti-Vesijärvi).

Vesijärven asema vuonna 1902 (Veijo Malk) | Salpausselän seisake 1971 (Kuva Jorma Rauhala) | Kisko-Kalle asemalla 1976 (Jukka Martio) | Pikku-Jumbo saapuu Vesijärven asemalle 1987 (Jukka Martio) | Lättähattu Vesijärven asemalla 1988 (Museorautatieyhdistys Ry) | Pikku-Jumbo lähdössä Heinolaan 1988 (Jukka Martio) | Kisajuna Salpausselälle 1989 (Jorma Rauhala) |  Seis-levy satamaradalla 2003 (Jukka Voudinmäki) | Pikku-Jumbo Salpausselällä 2012 (Valtteri Paakkari) | Ukko-Pekka Salpausselällä 2013 (Jani Järviluoto)

LAPD-podcast aloittaa syyskuussa

Lahtipodcast eli tuttavallisesti LAPD on Lahden paikkoihin keskittyvä podcast-ohjelmakokonaisuus. Uusimmat tallenteet julkaistaan tällä sivustolla. Myöhemmin äänitteet julkaistaan myös lahtikartalla.fi-sivustolla.LAPD aloitti syyskuun 9. päivä Lahden vesistöihin liittyvällä viisiosaisella juttusarjalla. Alunperin podcastin piti käynnistyä jo elokuussa, mutta teknisten ongelmien takia aloitus siirtyi syyskuulle.
Sarjassa keskitytään Lahden seudun luontokohteisiin kalastusharrastajan Tapion ja kotiseutuharrastajan Saulin näkökulmasta. Miehet vierailevat kulloisessakin paikassa, joten äänitteet sisältävät autenttisia kokemuksia kohteista.

Kirjallisina lähteinä on käytetty pääasiassa Lahden paikanimistö -teosta (Marjukka Laapotti / Lahden kaupunki, 1994) sekä Lahti-käsikirjaa (Juhani Pihlaja, 2005).

Podcastit ovat kuunneltavissa täällä.

Uutista päivitetty 9.9.

Museojunanvaunutalkoita

Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry:n omistuksessa oli useita vuosia yli satavuotias lumiaura. Se oli kesän 2011 pääkunnostusprojekti. Vielä tuolloin koko Topparoikan hallussa ollut kalusto oli Mytäjäisten varikolla. Vuonna 2015 vaunut siirrettiin Vierumäen rautatieaseman ratapihalle, nykyisten toimitilojen viereen.

Valitettavasti varikolla auravanhus oli saanut tuta nykyajan meiningeistä, tuloksena muutama töhry sekä useat rikotut ikkunat. Auraa oli tosin maalattu valkoiseksi ja metalliosia oli ruostesuojattu muutama vuosi aikaisemmin. Kesällä 2011 oli vuorossa perusteellisempi toimenpiteitä: lahon poistaminen ja korvaaminen vahvemmalla puulla. Muutama kantava palkki oli todella huonossa kunnossa ja yhden kulman pystypalkki hajosi kirjaimellisesti käsiin. Auran toisen puolen ”räystäät” tuli uusia kokonaan. Ja paljon muuta pienempää korjattavaa.

En tässä käy läpi sen tarkemmin korjausprojektin yksityiskohtia, koska asiantuntemukseni ei riitä pureutumaan teknisiin yksityiskohtiin. Kuitenkin kesän projekti oli itselleni varsin opettavainen. Olin aloittanut vuonna 2010 puuseppäopinnot Lahden Salpauksessa, joten lumiauran kunnostuksesta sain hyvää kokemusta. Tuolloin alanvaihtoa mainosalalta osittain vauhditti kesän 2010 kunnostusprojekti vihreän Gb-tavaravaunun parissa.

Lumiauran kunnostusta Mytäjäisten varikolla.

Päävastuu kesällä 2011 oli yhdistyksen vaunuvastaava Esa Myyryllä, jolla oli tieto-taito kunnostusprojektin vetämiseen ja vastuu erilaisten ratkaisujen löytämiseen ongelmakohdissa. Myyry oli kunnostautunut mm. Fo-konduktöörivaunun kunnostamisessa sekä em. Gb-vaunun kanssa.

Selvää oli että vanhan korjaamisessa usein joutuu tekemään kompromissejä. Myös tässäkin tapauksessa jouduimme miettimään kokonaan uusia ratkaisua vanhan korjaamiseksi. Tärkeintä oli että ratkaisut olivat rakenteellisesti kestäviä ja pitkäikäisiä, ja että kohteen ulkonäkövaatimukset täyttyisivät edes minimivaatimusten mukaisesti.

Haasteita toi sekin seikka että yhdistyksen toimitilat olivat tuolloin siirtyneet varikon idyllistä keskustan humuun eli Päijänteenkadulle, joten erityisesti erilaisen työkalujen käytössä turvauduimme vieressä olevan konduktöörivaunun suomaan suojaan. Kääntöpöydän viuhkalla seisova vaunu ajoi asiansa mainiosti remonttimiesten työskentely- ja taukotilana.

Tuolloin kerhon maanantaiset yleiset talkoopäivät houkuttelivat vaihtelevasti talkooväkeä varikolle. Toki talkoita tehtiin porukalla toki myös muinakin viikonpäivinä. Myyry taisi varikolla viettää melkeimpä koko kesän auran kimpussa, itse mahdollisuuksien mukaan 3-5 kertaa viikossa. Tämä tietenki huolestutti vaunuvastaavaa, riittäisikö väkeä talkoihin ja projektin loppuunviemiseen ennen talven tuloa. Kun hätäkin on suuri, on myös apua tarjolla. Isoimpien palkkien työstössä pääsimme hyödyntämään kouluni koneita ja tämä luultavasti joudutti joitain työvaiheita. Projekti eteni ”aikataulun” mukaisesti, viimeisempinä isoina töinä oli räystäpuiden ja -peltien asennus. Räystäspuut saatiin avustuksena (johon palaan jutun lopussa) ja pellit teetettiin oppilastyönä Salpauksessa ja saatiin asennettu syyskuun lopulla.

Palveluammatissa

Pääpaino talkoissa oli toki lumiauran kunnostuksessa, mutta huomasimme edelliskesien tapaan, että toimimme myös varikon epävirallisina ”oppaina” ja tietenkin Topparoikan edusmiehinä, yhdistyksen kasvoina. Eli leikkimielisesti voidaankin todeta, että mitä likaisemmat kädet ja puhtoisemmat puheet olivat, sitä paremmin ihmisten mieleen varikko ja toimintamme jäi positiivisena asiana.

Aina oli oltava valmis heittäytymään keskusteluihin, vaikkapa ohikulkeneen koiranulkoiluttajan kanssa tai varta vasten paikalle tulleen isoäidin kanssa, jolla oli mukanaan junista kiinnostunut pikku taapero. Vierailijoiden kanssa käytiin useita mielenkiintoisia keskusteluja ja ajatusten vaihtoa. Pääasiassa paikalla käyneet olivat kiinnostuneita varikkoalueesta, sen historiasta, mutta etenkin sen tulevaisuudesta oltiin erityisen huolissaan.

Jotkut myös halusivat käyttää varikon autenttisuutta myös visuaalisesti hyväkseen, mm. valokuvauksen muodossa. Lahtelaiskollektiivi Lahti United kuvasi suurta suosiota nauttivan musiikkivideonsa varikolla.
Varikolla aika näytti pysähtyneen, ollen silti elossa, se oli paikka keskustan kupeessa, joka vaikutti seesteiseltä, muttei hiljaiselta.

Eräs tuon kesän mieleenpainuvimmista vierailijoista oli saksalainen veturinkuljettaja, joka oli matkalla Pohjois-Suomeen(!) vieraillen monissa Suomen rautatiekaupungeissa. Kielivaikeuksien huolimatta tai ehkäpä juuri sen takia, tunnelma oli varsin avoin ja leppoisa. Keskusteluissa käytiin läpi, rautatiet, veturit, maailmanpolitiikka, Lahden kylän historia jne. Vierailun kruunasi olutmaistiaiset, Myyryn kanssa pääsimme saksalaismaltaan makuun, jonka jälkeen työt jälleen edistyivät ripeään.

Toinen vierailu, josta poiki jutustelun ohella jotain konkreettista yhdistykselle. Rautateistä kiinnostunut kolmen sukupolven seurue kävi tutustumassa Risto-höyryveturiin ja siinä samalla yhdistyksen kunnostusprojektiin. Vierailu johti siihen että yhdistys sai lahjoituksena Lahden Rakennustarvike Oy:ltä puutavaraa, jotta auran räystäät saatiin uusittua.

Kaluston uudelleensijoittaminen

Kaluston kunnostustyöt kävivät mahdottomaksi Mytäjäisten varikolla kesän 2012 aikana. Alue oli tyhjentynyt ja sähköt katkaistu: ilkivalta ja vaunuihin kohdistuneet vahingonteot lisääntyivät huomattavasti.
Kun tieto varikon vesitornin vuokrasuhteen päättymisestä tuli Topparoikka-yhdistykselle tietoon talvella 2010, alkoi yhdistys etsimään uusia sijoituspaikkoja varikolla olevalle vaunukalustolle ja Risto-höyryveturille (Tr1 1047). Keväällä 2014 on tarkoitus tehdä kalustolle välttämättömät kunnostustyöt ilkivallan ehkäisemiseksi.

Topparoikan kunnostama lumiaura odottamassa Lahden ratapihalla lähtöä Haapamäelle. (Kuva Sauli Hirvonen / elokuu 2008)
Topparoikan kunnostama lumiaura odottamassa Lahden ratapihalla lähtöä Haapamäelle. (Kuva Sauli Hirvonen / elokuu 2013)

Topparoikan omistama lumiaura saatiin siirrettyä pois varikolta elokuussa 2013. Se oli aiemmin samana vuonna myyty Haapamäen Museoveturiyhdistys ry:lle, joka sittemmin kuljetti sen Haapamäelle parempaan säilöön.

Varsinaisen varikkoalueen ja rakennusten omistaja oli Senaatti-kiinteistöt, joka myi alueen ja sen rakennukset vuonna 2015 uudelle omistajalle. Sen jälkeen Lahden kaupunki ja omistaja ovat työstäneet alueelle uutta asemakaavaa, työ on toistaiseksi kesken. Lisätietoja kaavasta Lahden kaupungin nettisivuilta.

Lumiaura liikenteessä helmikuussa 2010

Varikolla ollut kalusto Risto-höyryveturia lukuunottamatta siirrettiin höyryjuna-Ukko-Pekan yleisöajon yhteydessä marraskuussa 2015 Vierumäen rautatieasemalle. Siellä yhdistyksen aktiivit pääsivät jatkamaan kunnostustoimenpiteitä. Keväällä 2017 moottorivaunu Ds2 eli motin kyljet saivat uuden maalipinnan. Näin vaunu saatiin esittelykuntoon Vierumäen rautatiepäivään saman vuoden kesäkuussa.

Vaunujen omistussuhteiden selvittely on edelleen kesken. Ristokin odottaa vielä varikolla.

Sauli Hirvonen
Kirjoittaja on Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n aktiivijäsen

Artikkeli on julkaistu alunperin lahtelaisten rautatieharrastajien
Topparoikka-lehdessä 1/2012

Salpausselän sillat

sillat.jpg
Puinen kevyen liikenteen silta Hollolankadun yli?

Lahdessa Wanhalla Walimolla järjestettiin 13.5.2009 keskustelutilaisuus, jossa kuultiin puheenvuoroja Lahden kaupunkiympäristön tilasta ja kehittämisestä. Tilaisuus liittyi Lahden arkkitehtuuripoliittisen ohjelmaan APOLIin.

Tilaisuudessa kuultiin eri alojen asiantuntijoita, joista jokainen esittivät omia näkemyksiää Lahden rakennettusta ympäristöstä. Eräs asiantuntija nosti esille Ankkurin puuarkkitehtipuiston. Puisto on saanut arvostusta osakseen, lähinnä täällä vierailevilta, mutta myös lahtelaiset ovat pikku hiljaa lämmenneet tälle teoksien kokonaisuudelle. Sibeliustalon edustalla oleva puinen taksikatos oli hänen mielestään onnistunut. Asiantuntija antoi esimerkin miten puiston teemaa voisi kokeilla muuallakin Lahdessa ja kehotti miettimään, voisiko konseptia laajentamaan koskemaan Lahden kaikkia linja-autopysäkkejä. Hyvä huomio, jota toki voidaan jatkojalostaa.

Kolmen sillan kokonaisuus

Lahdessa on tunnetusti hyvät ulkoilureitit Salpausselän maastoissa urheilukeskuksessa sekä aivan keskustassa Radiomäellä. Viime vuosina näitä reittejä on pyritty korostamaan yhtenäisenä ulkoiluverkostona erilaisten maastossa olevien merkkien avulla ja ulkoilualueiden kartoilla. Lahti on rakennettu osittain Salpausselän päälle ja sen rinteille, joten reunamuodostelman ”urbaania eroosiota” on aikojen saatossa voimakkaasti edesautettu rakentamisen avulla. Tämän huomaa Lahden keskustassa ja erityisesti liikenneväylien kohdalla. Harvoin tulee miettineeksi, kuinka paljon soraa ja hiekkaa on siirretty aikoinaan väylien kohdalla. Erityisesti satamaradan ja Heinolan radan sekä Hollolankadun ja Iso-Paavolankadun maastoleikkauksissa tällaiset maansiirtojen jäljet näkyvät hyvin. Nämä ”railot” olisivat mahdollisuus, joiden kautta yhdistystyisivät Lahteen liitetyt omninaisuudet, kaupungin puuseppäperinne ja rakennetun kaupungin luonnonläheisyys.

Muistelen, että useita vuosia sitten joku ehdotti juuri näiden teiden ja ratojen maaleikkauksiin siltoja. Paikat silloille olisivat satamaradalla, Hollolankadulla ja Iso-Paavolankadulla. Kolmen puisen sillan kokonaisuus keskellä kaupunkia, aivan luonnonläheisyydessä, toimisivat viheralueiden linkkeinä keskellä asfaltti- ja betoniviidakko, ne toimisivat osana viherkäytävää, jolloin kulku Salpausselällä kaupungin alueella helpottuisi. Sillat voitaisiin valaista pimeään aikaan.

Sillat korostaisivat Lahden kaupungin tiivistä luontosuhdetta, jotka hyödyttäisivät lahtelaisia liikkujia Salpausselällä vehreässä ympäristössä kaupungin keskellä ja samalla ne olisivat (valo)taideteoksia, uusia lahtelaisia maamerkkejä.

Samanlainen silta-ajatus on tullut esille myös kaupungin julkaisemassa Visio 2030:ssa.

Radanvarren rakentaminen

Radan varren rakentamisesta järjestettiin vuonna 2015 suunnittelukilpailu, johon osallistui useita töitä. Useissa suunnitelmissa Mannerheiminkatu muodostaa käytävän Salpausselän ja rakennusten väliin. Eteläisen kehätien valmistuessa Mannerheiminkadulta siirtyy keskustaa rasittava (raskas) läpiajoliikenne ja katu palvelee jatkossa enemmän keskusta-alueen sisäistä liikennettä.

Ratapihan ja Salpausselän väliin jäävä kapein kohta on jota kuinkin hieman tavara-asemalta länteen, alue jossa on edelleen rautatietoimintoja, tien eteläpuolella. Monissa suunnitelmissa tämä väli oli osoitettu rakentamiselle. Rakentamisen sijaan, olisi suorastaan luonnollista, että kaistan kapeimmalta kohdalta Radiomäeltä Mannerheiminkadun päälle rakennettaisin viherkäytävä, jossa katu ohjattaisiin tunnelliin. Näin mäki jatkuisi vihreänä käytävänä radan varteen asti. Rakentamista voisi silti osoittaa muilta osin kadun ja radan välille, mutta niin, ettei se kilpailisi Salpausselän kanssa. Suomessa aseman seuduista halutaan näyttämään urbaaneilta, mutta käytännössä suurten kaupunkien radan varret ovat hyvin yksitoikkoisia ja samankaltaisia. Viherkäytävä toisi Salpausselkää paremmin esille ja toisi väljyyttä radan varteen.

Viherkäytävän jatkeena olisi kevyen liikenteen silta, joka jatkuisi radan yli. Näin muodostuisi uusi väylä Radiomäen ja Launeen välille. Radan ylityksessä mallia voidaan ottaa Turusta, jossa aseman vierestä kulkee silta koko ratapihan yli. Tällainen silta voisi toimia myös kaupunkiin tuleville ja lähteville junille porttina. Silta tietysti rakennettaisin puusta ja valaistaisiin pimeän aikaan.

Arkkitehtorisesti laadukkaat puusta valmistetut sillat vahvistaisivat Lahden mainetta puuosaamisen kaupunkina. Samalla ne korostaisivat Salpausselän ja Lahden kaupungin yhteyttä, hyödyntäen luonnon ja ihmisen muovaamia maastomuotoja.

Sauli Hirvonen

Lähteet:
Lahen Lehti 15.8.2009
Lahen Lehti 14.4.2015