Sivuston Teos-kohtaan päivityksiä

Lahtiwood-sivuston Teos-kohta on vihdoin saanut täydennystä, kun osioon on lisätty kaksi, aiemmin julkaistua suunnitelmaa Salpausselän sillat sekä Rautatien katu. Molemmat on aiemmin julkaistu tällä sivustolla. Salpausselän sillat -suunnitelmasta on tehty kaksikin artikkelia, joista ensimmäinen julkaistiin täällä vuonna 2009 ja jälkimmäinen vuonna 2015. Nuo kaksi artikkelia on nyt julkaistu yhtenä suunnitelmana täydennettynä Mannerheiminkadun vihersillalla.

Rautatien katu on julkaistu vuonna 2017 ja se osallistui Taideakseli-kilpailuun, ja nyt suunnitelmaa on päivitetty.

Nyt julkaistujen suunnitelmien lisäksi työn alla on sekä kokonaan uusia että päivitettyjä suunnitelmia, toki ennen julkaisemattomia. Osa näistä suunnitelmat havittelevat maamerkki-titteliä. Osa suunnitelmat tullaan julkaisemaan Lahtiwoodin sivulla kuluvan syksyn aikana.

L A H T I pystytettiin satamaraitille

Vesijärven rantaan Lahden Satamaraitille pystytettiin 27.5. uusi maamerkki. Lahti-kirjaimet muistuttavat ympäristöpääkaupunkivuodesta ja nostavat esiin paikallista puuosaamista. Kirjaimet on 10 metriä pitkä ja 2,5 metriä korkea puinen teos, jonka muoto mukailee Lahden kaupungin logoa.
Teos on paikallisten puuseppien käsialaa, lue lisää Ympäristöpääkaupunki-sivustolta.

Teos pystytysvaiheessa. Kuva: Tapio

Selfie-palkit Vesijärven rantaan

Etelä-Suomen Sanomat kertoi 13.11.: ”Vesijärven rantaan järeät puitteet selfie-kuville, massiivisesta Lahti-logosta tulee uusi maamerkki satamaraitille.

ESS:n juttu on tilaajille, mutta kuvituskuvana on havainnekuva kaksimetrisistä liimapalkeista, joista muodostuu ”LAHTI”. Teos myös valaistaan. Selfie-paikka pitäisi valmistua tammikuussa tai viimeistään myöhemmin keväällä. Teos toteutetaan yhteistyössä Ympäristöpääkaupunkihankkeen ja Pro Puun kanssa.

Samantyyppisiä rakenelmia Suomessa on jo aiemmin toteutettu kuten ”My Helsinki” ja ”Kiss My Turku”.
Lahtiwood-sivusto perustettiin vuonna 2018 kertomaan monitahoisesta ja -tulkintaisesta LAHTIWOOD-teoksesta. Lisää teoksesta täällä.

Lahden seutu kartoin -kirja

LAHDEN SEUTU KARTOIN 1960– ja 2010-luvuilla -kirja julkaistaan huhtikuun alussa. Kirjoittajina ovat Vesa Tähtinen ja Hannu Kivilä.
Julkaisija toimii Kustannusyhtiö AtlasArt yhteistyökumppanina Lahti-Seura. Lahden seutu kartoin on ensimmäinen Lahdesta julkaistu karttakirja.

Kirja tarjoaa lukijalleen mielenkiintoisen ja virikkeitä herättävän katsauksen alueella vuosikymmenten kuluessa tapahtuneista ympäristön ja rakennuskannan muutoksista. Kirja esittelee nämä muutokset Maanmittauslaitoksen eri vuosikymmeniltä olevien maastokarttojen avulla. Vanhat maastokartat perustuvat pääosin 60-luvun alun maastokarttoihin ja uusimmat vuoden 2018 maastokarttaan. Kirjan aukeamilla rinnakkain avautuvat karttalehdet eri vuosikymmeniltä mahdollistavat helpon ja kiinnostavan muutosten tarkastelun. Teoksessa on myös mukana runsaasti historiallisia karttoja sekä vanhoja ilma- ja valokuvia Lahden alueelta. Kirjan alussa on Lahden seudun kartoituksen historiallisista vaiheista kirjoittanut lahtelainen kaupunkikulttuurin harrastaja, tietokirjailija Hannu Kivilä. Lahtelainen historian harrastaja, varatuomari Vesa Tähtinen on kirjoittanut kirjan muut tekstit, kuvauksen Lahden kehityksestä nykyhetkeen asti sekä kaikki maastokarttoihin- ja ilmakuviin liittyvät tekstit.

Kirjaan on kirjoittanut esipuheen Lahti-Seuran puheenjohtaja Sauli Hirvonen. Lisäksi hän on kirjoittanut kirjaan aiheista Ylinen Viipurintie ja Lahden rautatiet.

Kirjaa saa noudettua Lahdessa elokuvateatteri Kino Iiriksestä (ohjeet alla olevassa linkissä). Postitilaukset kustantajalta ja rajoitettu erä Pekka Productions -verkkokaupasta. Tulee myyntiin myös kirjakauppoihin.

Lisätietoja kuten maksuohjeet Lahti-Seuran nettisivuilta.

Koko: 235 x 292 mm
Sivuja: 176
Värisyys: 4-värinen
Hinta: 48 euroa
Sidottu: ISBN  978-952-5671-89-6
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö AtlasArt yhteistyössä Lahti-Seuran kanssa

LW-kanavalle lisää videoita

Lahtiwoodin YouTube-kanavalle lisätään kesän aikana Lahteen liittyviä videoita. Osa niistä on jo julkaistu muilla kanavilla, tarkoituksena on keskittää Lahti-aiheisia videoita samalle kanavalle.
Työn alla on myös uutta materiaalia LAPD-podcastien muodossa.

Kanavalle pääsee tästä.

Jos haluat oman Lahti-videosi kanavalle, tarjoa sitä osoitteeseen info[at]lahtiwood.com.

LW-kanava avattu

Lahtiwoodin oma YouTube-kanava on avattu.

Kanavalla jatkaa syksyllä 2018 aloittanut LAPD-ohjelma. Viiden aiemmin julkaistun jakson lisäksi tekeillä on kaksi uutta jaksoa, jotka ovat kuunneltavissa kuluvana keväänä.

Lisäksi Lahden paikat -nimellä julkaistaan aiemmin julkaistuja lyhytdokumentteja.

Muuta sisältöä lisätään kanavalle kevään ja kesän aikana. Lisätietoja linkistä.

LAPD-podcast aloittaa syyskuussa

Lahtipodcast eli tuttavallisesti LAPD on Lahden paikkoihin keskittyvä podcast-ohjelmakokonaisuus. Uusimmat tallenteet julkaistaan tällä sivustolla. Myöhemmin äänitteet julkaistaan myös lahtikartalla.fi-sivustolla.LAPD aloitti syyskuun 9. päivä Lahden vesistöihin liittyvällä viisiosaisella juttusarjalla. Alunperin podcastin piti käynnistyä jo elokuussa, mutta teknisten ongelmien takia aloitus siirtyi syyskuulle.
Sarjassa keskitytään Lahden seudun luontokohteisiin kalastusharrastajan Tapion ja kotiseutuharrastajan Saulin näkökulmasta. Miehet vierailevat kulloisessakin paikassa, joten äänitteet sisältävät autenttisia kokemuksia kohteista.

Kirjallisina lähteinä on käytetty pääasiassa Lahden paikanimistö -teosta (Marjukka Laapotti / Lahden kaupunki, 1994) sekä Lahti-käsikirjaa (Juhani Pihlaja, 2005).

Podcastit ovat kuunneltavissa täällä.

Uutista päivitetty 9.9.