Lahtiwood-sivuston Teos-kohta on vihdoin saanut täydennystä, kun osioon on lisätty kaksi, aiemmin julkaistua suunnitelmaaSalpausselän sillat sekä Rautatien katu. Molemmat on aiemmin julkaistu tällä sivustolla. Salpausselän sillat -suunnitelmasta on tehty kaksikin artikkelia, joista ensimmäinen julkaistiin täällä vuonna 2009 ja jälkimmäinen vuonna 2015. Nuo kaksi artikkelia on nyt julkaistu yhtenä suunnitelmana täydennettynä Mannerheiminkadun vihersillalla.
Rautatien katu on julkaistu vuonna 2017 ja se osallistui Taideakseli-kilpailuun, ja nyt suunnitelmaa on päivitetty.
Nyt julkaistujen suunnitelmien lisäksi työn alla on sekä kokonaan uusia että päivitettyjä suunnitelmia, toki ennen julkaisemattomia. Osa näistä suunnitelmat havittelevat maamerkki-titteliä. Osa suunnitelmat tullaan julkaisemaan Lahtiwoodin sivulla kuluvan syksyn aikana.
Artikkeli on kirjoitettu kepeällä mielellä, mutta jutulla on paikkansa koskien lähiympäristön havainnoimisesta. Usein kuljemme lähiympäristössä tuttuja reittejä, välillä on kuitenkin hyvä ottaa pää pois puskasta ja tarkastella mitä uutta tai vanhaa jo ennestään näennäisen tuttu ympäristö tarjoaa. Joku kenties kiinnittää huomiota vastaleikattuun nurmeen, toinen kukkaloistoon ja kolmas ehkä tuijottaa liikennemerkkejä.
Vaikka tämän jutun pääosassa ovat liikennemerkit, jotka sinänsä ovat kiinnostavia – artikkeli kannustaa oman lähiseudun tarkkailuun ja yksityiskohtien löytämiseen.
Liikennemerkkikatsaus:
1. Neljän tien risteys ja kolme kolmiota. Kolmiot ovat Neljänkaivonkadulta ja Muorikujalta sekä Kullankukkulanpolun kevyen liikenteen väylältä tultaessa.
2. Nikkarinkadun ja Sinikantien risteyksessä joka suunnalta saapuvilla on stop-merkki. Tällaisia risteyksiä näkee usein Yhdysvalloissa.
3. Orimattilan Erkko-lukion pihalla on moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajokielletty -merkki on päivitetty omatoimisesti. Nyt päivitettykin merkki on vanhentunut uuden merkin tullessa voimaan viime vuoden kesäkuussa.
4. Pysäköintikieltoaluemerkki Salpauksen pihassa on asennettu väärinpäin. En tiedä, miten tieliikennelaki tulkitsee, jos pysäköi tähän? Teillä ja turuilla -blogi on myös tarttunut aiheeseen. Mitä sanoo tieliikennelaki?
5. Kisapuistossa 3 x moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajokielletty -merkkiä lisäkilvin.
7. Sotkujen ja tagien julkaisemisen suhteen olen erittäin kielteinen, mutta teen nyt poikkeuksen. Mytäjäisen bussipysäkille pääsee myös sukellusveneellä.
8. Loviisankadulla poliisilaitoksella oli varoitusvalo ja läpiajokielto Salininkadulle, koskiko myös Hämeen poliisilaitoksen poliisiautoja? Valoa en nähnyt koskaan toiminnassa, laitos siirtyi Hennalaan vuonna 2018.
9. Radansivunkatu. Kulku kevyelle liikenteelle, ja Puksulle. Puksu on erisnimi vaunuja vetävälle traktorille eli kaupunkijunalle.
10. Ahtialassa on yhdistetty kävelytie ja autotie? Ei tieliikennelain mukainen.
11.1 Tasoristys. Kevyen liikenteen ylikäytävä pakollisella pysähdyksellä ilman tasoristeysmerkkejä (lisätty myöhemmin) Lemminkäisenkadun päässä. Lisämausteen tuovat manuaalisesti avattavat portit.
Liikennevaloista olen kirjoittanut enemmn täällä. Alla kuitenkin vielä ajankohtaiset poiminta.
Eteläisen Kehätien valmisttua viime joulukuussa, esimerkiksi Uudenmaankadun valoristeyksiin on asennettu vihdoin yksiaukkoisia vihreitä nuolia kertomaan että vastaantulevilla on punainen valo, joten vasemmalle kääntyjille on vapaa kulku.
Tällaista samanlaista olen jo aiemmin ehdottanut Vesijärvenkadun ja Hämeenkadun risteykseen, kun Hämeenkadulta käännytään idästä tullessa Vesijärvenkadulle etelään. Kuva alla.
Muita merkkejä
Karjalankadun pienkerrostalon porttikongin vanha ”Varo lapsia” -merkki
Merkki lienee asennettu talon valmistuttua.
Marraskuussa kirjoitin Lahen Lehessä uuden NiemiCampuksen avoimista ovista, jossa kävin piipahtamassa. Hiljattain kävin myös tutustumassa Mukkulanradan ympäristöön ja uuteen, juuri avattuun kampusraittiin.
Mukkulan ratapiha vuonna 2006. Vasemmalla oleva raide käytössä puunlastaukseen ja keskellä pystyyn lahoava koppi. Taustalla Iskun tehdas vielä alkuperäisessä ulkoasussa.
Tehdasrakennuksen saneerauksen yhteydessä myös tehtaan laiturin raide purettiin. Vaihde oli purettu jo tosin muutama vuotta aikaisemmin, kuin myös levytehtaalle vieneen raiteen vaihde. Ennen saaneerausta joissain havainnekuvissa rakennuksesta lähtee lasinen kävelysilta, joka ylittäisi rautatien. Ainakaan tässä vaiheessa sellaista ei ole rakennettu. En tiedä onko sellaista tulossa myöhemminkään. Mukkulankadun tasoristeykseen on mitä ilmeisemmin kohdistumassa Liikenneviraston teetättämiä turvallisuustoimenpiteitä. Jäädään odottelemaan minkälaisia.
Samassa yhteydessä Mukkulan ratapihan pohjoispuolelle rakennettiin Niemen yrityspuiston ja NiemiCampuksen yhdistävä kevyenliikenteen väylä. Raitin tieltä purettiin yksi läpiajettava raide, josta oli pisto päätepuskimeen. Jokunen vuosi sitten tällä raiteella lastattiin autonrenkaita venäläisvaunuun. Mukkulassa on useina vuosina lastattu puuta (katso ylempi kuva), joskin se on ollut satunnaista. Raiteen purun yhteydessä vanha vaihdekoppi sai myös lähteä. Lisää Mukkulanradan liikenteestä.
Kampusraitin miljöötä marraskuussa 2018. Kiskot ja taustalla vanerista ja betonista valmistettuja erimuotoisia penkkejä.
Raitin miljöö on saanut vaikutteita rautateistä. Raitilla on kolmet raiteet, jotka noudattelevat oikeita rautateitä. Kiskot ovat kiinnitetty betonilaattoihin. Mittaa ei mukaan tullut, mutta silmämääräisesti näiden ympäristötaideteosten raideleveys on n. metri.
Raitilla on paljon istumapaikkoja, materiaalina on käytetty vaneria, metallia ja betonia.
KAMPUSRAITIN VAIKUTUKSIA
Kirjoitin joulukuussa 2018 Lahden Niemeen avatusta Kampusraitista, joka rakennettiin Mukkulan ratapihan pohjoispuolelle yhdistämään Niemen yrityspuiston ja LAMK:n NiemiCampuksen. Pyöräteistä olen kirjoittanut mm. täällä ja täällä. Jälkimmäisen linkin jutussa Pyörällä päästään Lahdessa osa 2 (24.6.2016) kirjoitin seuraavaa:
”Lahden rundi?
Eli pyörällä Lahden ympäri? Kuten jo ensimmäisessä osassa totesin, Lahden kaupunkihan on hyvin mäkinen, mikä tietysti tekee siitä pyöräilijän näkökulmasta mielenkiintoisen ja ajoittain haastellisen. Ajatuksena olisi jatkaa pyörätietä Niemestä Mukkulanradan vartta aina Myllypohjaan asti ja sieltä Tonttilan kautta pääradanvarteen ja Askon alueelle. Nythän Niemestä Myllypohjan itä-länsisuuntainen poikittaisliikenne (kevyt) on suhteellisen huonolla tolalla ja epäyhtenäinen. Tällaisellä väylällä lahtelaisivat saisivat oman baanan eli lahtelaisittain rundin. Rundilla ei olisi juurikaan nousuja ja sen varrelle sijoittuvat Niemen kampusalue, Vipusenkadun koulutuskeskus sekä satoja teollisuustyöpaikkoja. Rundi ei siis olisi itsetarkoitus vaan se yhdistäisi rautatieaseman seudun ja radanvarren ’pohjoisen’ opiskelu- ja työpaikat. Näin Lahti saisi ympyräradan pyöräilijöiden käyttöön.”
Mukkulan rata Vanhantien sillalta kuvattuna Iskun tehtaiden suuntaan syksyllä 2018. Radan vieressä kulkee polku. (Sauli Hirvonen)
Nyt kun raitti on virallisesti ollut auki tammikuusta asti, voisin hieman tehdä yhteenvetoa havainnoistani.
Mukkulan rataa Verstaskadun tasoristeyksestä itään päin. (Kuva Sauli Hirvonen)
Nykyinen työpaikkani on (muutaman vuoden tauon jälkeen) Mukkulanradan varrella. Tammikuusta lähtien olen sivusta seurannut raitin valmistumisen vaikutuksia lähinnä Mukkulankadulta itään päin. Olenkin ollut havaitsevani kasvavaa liikehdintää Mukkulan radalla, kun vertaan sitä muutaman vuden takaiseen. Vaikka junia liikkuu vain muutamana kertana viikossa, on riski onnettomuuteen, erityisesti siksi, että ihmiset tuntuvat liikkuvan radalla varsin huolettomasti. Rataa käytetään pyörätienä, lenkkeilypolkuna (monesti kuulokkeet korvilla) ja koirien ulkoiluttamiseen. Kuten kirjoitin em. sitaatissa, toivottavasti kaupungilla on suunnitelmia jatkaa kevyen liikeenteen väylää itään päin. Ainakin tämän rajallisen kokemukseni mukaan ilmeisesti tarvetta on.
Jatkuuko raitti tulevaisuudessa Niemenkadun yli rantaan? Kuva on syksyltä 2018. (Sauli Hirvonen)
Lisäksi kun Niemen uusi asuinalue valmistuu, lienee selvää (?), että kaupunki jatkaa Kampusraittia Niemenkadun yli rantaan. Itsekin välillä toki tykkään kulkea rannan kautta Niemeen ja siitä Mukkulankadulle. Ehkä tulevaisuudessa tämä reitti on selkeästi yhtenäinen koko matkaltaan.
Kesäillat ovat otollisia hetkiä pyöräretkille. Pelkäksi pyöräilyksi eräs torstai-ilta ei jäänyt, sillä ajatuksena oli myös nauttia muutama olut. Kesällä tuntuu olevan hieman enemmän aikaa kirjoitella, joten miksei siis jakaisi (tyhjyyttä kumisevia) seikkailuja muillekin. Seuraavana siis Etelä-Lahteen suuntautuva reissutarina.
Anttilanmäen baari
1. Anttilanmäen baari
Ensimmäinen rasti oli Kerintiellä sijaitseva Anttilanmäen baari. Vierailu täällä oli ensimmäinen sitten vuoden 2007, kun järjestimme silloisen levy-yhtiömme kanssa
Testicals-bändin levynjulkaisukeikan. En muista ainakaan että paikka olisi juurikaan muuttunut niistä ajoista.
Baari sijaitsee 50-luvulla valmistuneessa rintamiestalon yksikerroksisessa siipirakennuksessa, jota on ilmeisesti jatkettu useampaan kertaan? Sisustus oli hyvin 80-90-luvun tyylinen. Vessat olivat hyvin saavutettavissa. Tiskin takana asiakkaita ilahdutti iso koira, joka tosin ei korvaansa letkauttanut. Onneksi.
Baarin terassi oli kotikutoinen, kuin mikä tahansa omakotitalon sekalaisin puutarhakalustein varustettu terassi. Aurinko ei sille paikalle paistanut puuston ja rakennusten ansiosta. Lisäksi oli mahdollista pitää sadetta valokatteen alla. Ainoa kostea oli paita ja tuoppi.
Baari sulkeutui klo 21.
Laune Baari
2. Laune Baari
Anttilanmäeltä matka jatkui Launeelle Laune Baariin. Rakennus on tyylikäs 50-luvulla valmistunut alunperin kirjasto- ja pankkirakennus (kuvalinkki). Olinpa joskus asioinut rakennuksen pankkikonttorissa, ja aikoinaan nykyisen pubin kohdalla oli myös urheiluliike. Pankin tiloissa oli myös myöhemmin nyt jo lopettanut kioski ja sittemmin kirjastokin muutti entisen Lähteen koulun tiloihin. Launeenkadulla ihastelimme pummppuasemaa sekä harmittelimme vanhan rakennuskannan harvenemista. Sitä on aikoinaan riittänyt, onhan Launeenkatu (iki)vanha Lahden ”sisääntuloväylä”.
Baari oli sisältä ikään kuin kaksiosainen, etuosassa ravintolapaikat, sitten tiski ja sen takana mahdollisuus biljardin peluulle. Vessat löytyivät alakerrasta.
Baarin terassilla oli iso aurinkovarjo, mutta se ei estänyt aurinkoa paistamasta suoraan silmiin. Käänsin selän auringolle, ja ei mennyt kauaakaan, kun siirtyi
Mahdollista sadetta oli mahdollista pidellä rakennuksen lipan alla.
Baari sulkeutui klo 21.
Sitten oli suuntana Keijutie, jota matkasimme Mustanmäentietä pitkin ja keskustelimme vanhoista kaupparakennuksista, joita on mm. Ali-Juhakkalankadun ja Mustanmäentien risteyksessä. Jälkimmäisen nimen alkuperä ei ole tiedossa, mutta Marjukka Laapotti (Lahden paikannimistö) arvelee sen liittyvän Liipolankallioon tai Salinkallioon.
Keiju Pubi (ravintola)
3. Ravintola Keiju
Keskellä asutusaluetta Keijutien varrella punatiilisessä rakennuksessa sijaitsee Keiju Pubi. Rakennus on valmistunut joskus 1960- tai 70-luvulla. Tässä paikassa tuli käytyä jo 1980-luvulla, ei tosin alkoholiostoksilla. Paikka on nykyään Ravintola Keiju -nimellä vaikka kansanomaisesti paikkaa taidetaan kutsua Keiju Pubiksi. Kun Hennalan Shellin vieressä ollut Pieni Talo Preerialla -ravintola loppui rakennukseen purkuun, huhujen mukaan asiakkaat siirtyivät Keiju Pubiin ja Tappara Baariin.
Ainakin sisustus oli ravintolamainen ja siisti. Keittiön vuoksi sisällä oli kuuma. Terassi oli sen verran täynnä, ettemme sinne tungeksineet. Keijussa olikin vilkkain ilta niissä kohteissa joissa vierailimme.
Terassi oli valokate sateensuojaksi, edessä tosin oli autopaikat. Sisällä oli myös biljardipöytä, jota emme pelanneet. Baari sulkeutui klo 23.
Tirra
Olihan eteläisessä Lahdessa muitakin kuppiloita, mutta Keijun jälkeen suuntasimme keskustaan, sillä kello oli jo sen verran, että osa oli jo menossa kiinni. Ensimmäinen ravintola oli etelästä saavuttaessa olikin ravintola Tirra. Ei varsinaisesti lähikuppila, mutta jotain samaa henkeä kuitenkin. Sanomattakin on selvää, että se on tullut vuosien saatossa tutuksi, vaikken ole siellä ole hetkeen käynytkään. Mielenkiintoista oli tarkistaa paikka torstai-iltana. Saavuimme sen verran myöhään, että valitettavasti terassia oltiin jo sulkemassa, joten jäimme sisälle. Ilta Tirrassa sujuikin flipperin parissa. Saimme olla lähes rauhassa, asiakkaita ei juurikaan ollut. Tirralle onkin ilmaantunut kilpailijoita sellaisista kansankuppiloista kuten Las Palmas ja Hilma. Toki Tirrankin profiili on muuttunut omistajanvaihdoksen jälkeen.
Mainittakoon että Loviisankatu 8 on julkaistu kirja, jossa isossa roolissa on toki myös Ravintola Tirra. Lukusuositus vaikken kirjaa ole vielä nähnytkään.
Lahtiwoodin YouTube-kanavalle lisätään kesän aikana Lahteen liittyviä videoita. Osa niistä on jo julkaistu muilla kanavilla, tarkoituksena on keskittää Lahti-aiheisia videoita samalle kanavalle.
Työn alla on myös uutta materiaalia LAPD-podcastien muodossa.
Lahdessa on paljon pikku lampia ja suppia, osa jo kadonnut, joista mainittakoon mm. nykyisen jäähallin kohdin ollut lampi sekä Sopenkorvessa ollut Pörssinpassi. Alueen tunnetuimpia vesistöjä lienevät Mytäjäinen ja Häränsilmä.
Näin entisenä etelälahtelaisena yksi kiinnostava kohde on Länsiharjun koulun vieressä sijainnut, jo nyt kadonnut Iiliäislampi, josta on virallista tietoa niukalti. Lampi oli ilmeisesti syvä ja sen pinta-alaksi on mainittu 4000 neliömetriä. Lopulta suo ja lampi kuivatettiin ja täytettiin. Lahden Paikannimistö kertoo, että lampi olisi täytetty ennen koulun rakentamista: “ Illiäinen/Iiliäispassi, Kullankukkulanlampi. Entinen suurehko ja syvä lampi, jossa oli iiliäismatoja. Lampi täytettiin v. 1928 ja paikalle rakennettiin myöhemmin Länsiharjun koulu.” Ehkä vain osa lammesta täytettiin, sillä lähes umpeenkasvanut lampi oli vielä 1930-luvulla olemassa, sillloin kun koulu oli jo aloittanut toimintansa. Lampea muistelee kaksi koululaista Länsiharjun koulu 125 vuotta -kirjassa, joista alla poimintoja.
Jossain muistitiedoissa mainittiin, että lopullisesti lampi katosi 1950-luvun aikana.
Lampi näkyy kuvan keskellä. Osasuurennos kartasta 1898-1903. (Kartta Lahden kaupunki, kaupunkiympäristö)
Itselläni on lampeen liittyviä muistikuvia 1980-luvulta. Tuolloin lampea ei siis enää ollut, mutta rannan muodot olivat selvästi nähtävissä, osittain vielä tänäänkin. Lammen paikalla oli tuolloin ruohittunut hiekkakenttä, joka toimi meidän koululaisten pelikenttänä. Sittemmin kenttäkin on hävinnyt uudisrakennusten tieltä.
Aino Marola: Hytkyttelyä suopassissa
“Vanhan koulun lähellä oli suopassi. Siellä mulittiin. Siinä suonsilmäkkeessä oli mukava hytkytellä, kun se antoi perää. Siellä oli ihan avovettäkin. Meillä oli ihan sellainen tapa, että opettaja huusi meille monta kertaa: ’Tulkaa jo pois sieltä!’ Kun kastui, liitutaulun takana oli uuni, missä sai vaatteita kuivatella. Taulut oli silloin sellaisia liikuteltavia.
Pihalla oli opettajien kiusaksi toinenkin ongelma. Se viehätti kyllä meitä oppilaita, sillä suolla oli syksyisin karpaloita. Kun suo talvella jäätyi, sinne tehtiin luistinrata. Joskus hakattiin jäähän avanto ja laitettiin siihen lepän ranka. Sitä sitten pyöritettiin ja sieltä tuli ruohoja ja ruuttanoita.” (Länsiharjun koulu 125 vuotta, s. 31)
Pentti Heino: Iiliäispassi ja napakelkka
“Koulun piha rajoittui Iiliäislampeen ja sen ympärillä olevaan suohon, jonka jokainen tiesi sellaiseksi, että sinne uppoaa. Todennäköisesti suo oli ollut aiemmin lampea, joka oli hiljalleen maatunut umpeen reunoiltaan. Olihan se aikamoinen lätäkkö silloinkin. Talvellakin lammella oli touhua. Sinne oli rakennettu napakelkka. Siihen lammen jäähän pystytettiin tolppa, jossa oli 4-5 metriä pitkä aisa, jonka päähän pantiin mahakelkka. Sitten toiset työnsivät kelkkaa ympäri ja toiset olivat kyydissä. Se oli sellainen harrastus, mitä ei harrastettu paljonkaan välitunnilla. Kun koulu oli päättynyt, niin reput heitettiin hankeen ja sinne mentiin leikkimään.” Pentti Heino kertoo myös, että Kullankukkula toimi hyppyrimäkiharrastuksissa: ”Ihan Kullankukkulan huipulta otettiin vauhtia ja Iiliäislammen jäälle se sitten pysähtyi.” (Länsiharjun koulu 125 vuotta, s. 45)
Sauli Hirvonen:
“Omana kouluaikana 1980-luvun puolivälin jälkeen lammen paikalla oli ruohottunut hiekkakenttä, jossa mm. pelasimme jalkapalloa välitunnilla. Sittemmin kentälle on rakennettu koulun lisärakennuksia, viimeimpänä liikuntahalli. Omana kouluaikani kentän nousevat reunat eli entiset rantatörmät olivat vielä selkeästi nähtävillä. Kullankukkulan puoleinen törmä on vielä tänäpäivänäkin selkeästi nähtävissä, muut ovat hävinneet rakentamiseen liittyvissä maansiirtotöissä.
Koulun ympärillä oli ränsistyneitä puutaloja, joissa asui paljon ns. laitapuolen porukkaa. Autiotaloissa me pojat kävimme tekemässä kepposiamme. Viimeiset talot on taidettu purkaa viimeistään 1980-90-lukujen taitteessa.
Muistan myös aikoinaan kuulleeni sellaisen tarinan, että suosta oli joskus aikoinaan nostettu naisen ruumis. En muista keneltä kuulin moisen huhun, ja ehkä se oli kerrottu vain pelottelumielessä. Se toi kuitenkin oman jännityksensä, olihan ympäristössä vielä tuolloin purkua odottavia vanhoja autiorakennuksia.”
Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 2/2018.
Lähteet: Länsiharjun koulu 125 vuotta (1996) Lahden Paikannimistö (1994)
Pääsin pitkästä aikaa osallistumaan Pro Puun perinteikkääseen Kevätpäivän sahaus -tapahtumaan. Muutama vuosi tässä pääsi jo vierähtämään ettei tuollaisen tuoreen vasta sahatun puun tuoksua ollutkaan päässyt haistelemaan. Tänä vuonna vannesahan oli paikalle kiskonut Helsingistä AAA-sahakone. Aamusta jo oli aistittavissa hyvät sahauskelit, pikku pakkasta, mutta aurinkoista. Päivän mittaan lämpötilakin nousi plussan puolelle selkeästi ja aurinkoa riitti, mitä parhain ilma viettää aikaa ulkosalla. Näytösluonteinen tapahtuma keräsi paikalle satunnaisten ohikulkijoiden lisäksi Salpauksen opiskelijaryhmän.
Sahattavana oli mäntyä, vaahteraa sekä visakoivua. Visaa ei sahaushommiin ole juuri päätynyt, mutta nyt kun on käynnissä Visa-hanke, niin Luke järjesti meille muutamia runkoja sahattavaksi. Osa visatukeista lähtee viilutettavaksi. Visa-hankkeessa päämääränä olisi visan brändäyksen lisäksi löytää sille enemmän käyttöä, eritoten visakkojen harventamisesta saatavalle ns. vähempiarvoiselle visalle pitäisi löytää sijoituskohteita. Visan kasvattajien metsistä alkaa lähivuosien kuluessa tulla korjuukokoista runkoa ja tuolle arvopuullemme kaipailtaisiin kovasti tuoreita käyttökohteita. Visakoivu ulkonäkönsä lisäksi eroaa tavallisesta koivusta puuaineksensa ominaisuuksien puolesta oleellisesti. Visa kasvaa hitaammin ja syheröisesti, puuaines onkin tavallaan sitkeämpää ja tiviimpää, mutta taas huomattavasti ikävämpää esimerkiksi höylätä kuin suorasyiset puuainekset. Visasta voisi todeta, että kauneudella on hintansa.
Ei pidä väheksyä muitakaan puistojemme ja pihojemme puita, niistä löytyy vallan kauniita syykuvioita ja värejä. Kuvan vaahterassa sydänpuuhun on tullut jonkin asteista kovalahoa, tumman ruskean ja harmaan kautta erilaisiin vihreän sävyihin ja läskissä paikoin jopa lähes lumenvalkeaa puuainesta. Vaahtera mielletään puuaineena yleensä todella vaaleaksi, mutta jos omia tekemisiäni vilkuilee taaksepäin, niin kun on saanut näiden piha- ja puistopuiden kanssa touhuta, on värimaailma ollut erittäin rikas ja kylläinen.
Kanavalla jatkaa syksyllä 2018 aloittanut LAPD-ohjelma. Viiden aiemmin julkaistun jakson lisäksi tekeillä on kaksi uutta jaksoa, jotka ovat kuunneltavissa kuluvana keväänä.
Lisäksi Lahden paikat -nimellä julkaistaan aiemmin julkaistuja lyhytdokumentteja.
Muuta sisältöä lisätään kanavalle kevään ja kesän aikana. Lisätietoja linkistä.
Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry:n omistuksessa oli useita vuosia yli satavuotias lumiaura. Se oli kesän 2011 pääkunnostusprojekti. Vielä tuolloin koko Topparoikan hallussa ollut kalusto oli Mytäjäisten varikolla. Vuonna 2015 vaunut siirrettiin Vierumäen rautatieaseman ratapihalle, nykyisten toimitilojen viereen.
Valitettavasti varikolla auravanhus oli saanut tuta nykyajan meiningeistä, tuloksena muutama töhry sekä useat rikotut ikkunat. Auraa oli tosin maalattu valkoiseksi ja metalliosia oli ruostesuojattu muutama vuosi aikaisemmin. Kesällä 2011 oli vuorossa perusteellisempi toimenpiteitä: lahon poistaminen ja korvaaminen vahvemmalla puulla. Muutama kantava palkki oli todella huonossa kunnossa ja yhden kulman pystypalkki hajosi kirjaimellisesti käsiin. Auran toisen puolen ”räystäät” tuli uusia kokonaan. Ja paljon muuta pienempää korjattavaa.
En tässä käy läpi sen tarkemmin korjausprojektin yksityiskohtia, koska asiantuntemukseni ei riitä pureutumaan teknisiin yksityiskohtiin. Kuitenkin kesän projekti oli itselleni varsin opettavainen. Olin aloittanut vuonna 2010 puuseppäopinnot Lahden Salpauksessa, joten lumiauran kunnostuksesta sain hyvää kokemusta. Tuolloin alanvaihtoa mainosalalta osittain vauhditti kesän 2010 kunnostusprojekti vihreän Gb-tavaravaunun parissa.
Lumiauran kunnostusta Mytäjäisten varikolla.
Päävastuu kesällä 2011 oli yhdistyksen vaunuvastaava Esa Myyryllä, jolla oli tieto-taito kunnostusprojektin vetämiseen ja vastuu erilaisten ratkaisujen löytämiseen ongelmakohdissa. Myyry oli kunnostautunut mm. Fo-konduktöörivaunun kunnostamisessa sekä em. Gb-vaunun kanssa.
Selvää oli että vanhan korjaamisessa usein joutuu tekemään kompromissejä. Myös tässäkin tapauksessa jouduimme miettimään kokonaan uusia ratkaisua vanhan korjaamiseksi. Tärkeintä oli että ratkaisut olivat rakenteellisesti kestäviä ja pitkäikäisiä, ja että kohteen ulkonäkövaatimukset täyttyisivät edes minimivaatimusten mukaisesti.
Haasteita toi sekin seikka että yhdistyksen toimitilat olivat tuolloin siirtyneet varikon idyllistä keskustan humuun eli Päijänteenkadulle, joten erityisesti erilaisen työkalujen käytössä turvauduimme vieressä olevan konduktöörivaunun suomaan suojaan. Kääntöpöydän viuhkalla seisova vaunu ajoi asiansa mainiosti remonttimiesten työskentely- ja taukotilana.
Tuolloin kerhon maanantaiset yleiset talkoopäivät houkuttelivat vaihtelevasti talkooväkeä varikolle. Toki talkoita tehtiin porukalla toki myös muinakin viikonpäivinä. Myyry taisi varikolla viettää melkeimpä koko kesän auran kimpussa, itse mahdollisuuksien mukaan 3-5 kertaa viikossa. Tämä tietenki huolestutti vaunuvastaavaa, riittäisikö väkeä talkoihin ja projektin loppuunviemiseen ennen talven tuloa. Kun hätäkin on suuri, on myös apua tarjolla. Isoimpien palkkien työstössä pääsimme hyödyntämään kouluni koneita ja tämä luultavasti joudutti joitain työvaiheita. Projekti eteni ”aikataulun” mukaisesti, viimeisempinä isoina töinä oli räystäpuiden ja -peltien asennus. Räystäspuut saatiin avustuksena (johon palaan jutun lopussa) ja pellit teetettiin oppilastyönä Salpauksessa ja saatiin asennettu syyskuun lopulla.
Palveluammatissa
Pääpaino talkoissa oli toki lumiauran kunnostuksessa, mutta huomasimme edelliskesien tapaan, että toimimme myös varikon epävirallisina ”oppaina” ja tietenkin Topparoikan edusmiehinä, yhdistyksen kasvoina. Eli leikkimielisesti voidaankin todeta, että mitä likaisemmat kädet ja puhtoisemmat puheet olivat, sitä paremmin ihmisten mieleen varikko ja toimintamme jäi positiivisena asiana.
Aina oli oltava valmis heittäytymään keskusteluihin, vaikkapa ohikulkeneen koiranulkoiluttajan kanssa tai varta vasten paikalle tulleen isoäidin kanssa, jolla oli mukanaan junista kiinnostunut pikku taapero. Vierailijoiden kanssa käytiin useita mielenkiintoisia keskusteluja ja ajatusten vaihtoa. Pääasiassa paikalla käyneet olivat kiinnostuneita varikkoalueesta, sen historiasta, mutta etenkin sen tulevaisuudesta oltiin erityisen huolissaan.
Jotkut myös halusivat käyttää varikon autenttisuutta myös visuaalisesti hyväkseen, mm. valokuvauksen muodossa. Lahtelaiskollektiivi Lahti United kuvasi suurta suosiota nauttivan musiikkivideonsa varikolla.
Varikolla aika näytti pysähtyneen, ollen silti elossa, se oli paikka keskustan kupeessa, joka vaikutti seesteiseltä, muttei hiljaiselta.
Eräs tuon kesän mieleenpainuvimmista vierailijoista oli saksalainen veturinkuljettaja, joka oli matkalla Pohjois-Suomeen(!) vieraillen monissa Suomen rautatiekaupungeissa. Kielivaikeuksien huolimatta tai ehkäpä juuri sen takia, tunnelma oli varsin avoin ja leppoisa. Keskusteluissa käytiin läpi, rautatiet, veturit, maailmanpolitiikka, Lahden kylän historia jne. Vierailun kruunasi olutmaistiaiset, Myyryn kanssa pääsimme saksalaismaltaan makuun, jonka jälkeen työt jälleen edistyivät ripeään.
Toinen vierailu, josta poiki jutustelun ohella jotain konkreettista yhdistykselle. Rautateistä kiinnostunut kolmen sukupolven seurue kävi tutustumassa Risto-höyryveturiin ja siinä samalla yhdistyksen kunnostusprojektiin. Vierailu johti siihen että yhdistys sai lahjoituksena Lahden Rakennustarvike Oy:ltä puutavaraa, jotta auran räystäät saatiin uusittua.
Kaluston uudelleensijoittaminen
Kaluston kunnostustyöt kävivät mahdottomaksi Mytäjäisten varikolla kesän 2012 aikana. Alue oli tyhjentynyt ja sähköt katkaistu: ilkivalta ja vaunuihin kohdistuneet vahingonteot lisääntyivät huomattavasti.
Kun tieto varikon vesitornin vuokrasuhteen päättymisestä tuli Topparoikka-yhdistykselle tietoon talvella 2010, alkoi yhdistys etsimään uusia sijoituspaikkoja varikolla olevalle vaunukalustolle ja Risto-höyryveturille (Tr1 1047). Keväällä 2014 on tarkoitus tehdä kalustolle välttämättömät kunnostustyöt ilkivallan ehkäisemiseksi.
Topparoikan omistama lumiaura saatiin siirrettyä pois varikolta elokuussa 2013. Se oli aiemmin samana vuonna myyty Haapamäen Museoveturiyhdistys ry:lle, joka sittemmin kuljetti sen Haapamäelle parempaan säilöön.
Varsinaisen varikkoalueen ja rakennusten omistaja oli Senaatti-kiinteistöt, joka myi alueen ja sen rakennukset vuonna 2015 uudelle omistajalle. Sen jälkeen Lahden kaupunki ja omistaja ovat työstäneet alueelle uutta asemakaavaa, työ on toistaiseksi kesken. Lisätietoja kaavasta Lahden kaupungin nettisivuilta.
Lumiaura liikenteessä helmikuussa 2010
Varikolla ollut kalusto Risto-höyryveturia lukuunottamatta siirrettiin höyryjuna-Ukko-Pekan yleisöajon yhteydessä marraskuussa 2015 Vierumäen rautatieasemalle. Siellä yhdistyksen aktiivit pääsivät jatkamaan kunnostustoimenpiteitä. Keväällä 2017 moottorivaunu Ds2 eli motin kyljet saivat uuden maalipinnan. Näin vaunu saatiin esittelykuntoon Vierumäen rautatiepäivään saman vuoden kesäkuussa.
Vaunujen omistussuhteiden selvittely on edelleen kesken. Ristokin odottaa vielä varikolla.
Sauli Hirvonen
Kirjoittaja on Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n aktiivijäsen
Artikkeli on julkaistu alunperin lahtelaisten rautatieharrastajien Topparoikka-lehdessä 1/2012
