Sietikka – Lähiluontokohde

Lahden Koiskalassa metsän siimeksessä, kiven heiton päässä Villähteelle vievältä Koiskalantieltä sijaitsee suppalampi Sietikka. Paikoin tiheän metsän lomasta on nähtävissä syvällä supan pohjalla kimmeltävä lammen vesi. Alueen puusto on valtaosin havupuuta, mutta silmiinpistävästi joukossa on jyhkeitä lehtikuusia sekä paljon eri ikäisiä tammia.

Puuston monimuotoisuus kielii siitä, että paikalla on rampattu vuosien saatossa lukuisia kertoja. Koiskalan kartanon väellä lienee ollut paikalle enemmänkin käyttöä sekä matkalaisilla ennen heitä. Länsireunalta löytyy kivistä koottu kehä, ns. käräjäkivet. Lampi ympäristöineen sisältää monenmoista mielekästä nähtävää suokasveista alkaen.


Luonnontilaiset lähellä kaupunkia olevat luontokohteet ovat harvassa, toivottavasti Sietikka saa jatkossakin pitää ”koskemattomuutensa”. Suosittelen tarpomaan paljain jaloin lammen pohjoispäässä lämpöisenä heinäkuisena päivänä ja ihastella kihokkeja. Likempänä syksyä voi nauttia suopursujen tuoksusta ja bongailla vaikkapa lakkoja.



Lammesta voi löytää myös ahventa ja jopa haukiakin on havaittu.

Kampusraitti Niemessä – 2-osainen

KAMPUSRAITTI AVAUTUU

Marraskuussa kirjoitin Lahen Lehessä uuden NiemiCampuksen avoimista ovista, jossa kävin piipahtamassa. Hiljattain kävin myös tutustumassa Mukkulanradan ympäristöön ja uuteen, juuri avattuun kampusraittiin.

Mukkulan ratapiha vuonna 2006. Vasemmalla oleva raide käytössä puunlastaukseen ja keskellä pystyyn lahoava koppi. Taustalla Iskun tehdas vielä alkuperäisessä ulkoasussa.

Tehdasrakennuksen saneerauksen yhteydessä myös tehtaan laiturin raide purettiin. Vaihde oli purettu jo tosin muutama vuotta aikaisemmin, kuin myös levytehtaalle vieneen raiteen vaihde. Ennen saaneerausta joissain havainnekuvissa rakennuksesta lähtee lasinen kävelysilta, joka ylittäisi rautatien. Ainakaan tässä vaiheessa sellaista ei ole rakennettu. En tiedä onko sellaista tulossa myöhemminkään. Mukkulankadun tasoristeykseen on mitä ilmeisemmin kohdistumassa Liikenneviraston teetättämiä turvallisuustoimenpiteitä. Jäädään odottelemaan minkälaisia.

Samassa yhteydessä Mukkulan ratapihan pohjoispuolelle rakennettiin Niemen yrityspuiston ja NiemiCampuksen yhdistävä kevyenliikenteen väylä. Raitin tieltä purettiin yksi läpiajettava raide, josta oli pisto päätepuskimeen. Jokunen vuosi sitten tällä raiteella lastattiin autonrenkaita venäläisvaunuun. Mukkulassa on useina vuosina lastattu puuta (katso ylempi kuva), joskin se on ollut satunnaista. Raiteen purun yhteydessä vanha vaihdekoppi sai myös lähteä.
Lisää Mukkulanradan liikenteestä.

Kampusraitin miljöötä marraskuussa 2018. Kiskot ja taustalla vanerista ja betonista valmistettuja erimuotoisia penkkejä.

Raitin miljöö on saanut vaikutteita rautateistä. Raitilla on kolmet raiteet, jotka noudattelevat oikeita rautateitä. Kiskot ovat kiinnitetty betonilaattoihin. Mittaa ei mukaan tullut, mutta silmämääräisesti näiden ympäristötaideteosten raideleveys on n. metri.
Raitilla on paljon istumapaikkoja, materiaalina on käytetty vaneria, metallia ja betonia.

KAMPUSRAITIN VAIKUTUKSIA

Kirjoitin joulukuussa 2018 Lahden Niemeen avatusta Kampusraitista, joka rakennettiin Mukkulan ratapihan pohjoispuolelle yhdistämään Niemen yrityspuiston ja LAMK:n NiemiCampuksen. Pyöräteistä olen kirjoittanut mm. täällä ja täällä. Jälkimmäisen linkin jutussa Pyörällä päästään Lahdessa osa 2 (24.6.2016) kirjoitin seuraavaa:

Lahden rundi?

Eli pyörällä Lahden ympäri? Kuten jo ensimmäisessä osassa totesin, Lahden kaupunkihan on hyvin mäkinen, mikä tietysti tekee siitä pyöräilijän näkökulmasta mielenkiintoisen ja ajoittain haastellisen.
Ajatuksena olisi jatkaa pyörätietä Niemestä Mukkulanradan vartta aina Myllypohjaan asti ja sieltä Tonttilan kautta pääradanvarteen ja Askon alueelle. Nythän Niemestä Myllypohjan itä-länsisuuntainen poikittaisliikenne (kevyt) on suhteellisen huonolla tolalla ja epäyhtenäinen.
Tällaisellä väylällä lahtelaisivat saisivat oman baanan eli lahtelaisittain rundin. Rundilla ei olisi juurikaan nousuja ja sen varrelle sijoittuvat Niemen kampusalue, Vipusenkadun koulutuskeskus sekä satoja teollisuustyöpaikkoja. Rundi ei siis olisi itsetarkoitus vaan se yhdistäisi rautatieaseman seudun ja radanvarren ’pohjoisen’ opiskelu- ja työpaikat.
Näin Lahti saisi ympyräradan pyöräilijöiden käyttöön.

Mukkulan rata Vanhantien sillalta kuvattuna Iskun tehtaiden suuntaan syksyllä 2018. Radan vieressä kulkee polku. (Sauli Hirvonen)

Nyt kun raitti on virallisesti ollut auki tammikuusta asti, voisin hieman tehdä yhteenvetoa havainnoistani.

Mukkulan rataa Verstaskadun tasoristeyksestä itään päin. (Kuva Sauli Hirvonen)

Nykyinen työpaikkani on (muutaman vuoden tauon jälkeen) Mukkulanradan varrella. Tammikuusta lähtien olen sivusta seurannut raitin valmistumisen vaikutuksia lähinnä Mukkulankadulta itään päin. Olenkin ollut havaitsevani kasvavaa liikehdintää Mukkulan radalla, kun vertaan sitä muutaman vuden takaiseen. Vaikka junia liikkuu vain muutamana kertana viikossa, on riski onnettomuuteen, erityisesti siksi, että ihmiset tuntuvat liikkuvan radalla varsin huolettomasti. Rataa käytetään pyörätienä, lenkkeilypolkuna (monesti kuulokkeet korvilla) ja koirien ulkoiluttamiseen. Kuten kirjoitin em. sitaatissa, toivottavasti kaupungilla on suunnitelmia jatkaa kevyen liikeenteen väylää itään päin. Ainakin tämän rajallisen kokemukseni mukaan ilmeisesti tarvetta on.

Jatkuuko raitti tulevaisuudessa Niemenkadun yli rantaan? Kuva on syksyltä 2018. (Sauli Hirvonen)

Lisäksi kun Niemen uusi asuinalue valmistuu, lienee selvää (?), että kaupunki jatkaa Kampusraittia Niemenkadun yli rantaan. Itsekin välillä toki tykkään kulkea rannan kautta Niemeen ja siitä Mukkulankadulle. Ehkä tulevaisuudessa tämä reitti on selkeästi yhtenäinen koko matkaltaan.

Lähiöravintolakierros

Kesäillat ovat otollisia hetkiä pyöräretkille. Pelkäksi pyöräilyksi eräs torstai-ilta ei jäänyt, sillä ajatuksena oli myös nauttia muutama olut. Kesällä tuntuu olevan hieman enemmän aikaa kirjoitella, joten miksei siis jakaisi (tyhjyyttä kumisevia) seikkailuja muillekin. Seuraavana siis Etelä-Lahteen suuntautuva reissutarina.

Anttilanmäen baari

1. Anttilanmäen baari

Ensimmäinen rasti oli Kerintiellä sijaitseva Anttilanmäen baari. Vierailu täällä oli ensimmäinen sitten vuoden 2007, kun järjestimme silloisen levy-yhtiömme kanssa
Testicals-bändin levynjulkaisukeikan. En muista ainakaan että paikka olisi juurikaan muuttunut niistä ajoista.
Baari sijaitsee 50-luvulla valmistuneessa rintamiestalon yksikerroksisessa siipirakennuksessa, jota on ilmeisesti jatkettu useampaan kertaan? Sisustus oli hyvin 80-90-luvun tyylinen. Vessat olivat hyvin saavutettavissa. Tiskin takana asiakkaita ilahdutti iso koira, joka tosin ei korvaansa letkauttanut. Onneksi.
Baarin terassi oli kotikutoinen, kuin mikä tahansa omakotitalon sekalaisin puutarhakalustein varustettu terassi. Aurinko ei sille paikalle paistanut puuston ja rakennusten ansiosta. Lisäksi oli mahdollista pitää sadetta valokatteen alla. Ainoa kostea oli paita ja tuoppi.
Baari sulkeutui klo 21.

Laune Baari

2. Laune Baari

Anttilanmäeltä matka jatkui Launeelle Laune Baariin. Rakennus on tyylikäs 50-luvulla valmistunut alunperin kirjasto- ja pankkirakennus (kuvalinkki). Olinpa joskus asioinut rakennuksen pankkikonttorissa, ja aikoinaan nykyisen pubin kohdalla oli myös urheiluliike. Pankin tiloissa oli myös myöhemmin nyt jo lopettanut kioski ja sittemmin kirjastokin muutti entisen Lähteen koulun tiloihin. Launeenkadulla ihastelimme pummppuasemaa sekä harmittelimme vanhan rakennuskannan harvenemista. Sitä on aikoinaan riittänyt, onhan Launeenkatu (iki)vanha Lahden ”sisääntuloväylä”.

Baari oli sisältä ikään kuin kaksiosainen, etuosassa ravintolapaikat, sitten tiski ja sen takana mahdollisuus biljardin peluulle. Vessat löytyivät alakerrasta.
Baarin terassilla oli iso aurinkovarjo, mutta se ei estänyt aurinkoa paistamasta suoraan silmiin. Käänsin selän auringolle, ja ei mennyt kauaakaan, kun siirtyi
Mahdollista sadetta oli mahdollista pidellä rakennuksen lipan alla.
Baari sulkeutui klo 21.

Sitten oli suuntana Keijutie, jota matkasimme Mustanmäentietä pitkin ja keskustelimme vanhoista kaupparakennuksista, joita on mm. Ali-Juhakkalankadun ja Mustanmäentien risteyksessä. Jälkimmäisen nimen alkuperä ei ole tiedossa, mutta Marjukka Laapotti (Lahden paikannimistö) arvelee sen liittyvän Liipolankallioon tai Salinkallioon.

Keiju Pubi (ravintola)

3. Ravintola Keiju

Keskellä asutusaluetta Keijutien varrella punatiilisessä rakennuksessa sijaitsee Keiju Pubi. Rakennus on valmistunut joskus 1960- tai 70-luvulla. Tässä paikassa tuli käytyä jo 1980-luvulla, ei tosin alkoholiostoksilla. Paikka on nykyään Ravintola Keiju -nimellä vaikka kansanomaisesti paikkaa taidetaan kutsua Keiju Pubiksi. Kun Hennalan Shellin vieressä ollut Pieni Talo Preerialla -ravintola loppui rakennukseen purkuun, huhujen mukaan asiakkaat siirtyivät Keiju Pubiin ja Tappara Baariin.
Ainakin sisustus oli ravintolamainen ja siisti. Keittiön vuoksi sisällä oli kuuma. Terassi oli sen verran täynnä, ettemme sinne tungeksineet. Keijussa olikin vilkkain ilta niissä kohteissa joissa vierailimme.
Terassi oli valokate sateensuojaksi, edessä tosin oli autopaikat. Sisällä oli myös biljardipöytä, jota emme pelanneet. Baari sulkeutui klo 23.

Tirra
Olihan eteläisessä Lahdessa muitakin kuppiloita, mutta Keijun jälkeen suuntasimme keskustaan, sillä kello oli jo sen verran, että osa oli jo menossa kiinni. Ensimmäinen ravintola oli etelästä saavuttaessa olikin ravintola Tirra. Ei varsinaisesti lähikuppila, mutta jotain samaa henkeä kuitenkin. Sanomattakin on selvää, että se on tullut vuosien saatossa tutuksi, vaikken ole siellä ole hetkeen käynytkään. Mielenkiintoista oli tarkistaa paikka torstai-iltana. Saavuimme sen verran myöhään, että valitettavasti terassia oltiin jo sulkemassa, joten jäimme sisälle. Ilta Tirrassa sujuikin flipperin parissa. Saimme olla lähes rauhassa, asiakkaita ei juurikaan ollut. Tirralle onkin ilmaantunut kilpailijoita sellaisista kansankuppiloista kuten Las Palmas ja Hilma. Toki Tirrankin profiili on muuttunut omistajanvaihdoksen jälkeen.
Mainittakoon että Loviisankatu 8 on julkaistu kirja, jossa isossa roolissa on toki myös Ravintola Tirra. Lukusuositus vaikken kirjaa ole vielä nähnytkään.

Matka jatkui tästä, mutta se onkin toinen tarina.

Lähiseutumatkailua (2-osainen)

Kesäretki 2019 – osa 1/2: Nastola 

Kevyehkö kesäretki suuntautui eräänä sunnuntaina (14.7.) Nastolaan. Tällä kertaa ei tosin Uuteenkylään, kuten monesti aikaisemmin. Olen asunut joskus aikoinaan siellä muutaman vuoden ja eräästä Uudenkylän vierailusta olen kirjoittanut vuonna 2017. Nyt matka suuntautui Nastolaan ja tarkemmin Nastolan kirkonkylään, joka on kunnan entinen hallinnollinen keskus.

Matka alkoi Lahden rautatieasemalta eli matkakeskuksesta, johon saavuin hyvissä ajoin ennen junan lähtöä. Pyöräni jätin asemalle, josta noukkisen sen matkan päätteeksi. Aikainen saapuminen oli harkittua, sillä saisin muutaman kuvan aseman ympäristöstä, joka on parhaillaan muutostöiden alla. Postin talo ja tullirakennukset ovat purettu ja alueelle – Mannerheimintien molemmin puolin – nousee lähivuosina uusia rakennuksia.

Aseman vieressä ollut postitalo on purettu.

VR:n lippuautomaatit olivat pimeänä, mutta vastaan kävelleet junankuljettaja ja konduktööri neuvoivat R-kioskille, josta sain ostettu 3 euron hintaisen lipun Nastolaan. Junana oli Sm2, joita on vielä jonkin aikaa käytössä, ennen niiden liikenteestä poistamista ja romuttamista. Jo nyt näillä junilla matkustettaessa on koettavissa jonkinasteista nostalgiaa.

Sm2 Lahden asemalla.

Kymmenen minuutin matkan jälkeen hyppäsin (astuin) junasta Nastolan aseman laiturille. Räpsin muutaman kuvan asemanseudusta. Eräs havaintoni oli mm. se, että pohjoispuolen paikoitusalue näyttää olevan paikallisen nuorison suosiossa, ainakin ”poltetun kumin” määrän perusteella.
Matka jatkui Pysäkkitietä pitkin matka jatkui Nastolan kirkon suuntaan. Matkan varrella oli teollisuutta ja olipa entinen kauppa näyteikkuinoineen. Sellaisia näkyi erityisesti Villähteellä.

Vanha kauppa Pysäkkitiellä.

Ennen kunnantalolle menoa, katselin kirkonkylässä ympärilleni. Eri-ikäisiä kerrostaloja, joiden katutasossa oli liiketiloja. Kirkon likellä oli (vielä) puutaloja. Hieman syrjemmässä on muutakin nähtävää kuten Taidekeskus Taarasti, Matinpalomuseo ja kotiseutumuseo. Näihin kohteisiin en tällä kertaa suunnannut.

Kun antoi katseensa viipyä alueella, huomasi sen olevan tavallaan oikein idyllinen, seesteinen ja kerroksellinen. Alueen rakennuskanta muodostunut ajansaatossa, jonka sydän on ollut tietenkin kirkko vuodesta 1804 lähtien.

Piipahdin paikallisessa ravintolassa nauttimassa kahvit, jonka jälkeen kävin Nastolan komeassa kirkossa. Se oli tosin huputettu; se saa uuden maalipinnan kesän aikana. Kävin sisälläkin. Ensimmäisen kerran Nastolan kirkossa tuli käytyä muutama vuosi sitten Lahden seudun oppaiden järjestämässä Nastola-kierroksella.

Nastolan kirkko.

Kirkon jälkeen olikin vuorossa varsinainen kohde eli Nastolan entinen kunnantalo, joka jäi tyhjilleen vuoden 2016 kuntaliitoksen vuoksi. Nastola-seuran toimesta rakennus on herännyt tänä kesänä uuteen eloon kulttuurille (ESS 17.1.2019). Kunnantalon kesän ohjelmisto on nähtävillä täällä.

Entinen kunnantalo.

Sunnuntai-iltapäivän ohjelmaan kuului musiikkiesitys ja Matti Oijalan esitelmä Nastolan paikannimistöstä, joka oli matkan varsinainen tarkoitus.
Ennen esitelmää tutustuin tiloissa olevaan taidenäyttelyyn. Moniin rakennuksen huoneisiin oli ripustettu erilaista ja eritasoista kuvataidetta, josta erityisesti jäi mieleen Sami Funken valokuvanäyttely. Näyttely sisälsi runsaasti tyylikkäitä kuvia autioista ja rapistuvista rakennuksista. Taiteilijaesittelyssä hänestä kerrotaan seuraavaa:
”Hevonen oli Beethovenin aikana merkki vauraudesta ja asemasta ja sellainen piti myös säveltäjän saada, vaikkei mikään hevosmies ollutkaan. Koska hevonen kaikessa komeudessaan jäi hoitamatta ja ruokkimatta, se ennen pitkää sairastui ja kuoli.
Sami Funken kuvasarja hoitamattomista, aikansa komeista ja merkittävistäkin rakennuksista kuvaa tämän päivän Beethoovenin hevosta. Upeat rakennukset tyhjenevät, ne hylätään ja jätetään hoitamatta. Sitten koittaa päivä, jolloin niille ei enää voi tehdä mitään, ne kuolevat ja katoavat vähitellen luonnon valtaamina tai nopeasti moukaroituna tiilikasoiksi. Viiltävän kauniit kuvat herättävät tunteita, välinpitämättömyys raivostuttaa, mutta pysähtyneisyys vanhojen rapistuneiden talojen pihoissa tyynnyttää.”

Arkkitehti Matti Oijalan esitelmä “Nastolan vanhat paikannimet kertovat” kiinnosti sen verran paljon, että entinen valtuustosali oli väkeä täynnä ja vähän enemmänkin.
Oijalahan on tutkinut vanhojen paikannimien alkuperiä, aihe on kiinnostava, mutta myös haastava. Nimistön selvittäminen vaatii historian ja etymologian tuntemusta sekä tietysti oman paikkakunnan ominaispiirteiden tunnistamista.

Matti Oijalan esitelmä.

Monesti sanojen alkuperä voidaan vain pitää oletuksina ja nimistön tutkimus on myös
todennäisyyksien arviointia, toisiaan spekulaatioita, jopa arvailua. Oijalan mielenkiintoista esitystä oli miellyttävä kuulla. Yhteenvetona, että Nastolan paikannimistössä on vaikutteita idästä ja lännestä.

Tulevia muita mielenkiintoisia tilaisuuksia ovat 28.7. “Rakennetun ympäristön historiasta Nastolan kirkonseudulla” -esitelmä (arkkitehti Erkki Aarti kertoo) sekä 8.8. “Tyhjenevät tilat ja niiden uusi elämä” -dialoginen paneeli. Keskustelemassa kaupunginjohtaja Pekka Timonen, hallituksen pj. Jorma Ollila, tj. ja rock-ikoni Sipe Santapukki, Arkkitehtiliitto SAFAn pj. Henna Helander ja nastolalaislähtöinen arkkitehti Erkko Aarti. Keskustelun vetää yrittäjä ja konsultti, nastolalaistaustainen Jarkko Lehtopelto.

Esitelmän jälkeen kävelin linja-autopysäkille, ja ajoitus oli hyvä, sillä jo bussi numero 4 otti meidät matkustajat kyytiin kirkon edestä. Hinta oli 4,70 euroa ja matkakin kesti kauemmin kuin junalla. Mutta mikäs siinä oli katsellessa nauhataajaman maisemia.

Kesäretki 2019 – osa 2/2: Järvelä

Lähtö Lahden aseman raiteelta 4. Junaa odotellassa oli hyvää aikaa ”räpsiä” kuvia.

Kesän retkeilyt jatkuivat seuraavana maanantaina (15.7.) sunnuntaisen Nastola-matkan jälkeen. Tällä kertaa suuntasin taajamajunalla toiseen suuntaan eli Järvelään. Matka sinne kestää 17 min ja hinta on vain 2,30 suuntaansa. Sopiva kohde ja erityisen siitä tekee aseman seutu. Asema kuuluu Järvelän taajamaan, joka siis sijaitsee Kärkölän kunnassa. (Tässä vaiheessa huomio, että olen Järvelästä kirjoittanut aiemminkin, mutta
en ehkä muista missä julkaisin sen. Linkitän sen toki kun löydän sen).

Järvelässä sijaitsee Koskisen Oy:n puutuoteteollisuuteen keskittyvä tehdas. Puuta sinne kuljetetaan mm. junalla Venäjältä. Palaan siihen tuonnempana. Mielenkiintoiseksi Järvelän ratapihan tekee ylipäänsä sen kokonaisuus ja niistä erityisesti teollisuuden vielä käytössä olevat sivuraiteet. Lahti-Riihimäki -radalla sivuraiteet ovat käyneet vähiin. Asemarakennus on ollut jo tovin yksityisessä omistuksessa. Talon tuiman oloinen vahtikoira otti nytkin matkustajat vastaan. Onneksi aidan toisen puolen. Tein yleissilmäyksen asemalla ja siitä astelin – en lähimpään – vaan toiseksi lähimpään ravintolaan. Nautiskelin täyteläisen oluen ja somettelin puhelimelle. Olut oli varsinainen matkan tarkoitus, mutta koska paluujunaan oli aikaan reilusti, käyskentelin takaisin asemalle.

Raakapuuvaunuja. Molemmat pistoraiteet ovat saaneet uusia pölkkyjä ja uutta sepeliä. Takana vasemmalla Järvelän rautatieasemarakennus.

Kuten jo aiemmin hehkutin, ratapiha on kiinnostava, onhan siinä vielä neljä läpiajattevaa raidetta, joista kolme on sähköistetty. Neljännellä raiteella ilmeisesti lastataan sepeliä. Koskisen Oy:n käytössä ovat kaksi sivuraidetta, joista toinen on aiemmin mennyt meijerille ja toinen kiersi aikoinaan Hähkäjärven toisen puolen. Nyt se päättyi muutaman sadan metrin päähän vaihteesta. Toisella raiteella oli toistakymmentä venäläistä raakapuuvaunua, joista suurin osa oli tyhjätty. Molempia raiteita on kunnostettu, ts. vaihdettu pölkkyjä ja lisätty tukevuutta sepelillä.

G-juna Riihimäelle.

Mukava piipahtaminen naapuriin, sääkin suosi. Retkeen kului noin kaksi tuntia.

Alunperin matkailusarja piti olla kolmiosainen, mutta kesäflunssan takia typistyi kahteen osaan.

Kevätpäivän sahaus

Pääsin pitkästä aikaa osallistumaan Pro Puun perinteikkääseen Kevätpäivän sahaus -tapahtumaan. Muutama vuosi tässä pääsi jo vierähtämään ettei tuollaisen tuoreen vasta sahatun puun tuoksua ollutkaan päässyt haistelemaan. Tänä vuonna vannesahan oli paikalle kiskonut Helsingistä AAA-sahakone. Aamusta jo oli aistittavissa hyvät sahauskelit, pikku pakkasta, mutta aurinkoista. Päivän mittaan lämpötilakin nousi plussan puolelle selkeästi ja aurinkoa riitti, mitä parhain ilma viettää aikaa ulkosalla. Näytösluonteinen tapahtuma keräsi paikalle satunnaisten ohikulkijoiden lisäksi Salpauksen opiskelijaryhmän.

Sahattavana oli mäntyä, vaahteraa sekä visakoivua. Visaa ei sahaushommiin ole juuri päätynyt, mutta nyt kun on käynnissä Visa-hanke, niin Luke järjesti meille muutamia runkoja sahattavaksi. Osa visatukeista lähtee viilutettavaksi. Visa-hankkeessa päämääränä olisi visan brändäyksen lisäksi löytää sille enemmän käyttöä, eritoten visakkojen harventamisesta saatavalle ns. vähempiarvoiselle visalle pitäisi löytää sijoituskohteita. Visan kasvattajien metsistä alkaa lähivuosien kuluessa tulla korjuukokoista runkoa ja tuolle arvopuullemme kaipailtaisiin kovasti tuoreita käyttökohteita. Visakoivu ulkonäkönsä lisäksi eroaa tavallisesta koivusta puuaineksensa ominaisuuksien puolesta oleellisesti. Visa kasvaa hitaammin ja syheröisesti, puuaines onkin tavallaan sitkeämpää ja tiviimpää, mutta taas huomattavasti ikävämpää esimerkiksi höylätä kuin suorasyiset puuainekset. Visasta voisi todeta, että kauneudella on hintansa.

Ei pidä väheksyä muitakaan puistojemme ja pihojemme puita, niistä löytyy vallan kauniita syykuvioita ja värejä. Kuvan vaahterassa sydänpuuhun on tullut jonkin asteista kovalahoa, tumman ruskean ja harmaan kautta erilaisiin vihreän sävyihin ja läskissä paikoin jopa lähes lumenvalkeaa puuainesta. Vaahtera mielletään puuaineena yleensä todella vaaleaksi, mutta jos omia tekemisiäni vilkuilee taaksepäin, niin kun on saanut näiden piha- ja puistopuiden kanssa touhuta, on värimaailma ollut erittäin rikas ja kylläinen.

LW-kanava avattu

Lahtiwoodin oma YouTube-kanava on avattu.

Kanavalla jatkaa syksyllä 2018 aloittanut LAPD-ohjelma. Viiden aiemmin julkaistun jakson lisäksi tekeillä on kaksi uutta jaksoa, jotka ovat kuunneltavissa kuluvana keväänä.

Lisäksi Lahden paikat -nimellä julkaistaan aiemmin julkaistuja lyhytdokumentteja.

Muuta sisältöä lisätään kanavalle kevään ja kesän aikana. Lisätietoja linkistä.

Ylinen Viipurintie – Linjaus ja muistomerkki

Lahden kylä muodostui Hämeenlinnasta Viipuriin johtavan maantien varrelle. Tien olemassaolosta on viitteitä 1400-luvun alkupuolelta alkaen. Linjaus ei kaikilta osin ole tarkkaan selvinnut, ja Lahden kaupungin alueeltakin tie on hävinnyt kokonaan, vaikka se on nähtävillä mm. Karjanlankadun, Möysänkadun ja Viipurintien linjauksissa. Tie kulki ennen Lahden kylän paloa asutustaajaman läpi, josta muodostui nykyinen Aleksanterinkatu. Tuolloin aikoinaan kylän läpi kulkeneestä tiestä oli niin hyötyä kuin haittaakiin: ihmisiä ja tavaraa kulki kylän läpi, ja aloilleen jäi varmasti muutama yritteliäs kauppias tai kädentaitaja, mutta myös vähemmän yrittelijäitä joutilaita aiheuttamaan häiriötä.

Torin kaakkoiskulma kesällä 2013. Kiveyksellä voitaisiin luoda ikiaikaiselle tien muistomerkki Lahden kaupungin sydämeen. (Kuva Sauli Hirvonen)

Kesän 2013 torikaivauksissa löydettiin vanhaa tien pintaa torin kaakkoiskulmasta (kuvassa jotakuinkin oikeassa kulmassa), kuten ennakkoon oli tiedossa. Miten me lahtelaiset voisimme tuoda tämän vanhan maantien jälleen esille, muistuttamaan vuosisataisista yhteyksistä muualle maahan?

Muistomerkit torille ja Möysään

Kirjoitinhan muistomerkkiehdotuksesta jo ensimmäisen kerran vuonna 2013. Ehdotin tuolloin Hollolan Lahti -lehdessä 4/2013 tielle omaa muistomerkkiä ja lähetin tekstin nettisivujen kautta myös kaupungin edustajalle. Ehdotuksessani kirjoitin: “Tie voitaisiin rakentaa ‘uudelleen’ torille sille kohdin, jossa se oli sijainnut satoja vuosia. Tähän antaa mahdollisuuden torin tuleva uusi kiveys. Kun tie kivettäisiin erilaatuisella ja/tai -lajisella katukivellä, noudattaen kuitenkin torikiveyksen yhdenmukaisuutta, saataisin torin pintaan historiallisesti maantietä esittävä muistomerkkiväylä, joka tulisi konkreettisesti lahtelaisten nähtäville ja ehkä herättäisi kiinnostusta vanhaa tietä ja sen varrella sijainnutta palanutta kylää kohtaan.”

Tällä hetkellä uuden kiveyksen tekeminen ei ole tietenkään ajankohtaista.

Lähestyin keväällä useita tahoja sähköpostitse ehdottaen palaveria muistomerkkiaiheesta. Ehdotus otettiin hyvin vastaan ja pidimme aiheesta palaverin Lahden kaupunginmuseon Hannu Takalan ja Nastola-seuran Matti Oijalan kanssa. Tämän keskustelun pohjalta Ylinen Viipurintie on osana Lahden kaupunginmuseon tekemää historiapolkukarttaa. Tästä enemmän kunhan kartta valmistuu.

Lisäksi muutaman vuoden työn alla ollut Juuso Lehtisen ja Lahti-Seuran yhteisprojekti lahtikartalla.fi-sivu on vihdoin aukeamassa alkuvuodesta. Sivustolle on tulossa tietoa tien historiasta ja sen linjauksesta.

Edellä mainitut asiat ovat erinomainen alku. Tielle tarvitaan näkyvä merkki niillä paikoin missä se aikoinaan kulki, jotta sen historiallinen merkittävyys tulee esille. Tällainen voisi vaikkapa olla torille sijoitettu kilometritolppa-tyylinen muistomerkki, joka olisi pikemminkin taideteos.

Toinen huomion arvoinen paikka on entisten Ylisen Viipurintien ja Suuren Savontien risteys, joka on vielä nähtävillä Möysänkadulla. Risteys on ollut samalla paikalla vuosisatoja ja sen pitkän historian voisi tuoda esille vaikkapa tienviitoilla osoittamaan Viipuriin ja Savonlinnaan. Viitan ansiosta unohdettu vanha tienristeys tuotaisiin tuotaisiin nykyaikaan. Suuri Savontie tunnettiin jo 1550-luvulla yleisenä tienä. Se on syntynyt todennäköisesti Olavinlinnan perustamisen aikoihin 1470-luvulla.

Lahden kehittyminen maakunnan keskukseksi oli monen asian summa. Rautatien valmistuminen yhdessä Vesijärven rannoille nousseen teollisuuden ja sataman kanssa olivat oleellisia asioita Lahden kehitykselle, vaikkeivat kylän alueella sijainneetkaan.

Jo kauan ennen rautatien saapumista, eteläisen Salpausselän pohjoispuolelle oli muodostunut tiivis kylä, jonka läpi kulki Ylinen Viipurintie. Tässä kohtaa Salpausselkää vanha maantie ikäänkuin ”poikkeaa” Salpausselän pohjoispuolelle, johon Lahden kylän on rakentunut. Lahden kylän ja maantien historiat ovat sidoksissa toisiinsa. Se on mielestäni tärkeää tiedostaa, sillä tie ja sen perintö ovat vanhinta rakennettua Lahtea.

Ehdotukseni johti siihen, että Lahden kaupunginmuseo laati selvityksen Ylisen Viipurintien linjauksista Lahden seudulla. Se on luettavissa mm. Lahti-Seuran nettisivuilla.

Olen koonnut Ylisen Viipurintiestä kaksiosaisen yhteenvedon. Ensimmäinen osa on luettavissa täällä (v. 2015) ja toinen täällä (v. 2018).

Ylistä Viipurintietä olen käsitelllyt Lahti-Seuran jäsenlehdessä Hollolan Lahti numeroissa 4/2013, 2/2015 ja 3/2017

Niemen kampus – takaisin rikospaikalle

– Mitä tapahtui kun virolainen, eteläafrikkalainen ja suomalainen menivät Iskun kotikalustetehtaalle?
– Se purettiin.

Iskun kotikalustehtaan muutostyöt LAMK:n tiloiksi alkoi useampi vuosi sitten. Tehdastilat muuntuivat perusteellisessa saaneerauksessa opiskelijoiden käyttöön, kun Isku Oy:n kaikki tuotantoon liittyvät toiminnot siirtyivät levykalustetehtaaseen. Pääsin itsekin osallistumaan näihin muutostöihin purkutöiden muodossa.

Alussa kerrottu jonkinasteinen ”vitsi” pitää osittain paikkansa. Purkutyömäällä oli toki muitakin suomalaisia, mutta vuokrafirman kautta sisäpurkuun keskittynyt ydintiimimme koostui em. kansallisuuksista. Aloitimme purkutyöt helmikuussa 2016 levytehtaan katolta, jonka jälkeen siirryimme kotikalustetehtaalle sisäpurkuun. Heitimme ns. keikkoja levytehtaallakin, mutta pääasiallinen työmaamme oli kotikalustetehdas.

Meidän osuutemme työmaalla kesti ehkä puoli vuotta, jonka aikana pääsimme tekemään monenlaista purkutyötä. Raskasta ja likaistahan se oli, mutta toisaalta ihan mukavaa. Varsinkin, jos pääsi ajamaan erilaisia koneita entisen tehtaan laajoja tiloja pitkin. Ja heittämään tavaraa alas koneella suoritettavaa lajittelua varten.  

Ruokalan vieressä olevassa näyttelytilassa esiteltiin muuttumisprosessi tehtaasta kampukseksi. Kuvat purkuvaiheessa olevasta rakennuksesta, ja ilokseni huomasin, että keskimmäisessä kuvassa on purkamamme ja keräämämme metalliroju talon pohjoispuolen toisessa kerroksessa.

Sittemmin lähdettyäni Iskun tehtaalta muihin hommiin, olen sivusilmällä seurannut töiden edistymistä. Aika ajoin kysellyt työmaalla olevilta tutuilta rakennusmiehiltä kuulumisia. No talohan valmistui. Lähes ajallaan. Niemi Campuksen avajaiset pidettiin perjantaina 9.11. iltaohjelmana. Päivällä oli järjestetty avoimet ovet, joten käytin tilaisuuden hyväkseni. Astelin sisälle rakennuksen pohjoispuolen ”akvaarion” sisäänkäynnistä.
Muutos olikin totaalinen. Ainoastaan tehtaan betonirakenteet muistuttivat, että nyt olen samassa paikassa, missä purkutyöt aikoinaan tapahtuivat. Sisäpihakin oli tyystin muuttunut, vaikkakin savupiippu ja ulkoseinät antoivat osviittaa aiemmasta.

Törmäsin heti opinahjon ensimmäisessä kerroksessa sattumalta tuttuun opettajaan, joka kehuikin uusia tiloja. Kaikkea tosin ei oltu vielä saatu valmiiksi ja se oli aiheuttanut monenlaisia haasteita.

Vaikutelmat tiloista olivat posiitiiviset satunnaiselle vierailijalle. Pitkiä suoria käytäviä oli vältetty ja omanlaisensa sokkeluus ja tilojen kaareva muoto toivat miljööseen kivaa vaihtelua.

Pitkä käytävä, muttei suinkaan tylsä tai painostava.

Lähes joka luokassa oli ikkunat. Taustalla on tietysti avoimuuden periaate ja ikkunat tuovat luokkaan ja käytävään avaruutta. Käytävällä kulkiessa tai luokassa istuessa, ikkunat eivät (perussuomalaista) introverttia ehkä ilahduta? Jäädään odottamaan moneenko luokkaan tulee lopulta verhot.

Luokka rakennuksen itäpuolella. Luokan ikkunan läpi kuvattu.

Varsinaisten opetustilojen käytettävyyttä en toki osaa arvioida. Tiiltä ja puuta on käytetty lämpimästi ja viihtyisästi. Toivotaankin hyvää ja tuloksellista opiskelua uusissa tiloissa.

Sibeliusrata satamaan – Lahden matkailuvaltti

Kisajuna Salpausselällä (Kuva Markku Meriluoto)
Kisajuna Salpausselällä (Kuva Markku Meriluoto)

Sibeliusrata-hankkeen esittely ja yleissuunnitelma

Yleissuunnitelman pohjana toimivat Vesijärven satamaradan eli nykynimellä Sibeliusradan hanketyössä käytetyt esitykset, aloitteet ja suunnitelmat vuosilta 1995-2004. Suunnitelmaa ajantasaistetaan tarvittaessa.

Sibeliusrata käsittää entisen Lahden satamaradan Urheilukeskuksesta Vesijärven satamaan, minkä alueelle valmistui vuonna 2000 konsertti- ja kongressikeskus Sibeliustalo – siitä nimi Sibeliusrata.

LATAA SUUNNITELMA
Yhteenveto on liitteineen pdf-muodossa

Satamaradan vaiheita (Koostanut Sauli Hirvonen)
Satamaradan vaiheita (Koostanut Sauli Hirvonen)

Syksyllä 1993 satamaradan asemakaavalla suojellut raiteet yllättäen purettiin Vesijärven aseman ja Jalkarannantien väliltä. Selvisi, että Valtionrautateiden virkamies oli myynyt VR:lle tarpeettoman kevyet kiskot romuna eikä huomannut asemakaavamääräystä. Teko oli asemakaava-alueen osalta lainvastainen, mutta asia sivuutettiin kaupungin ja Valtionrautateiden yhteisneuvottelussa melko kevyesti, koska samaan aikaan kaupunki pyrki kaikin voimin samaan oikorataa Keravalta Lahteen. VR:lta luvattiin antaa sopivat kiskot takaisin, jos kaupunki olisi halunnut palauttaa raiteet Jalkarannantieltä Vesijärven asemalle. Radan purkamisen jälkeen penkka siirtyi kevyenliikenteen käyttöön ja samalla maa-alueen hankinta kaupungille helpottui.

Historiallinen ratapenkka Pikku-Vesijärven ja Vesijärven välissä on suojeltu: “Muinaismuistolain 2 §:n mukaan kiinteitä muinaisjäännöksiä ovat mm. muinaisten huomattavien kulkuteiden ja siltojen jäännökset. Museoviraston tulkinnan mukaan Suomen vanhimpaan rataverkkoon (1850-1870-luvut) liittyvät käytöstä pois jääneet rakenteet ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä. Lahden ratakannas voidaan tulkita sellaiseksi. Rakennetta koskevista toimenpiteistä tulee pyytää Museoviraston lausunto.”

Nykyisellä kevyenliikenteenväylällä on asemakaavassa merkintä kiskoliikenteen mahdollistamiselle.

Lahtelaiset rautatieharrastajat alkoivat 1990-luvun puolivälin jälkeen aktiivisesti laatia suunnitelmia radan palauttamiseksi. Hankkeen ensimmäinen suunnitelma julkaistiin 1995 Lahden Rautatieharrastajien TOPPAROIKKA-lehdessä. Artikkeli pureutui nimenomaan perustelemaan radan tarpeellisuutta kulttuurihistoriallisista sekä matkailun ja elinkeinoelämän näkökulmista.

Pikku-Jumbo-höyryjuna ja Aino-laiva Lahden satamassa (kuva Markku Meriluoto)
Pikku-Jumbo-höyryjuna ja Aino-laiva Lahden satamassa (kuva Markku Meriluoto)

Perustelut radan palauttamiselle

Sibeliusrata -työryhmä uskoo, että radan palauttaminen urheilukeskuksesta Vesijärven satamaan on tärkeä hanke ensisijaisesti matkailullisesti. Radan palauttaminen on saanut positiivista palautetta niin elinkeinoelämän edustajilta kuin kulttuurinkin edustajilta. Sibeliusrata Vesijärven satamaan kohentaisi Lahden imagoa tapahtuma- ja järvenrantakaupunkina sekä hyödyntäisi kaupungin sijaintia Suomen kansainvälisen pääradan Helsinki–Pietari varrella.

Vesijärven asemasta ja satamasta, teollisuuden väistyttyä, on muodostunut lahtelaisten olohuone: sisävesilaivat, Sibeliustalo ja erilaiset yleisötapahtumat luovat satamaan kokonaisuuden, jotka luovat myös junaliikenteelle mahdollisuuksia kehittyä yhdeksi kaupungin vetovoimatekijäksi.

a) Kiskoliikenteen kehittäminen

Radan ansiosta messukeskus ja Sibeliustalo saadaan suoraan Helsingin ja Pietarin vaikutuspiiriin. Tarvitaan vain muutama sata metriä rautatietä, niin Pietarista pääsee junalla suoraan Sibeliustalolle.

Vanhan ratapohjan tehokkaampi hyödyntäminen selkeyttäisi alueen liikennesuunnittelua. Tällä on merkitystä erityisesti paikallisesti, sillä iskoliikenteen hyödyntäminen on kaupungin Green City -strategian mukaista ympäristöpolitiikkaa.

b) Isot tapahtumapaikat

Radan välittömässä läheisyydessä suuret tapahtumapaikat kuten urheilukeskus, jäähalli, messukeskus, Kisapuisto, satama kokonaisuudessaan ja Sibeliustalo sekä keskustan läheisyyteen rakentuva Ranta-Kartanon alue, johon on suunniteltu mm. hotellia ja taidemuseota.

c) Matkailu-, elinkeinoelämä- ja imagonäkökulmat

Radan puukansi tukee Ankkurin ainutlaatuista puuarkkitehtipuistoa ja lahtelaista puuosaamista.

Satamarata kokonaisuudessaan läpileikkaa alueen eri kerroksia sisältävää historiaa. Kiskobulevardimainen kevyenliikenteenväylä yhdistäisi tapahtumakeskuksen ja sataman, yhdistäen näennäisesti erilaisia toiminnallisia kohteita. Reitin varrella voi nauttia kaupunkipuistotunnelmaa Pikku-Vesijärvellä tai luonnonläheisyydestä Kariniemessä.

Radan potentiaalia kasvattaa myös sen eteläpäässä, raidekolmien sisällä sijaitseva valtakunnallisestikin kulttuurihistoriallisesti arvokas Mytäjäisten veturivarikko, joka odottaa uutta heräämistä.

Satamassa rataa voidaan hyödyntää erilaisten yleisötapahtumien järjestämisessä: höyryfestivaalit, resiinaralli, nostalgiajunamatkat yhdistettynä laivaristeilyihin. 1980-luvulla Vesijärven asema toimi suosittujen Lahti-Heinola-höyryjuna-ajojen lähtöpaikkana. Eräänä vuonna tämä matkailukonsepti palkittin vuoden matkailutekona.

Radan merkitystä Lahden kehittymiselle ja identiteetille ei voi väheksyä. Radalla vahva paikallinen leima, mutta se on myös osa suomalaista liikennehistoriallista kokonaisuutta sekä maan teollista vaurastumista. Radan palauttaminen kytkisi sataman ja satamaradan varren tulevaisuudessa osaksi kansainvälistä liikennettä, joka voisi hyödyttää koko seudun matkailupotentiaalia.

Kuvia

Vaunut.org-sivulla on julkaistu useita kuvia satamaradasta. Alla valikoituja kuvia eri vuosilta (lisää kuvia sivulta voi hakea rataosahaulla Lahti-Vesijärvi).

Vesijärven asema vuonna 1902 (Veijo Malk) | Salpausselän seisake 1971 (Kuva Jorma Rauhala) | Kisko-Kalle asemalla 1976 (Jukka Martio) | Pikku-Jumbo saapuu Vesijärven asemalle 1987 (Jukka Martio) | Lättähattu Vesijärven asemalla 1988 (Museorautatieyhdistys Ry) | Pikku-Jumbo lähdössä Heinolaan 1988 (Jukka Martio) | Kisajuna Salpausselälle 1989 (Jorma Rauhala) |  Seis-levy satamaradalla 2003 (Jukka Voudinmäki) | Pikku-Jumbo Salpausselällä 2012 (Valtteri Paakkari) | Ukko-Pekka Salpausselällä 2013 (Jani Järviluoto)

LAPD-podcast aloittaa syyskuussa

Lahtipodcast eli tuttavallisesti LAPD on Lahden paikkoihin keskittyvä podcast-ohjelmakokonaisuus. Uusimmat tallenteet julkaistaan tällä sivustolla. Myöhemmin äänitteet julkaistaan myös lahtikartalla.fi-sivustolla.LAPD aloitti syyskuun 9. päivä Lahden vesistöihin liittyvällä viisiosaisella juttusarjalla. Alunperin podcastin piti käynnistyä jo elokuussa, mutta teknisten ongelmien takia aloitus siirtyi syyskuulle.
Sarjassa keskitytään Lahden seudun luontokohteisiin kalastusharrastajan Tapion ja kotiseutuharrastajan Saulin näkökulmasta. Miehet vierailevat kulloisessakin paikassa, joten äänitteet sisältävät autenttisia kokemuksia kohteista.

Kirjallisina lähteinä on käytetty pääasiassa Lahden paikanimistö -teosta (Marjukka Laapotti / Lahden kaupunki, 1994) sekä Lahti-käsikirjaa (Juhani Pihlaja, 2005).

Podcastit ovat kuunneltavissa täällä.

Uutista päivitetty 9.9.