Helsingin Sanomat uutisoi 17.5.2023 Katajanokalle sijoitettavista junanvaunuista. Katajanokan satamaan oli rautatieliikennettä vuoteen 1980 saakka. Raiteet näkyvät vanhatkartat.fi-sivuston vuoden 1979 kartassa, ja kuvia on nähtävillä mm. vaunut.org-sivustolla (hakusanalla Katajanokka). Nyt alueen rautatiehistoriaa halutaan tuoda esille asettamalla kiskojen päälle kolme vanhaa avovaunua terassikäyttöön.
Samantyyppistä olen ehdottanut Lahden satamaan jo aiemmin. Ehdotus on luettavissa tulipyörä.fi-sivustoltani. Totean siinä, että Lahdelle tärkeää teollisuus- ja rautatiehistoriaa voitaisiin tuoda esille sijoittamalla museotavaravaunu satamaan. Vaunu voisi olla esimerkiksi vanha (G-tunnuksellinen) umpitavaravaunu. Vaunu ei olisi pelkästään staattinen muistomerkki vaan sitä voitaisiin käyttää vaikkapa esiintymislavana sataman tapahtumissa tai muuna tilana.
Vaunu olisi konkreettinen muistutus Lahden kehitykseen vaikuttaneista seikoista kuten rannan teollisuudesta, itse satamasta ja sinne johtaneesta rautatiestä. Lisäksi puinen junanvaunu sopisi hyvin koko satama-alueen puuteollisuushistoriaan ja tavaravaunu tukisi myös ranta-alueen teollisuusrakennusten historiaa sekä niiden uudelleenkäyttöä.
Vesijärveen satamaan sopisi vaikkapa tämäntyylinen Gb-umpitavaravaunu. Kuvan vaunun omistaa Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry.
Lahden sataman suojeltu rautatie purettiin vuonna 1994 Jalkarannantieltä saakka. Vuoden 1992 kartassa se vielä näkyy pistoraiteineen.
Komeita punatiilirakennuksia puusepäntehdasta, tulitikkutehdasta ja margariinitehdasta sekä lasitehtaan savupiippua lukuunottamatta kaikki muu on hävinnyt. Niemenkadun entinen paloasema on muistutuksena teollisuusajoista. Syksyllä 2022 ilmeni, että lasitehtaan savupiipun olemassaolo on uhattunu. Totesin Hollolan Lahti -lehden 1/2023 pääkirjoituksessa:
”Kuten viime pääkirjoituksessa kirjoitin, Lahden sataman viimeisiä teollisuusajan merkkejä ovat punatiilinen puusepäntehdas sekä lasitehtaan vanha piippu, joka on rakennettu vuonna 1954. Kaikki muu Ankkurinkadun/Satamakadun ja järven väliltä on purettu, asemarakennusta ja makasiinia lukuunottamatta. Lasitehtaan piipun kunto vaatii sen purkamista tai korjaamista. Rakennusvalvonta ei antanut omistajalle aiemmin lupaa piipun purkamiseen. Ankkurin piippu on tärkeä symboliarvo koko Lahdelle: Onhan koko savupiipputeollisuudella ollut suuri merkitys Lahden kehitykselle, ja sitä kautta se on myös lahtelaisen identiteetin peruspalikoita. Savupiiput olivat myös Werner von Hausenin kaupungin vaakunaehdotuksen aiheena vuonna 1910.”
Lasitehtaan piippu Ankkurissa.
Artikkeli on julkaistu alunperin Lahen Lehessä 18.5.2023
Osuuskauppa Hämeenmaan kaavailema Lahden Aleksanterinkadun ylittävä kävelysilta on herättänyt paljon keskustelua. Viime vuonna sillasta järjestettiin suunnittelukilpailu, josta itsekin kirjoitin täällä. Lopulta neljästä vaihtoehdosta valittiin ehdotus nimeltään Seitti. Siltaa on kannatettu, mutta myös vastustettu, syinä jälkimmäiseen ovat kaupunkikuvalliset seikat sekä myös se, että silta olisi vain yrityksen omistaman hotellin vieraiden käytössä. Etelä-Suomen Sanomat järjesti lukijoilleen äänestyksen sillasta; sitä kannatti 2500 äänestäneestä yli 1600.
Hämeenmaan silta ei suinkaan ole ensimmäinen Aleksanterinkadun ylittävä silta. Vuonna 1896 aloitettiin Loviisa-Vesijärven rakentaminen, mikä antoi mm. Vesijärvenkadun kaarevan muotonsa sekä Aleksanterinkadulle (ja Kirkkokadulle) sillat. Rautatien rakensi yksityinen osakeyhtiö, joten sikäli nyt suunnitteilla olevan kävelysillan tilanne ei sinänsä ole poikkeuksellinen verrattuna 1900-luvun vaihteeseen. Toki sinänsä se ei ole peruste tai puolustus nykyisen sillan rakentamiselle vaikka suunnittelussa on haettu vaikutteita vuonna 1960 puretusta rautatiesillasta.
Vaikka Aleksanterinkatu on ollut aiemmin osana Ylistä Viipurintietä, sittemmin toiminut koko kauppalan ja kaupungin lävistävänä pääväylänä, on sen rooli muuttunut vuosikymmenten saatossa ”pelkäksi” kaupungin pääkaduksi.
Yleisesti tällaisissa tapauksissa on hyvä, että asiasta käydään julkista keskustelua, ja kuullaan argumentteja niin puolesta kuin vastaankin. On myös hyvä pohtia kuinka paljon ja minkälaisia vaikutuksia kaupunkikuvaan ja julkiseen tilaan on yksityisten yritysten hankkeilla, oli kyse sitten mm. yksittäisistä rakennuksista ja rakennelmista tai kokonaisista asuinalueista.
Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto, Lahti-Seura ry:n kokoelma.
Sisältö: Aleksanterin-Vesijärvenkadun risteys n. k. Möysä silta ja Loviisan rata 1950-luku.
Aleksanterinkadun rautatiesilta ei ollut ainoa silloisen valtaväylän kanssa risteävä silta Lahdessa. Heinolan rautatie valmistui 1932 ja samalla Joutjärvelle valmistui valtatien (tie muutettiin valtatie 12:ksi vuonna 1938) ylittävä rautatiesilta. Tässä kuvassa (vaunut.org) on ratatyöt käynnissä juuri sillan kohdin. Onko silta rakennettu vasta suurimpien maansiirtotöiden valmistuttua?
Joka tapauksessa lähes 50 vuoden ajan tuon kapean ja matalan sillan kautta kulki lähes kaikki alueen itä-länsisuuntainen liikenne. Monet muistelevat tätä paikkaa kapeuden vuoksi hyvinkin haasteelliseksi, ja ilmeisesti kolhuiltakaan ei säästytty.
Heinolan rautatien silta ylittää entisen maantien.Nykyisin tämä osuus Sotkankatua on vain kevyen liikenteen käytössä. Asfaltissa näkyy vanhan tien linja.
Kävelen lähes viikottain matkakeskuksen kautta radan vartta pitkin, joten alueen muutoksia ei ole voinut olla huomaamatta. Toki seuraan, jos en suorastaan aktiivisesti, niin ainakin säännöllisesti radanvarren suunnittelua. Olen kirjoittanut aiheesta sekä sivunnut aihetta useita kertoja Lahen Lehessä (mm. Radanvarren ideakilpailu 14.12.2012, Radanvarsi ja Salpausselkä 20.9.2015 ja Vau!(?) (18.10.2015), sillä aihe on kiinnostava. Radanvarsi on kaupunkikuvallisestikin tärkeä ja herkkä, ja aihetta on hyvä käsitellä niin lahtelaisten kuin ohikulkijoiden näkökulmastakin.
Asemanseutua vuonna 2009, ennen matkakeskuksen rakentamista. Postitalo valmistui v 1960 ja se purettiin vuonna 2018.
Kirjoitin radanvarren rakentamisen haasteista Radanvarren ideakilpailu -artikkelissa, erityisesti siitä miten kaupungin omaleimaisuus otetaan huomioon rakentamisessa. Tässä kirjoituksessa tiivistän artikkelissa esittämäni ydinajatuksen.
Tärkeä kysymys suunnittelussa onkin se, näyttäytyykö Lahden radanvarsi nk. konseptirakentamisen mallioppilaana? Toisin sanoen, huomioidaanko kaupungin erityispiirteet vai jäävätkö Salpausselkä ja tyylikäs teollisuusarkkitehtuuri massiivisen rakentamisen varjoon (kirjaimellisesti)?
Radan varteen on jo noussut (robotti)parkkitalo ja kaksikerroksinen pysäköintitaso, joiden esteettisyys ei häikäise. Aivan kuin kaupunkia haluttaisiin piilotella laajojen seinäpinta-alojen avulla tuhansilta Lahden läpi matkustavilta ihmisiltä. Rautatiealueita pidetään rumina (se on makuasia), joten lähestymistapa on ymmärrettävää, se vain usein toteutetaan hieman nurinkurisesti.
Jaksonkadulle nousee uusia kerrostaloja.Parhaillaan entisen tullikamaran paikalle Jaksonkadulle on nousemassa uusia kerrostaloja.
Lahden Talot oy:n sivuilla kerrotaan että ”Jaksonkadun uudiskohde kehittää kaupunkikuvaa”:
Jaksonkadun rakennusten julkisivuissa käytettävä näyttävä ympäristötaide on kunnianosoitus radanvarren pitkälle historialle. Kortteli on nimetty ”Ratavarren Tarinaksi”. Tulevan uudiskohteen seinissä vanha puinen Lahden Rautatieasema-rakennus piirtyy luonnollisessa koossaan upeina graafisina kuvioina osaksi urbaanin Matkakeskuksen kaupunkikuvaa. Taideteoksen nimi on ”Ratavarren Aarre” ja sen on suunnitellut taitelija Tatu Tuominen ja taidekoordinaattorina on toiminut Upeart. Julkisivuissa käytetään sekä tiilipintaa että graafista betonia.
”Kehittää kaupunkikuvaa” voi kuulostaa liioittelulta, minkä tietenkin ymmärtää mainostekstiksi. On tietysti hienoa, että alueen historiaa halutaan tuoda esille tällä tavoin, ja toki tavoitteena on laadukasta rakentamista ja hyvää asumista. Meille muille kaupunkilaisille, jotka emme asu tai käy tulevissa asunnoissa, korostuu alueen erilaisten historiallisten kerrostumien vuoropuhelu, joka parhaimmillaan luo esteettisesti miellyttävän kaupunkikokemuksen. Kaupunkikuvaa rikastaa myös rakentamattomat rakennukset eli kärjistetysti se, mitä jätetään rakentamatta.
Radanvarren viherkaista yhdistäisi Asemantaustan ja Radiomäen. Se edellyttäisi myös tunnelin rakentamisen rautatien ali. Kuva Lahden kaupungin karttapalvelu (2019), grafiikka Sauli Hirvonen
Salpausselän korostaminen voitaisiin toteuttaa viherkäytävällä, joka kulkisi Mannerheimintien yli. Ikään kuin maa olisi vyörynyt alas ja tehnyt luiskan kulkua varten. Liikenne kulkisi ”luiskan läpi” tunnelissa.
Joka tapauksessa kun tavararatapiha jossain vaiheessa siirtyy ja raiteiden määrä vähenee, voitaisiin viherkaista kohdin tehdä alikulku Radansivukadulle. Näin saataisiin viheryhteys Radiomäeltä Launeen perhepuistoon.
”Lahden edullinen maantieteellinen asema Päijänteen vesistön eteläpäässä ja parin vanhan valtamaantien risteyksessä teki jo se varhain tavallisia maalaiskyliä huomattavammaksi paikaksi” toteaa Kaarlo Nieminen Kauppalan historia -kirjassa. Toisaalta Lahden kylää on yleisesti pidetty tyypillisenä sisä-Suomen raittikylänä, mutta hyvä sijainti yleisen maantien varrella ja sopiva etäisyys isoista kaupungeista katsottiin eduksi kun Hollolalle myönnettiin markkinaoikeudet vuonna 1672. Markkinapaikaksi määrättiin Lahden kylä.
Kylän kautta on kuljettu vuosisatoja talviteitä pitkin Keski-Suomeen. Lahtelaiset ovat tarjonneet läpikulkuliikenteelle muonitusta ja majoitusta sekä rahdinajoa, niin että aikalaiskuvauksen mukaan ”rahaa tuli ovista ja ikkunoista”.
On arveltu että nimenomaan liikenteen kehitys oli Lahden kohdalla se merkittävä tekijä, joka vaikutti kaupungin kehitykseen kohottavasti verrattuna moniin muihin sisämaan keskuksiin. Hyvät liikenneyhteydet oli yksi peruste kaupunkioikeuksien puoltamisessa.
Ensimmäinen auto on tullut Lahteen ilmeisesti vuonna 1906.
Teitä
Aiemmin mainittu valtamaantie Hämeenlinnan ja Viipurin yhdistävä Ylinen Viipurintie oli ollut hevosella liikennöitävässä kunnossa jo 1400-luvulla. Toinen tärkeää maantie oli Suuri Savontie, joka tunnettiin yleisenä tienä 1550-luvulla. Lahdesta pääsi rannikolle Porvooseen Orimattilan kautta ja tämä haara mainitaan ikivanhaksi jo 1680 ja tie hyväksyttiin yleiseksi tieksi 1860-luvun alussa. Porvooseen oli kuljettu sisämaasta myös Porveenjokea pitkin.
Lahdesta kulki myös talvitie Vesijärven jäätä pitkin Asikkalaan, Päijännettä pitkin aina Savoon asti.
Vielä 1900-luvun alussa teiden kunnossapito oli talollisten vastuulla. 1920-luvulla valtio otti tärkeimpien maanteiden hoidon – myös talvisin – asiakseen.
Lahdesta Helsinkiin ei ollut suoraa yhteyttää vaan kaksi kiertotietä: Porvoon tai Orimattila-Mäntsälän kautta, joista jälkimmäinen oli 5-tie. Suora tie Helsinkiin oli esillä jo 1920-luvulla ja päätös rakentamisesta tehtiin 1930-luvun lopulla. Tien rakennus aloitettiin vasta 1950, Lahdessa rakennettiin sisääntulotie Ala-Okeroisista Mytäjäisiin, jolloin valmistui myös rautatien ylittävä Mytäjäisten silta. Vuonna 1954 Helsingintie määrättiin valtatieksi numero 5. Vuonna 1956 aloitettiin Lahti-Padasjoki-tien teko ja vuonna 1963 Helsinki-Lahti-Padasjoki tielle linjattiin kulkemaan myös valtatie 4, joka oli aiemmin kulkenut Lammin kautta. Viitostie jatkui Lahden Holmasta Heinolaan.
Kantatie 54 Riihimäelle valmistui vuonna 1979.
Jo 1970-luvulla suunniteltiin moottoritietä Helsingistä Lahteen. Moottoritie Helsinki-Järvenpää valmistui vuonna 1973.
Järveenpäästä Lahteen tie rakennettiin moottoriliikennetienä. Vuonna 1983 valmistui Lahden ohitie Renkomäestä Kymijärvelle. Lisäksi samana vuonna valmistui maantieosuus Kymijärven liittymästä Holmaan, josta pääsi sekä Jämsään (vt 4) että Heinolaan (vt 5).
Moottoriliikennetieosuus Mäntsälästä Lahteen valmistui vuonna 1985 ja kolme vuotta myöhemmin vuonna 1988 valmistuivat Kymijärven ja Vierumäen osuus ja Järvenpää-Mäntsälä. Tuolloin vanha nelos- ja viitostie eli Helsingin valtatie jäi rinnakkaistieksi numeroksi 140, joka nykyisin kulkee Vantaalta Lahden kautta Heinolaan.
Myös moottoritie Järvenpäästä Heinolan Lusiin rakennettiin useassa osassa.
Silloiseen Heinolan maalaiskuntaan rakennettiin moottoritie Vierumäeltä Lusiin vuosina 1993-1996. Heinolan kaupungin ohitie ja Tähtiniemen silta valmistuivat vuonna 1993.
Vuonna 1996 4-tie muutettiin kulkemaan Päijänteen itäpuolitse Jyväskylään ja samalla Lahti-Jämsä-tiestä tuli valtatie 24.
5-tie muutettiin 1980-luvulla alkamaan Lahdesta, mutta Heinolan moottoritiehankkeiden valmistuttua 1990-luvulla se siirrettiin alkamaan Lusista.
Järvenpää-Lahti (Kymijärvi) -moottoritie valmistui lopulta vuosina 1998 ja 1999.
Loput Lahdesta Heinolaan johtavasta moottoriliikennetieosuudesta rakennettiin moottoritieksi vuosina 2003-2005.
Valtatie 12 on muodostunut Ylisen Viipurintien linjaukselle, tie on rakennettu pääasiassa 1960- ja 70-luvuilla. Numeronsa se sai jo 1938 tienumerojärjestelmässä.
Vanha valtatie 12 kuvattuna Upon sillalta itään päin.
Lahdessa rakennettiin uusi tieyhteys Mytäjäisten risteyksestä rautatieasemalle 1960-luvun alussa. Tietä jatkettiin 1980-luvun alussa rautatieasemalta Joutjärven liittymään, jolloin valtatie 12:n ydinkeskustaosuus Hollolankatu-Aleksanterinkatu-Viipurintie siirtyi etelämmäksi.
Moottoriliikennetie Nastolaan valmistui vuonna 1985, Uuteenkylään 1988. Nykyisin tie on leveäkaistatie, mutta suunnitelmissa on ollut muuttaa se normaaliksi moottoriliikennetieksi.
Hollolan Kukonkoivussa avattiin 1993 moottoriliikennetieosuus.
Viimeisin merkittävä väylähanke saatiin päätökseen joulukuussa 2020, kun Lahden keskustaa halkova valtatie 12 siirtyi etelämmäksi.
Uusi valtatie 12:sta linjaus ja Liipolan tunnelin itäinen puoli.
Uusi tie sisältää moottoritietä 5,5 ja moottoriliikennetietä 7 km. Uusia liittymiä rakennettiin 6 ja kaksi tunnelia, joista Liipolan tunneli on maantieverkoston 4. pisin ja 2. pisin moottoritietunneli.
Mustankallion tunneli. Vuonna 1965 valmistunut tunneli oli pitkään Suomen pisin liikennetunneli. Tunnelin suuaukko olisi hyvä paikka julkiselle taiteelle.
Artikkeli on alunperin julkaistu lehdessä Hollolan Lahti 1/2021
Aleksanterinkatua länteen. Aikoinaan etualalla oli Loviisan rautatien silta. Uusi rakennusten väliin tuleva silta sijoittuisi idemmäksi Sokoksen eteen.
Seurahuoneen ja Sokoksen yhdistävästä ylikulkusillasta järjestetään arkkitehtuurikutsukilpailu. Lahden kaupungin nettisivuilla on julkaistu neljä ehdotusta.
”Kilpailutehtävänä on suunnitella korkeatasoinen, visuaalisesti ja toiminnallisesti mielenkiintoinen silta.” Korkeatasoisessa sillassa alituskorkeutta on olosuhteisiin tarpeeksi, mutta mitä on ”toiminnallisesti mielenkiintoinen”? Että silta toimittaa sille määrättyä tehtävää eli mahdollistaa vaivattomasti kulkijan vaihtamaan rakennuksesta toiseen? Määritelmät ovat tietysti kaupunkisuunnittelujargoniaa, ja saivartelusta siirrymme itse aiheeseen eli siltaehdokkaisiin. Alla pikakatsaus tarjontaan.
Kaikki neljä siltaa ovat keskenään tarpeeksi erilaisia – mikä on tietysti vaihtoehtojen kannalta hyvä asia. Ehdotukset voidaan jakaa kahteen leiriin, joista toisen leirin edustajat erottuvat selvästi edukseen. Omasta mielestäni parhaimmat vaihtoehdot ovat Hiljain ja Seitti. Ne ovat kevytrakenteisia, ilmavia ja läpikuultavia. Molemmista näkee hyvin ulos ja ulkoa sisään. Molemmissa on myös hillitty valaistui. Kuten Seitin tekstissä todetaan: ”Sillan kevyt ja ilmava rakenne antaa keskustan katumaisemalle ja toiminnoille tilaa ja tuo samalla paikkaan omaleimaista ilmettä.” Hiljain ja Seitti pyrkivät olemaan siltoja ja sulautumaan ympäristöön, sillä rakennelma tulee joka tapauksessa herkälle ja näkyvälle paikalle. Tarkoituksena että huomio ei kiinnity liikaa rakenteisiin vaan istuu ympäristöönsä.
HALO ja Lento ovat raskaampia, vaikka esimerkiksi Lenton julkisivun rei’itetyn heijastavan metallin kerrotaan keventävän rakennetta. Vaikka HALOkin pyrkii peilaamaan ympäristöä, raskaanoloinen silta luo enemmän varjoa kuin valoa. Lisäksi sen sisältä ei ole näkymää kadulle ja toisin päin. HALOsta todetaan: ”Toisaalta outo kappale erottuu ympäristöstään epärakennuksena, joka antaa paikalle näyttävyydellään lisäarvoa.” Lentonkin sisältä on rajallinen näkymä kadulle ja tarkoituksenmukaisesti kadulta ei näe sillan sisälle. Lentokin keskustelee ympäristönsä kanssa: ”Heijastava kaksoisjulkisivu peilaa pehmeästi ympäristön sävyjä” ja ”Perforoitu metallilevy suojaa ikkunoita suoralta auringonpaisteelta ja sisätilaa kuumenemiselta.” En usko että tämä on kovinkaan oleellinen ongelma, sillä siltaa ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseen oleskeluun. Silti sillalta olisi voitava ihailla aamuaurinkoa ja erityisesti auringonlaskua, joka näkyy Aleksilla piirtäen hienosti itäisen kaupunginosa silhuettia. Valon, näkymän ja katutilan avaruudentunnun takia isot ikkunat olisivat ainoat vaihtoehdot.
Puuta materiaalina korostettiin lähes kaikissa vaihtoehdoissa, mikä lienee jo nykyaikana itsestäänselvyys (ainakin suunnitelmissa).
Ehdotukset ovat esillä ja avoimesti kommentoitavissa 30.4.2021 asti.
Siltaa on vastustettu ihan perustellusta syystä: Aleksanterinkatu halutaan pitää avoimena, myös historiallisista syistä, onhan se aikoinaan ollut osa yhden eteläisen Suomen pääväylistä. Toinen argumentti on ollut se että sillan rakentaja on yritys, joka haluaa sillan kautta edistää liiketoimintaansa ja näin ”turmelee” yhteistä omaisuutta yksityisen voitontavoittelun edellä. Tuo on toki laajempi ja hankalampi kysymys kaiken kaikkiaan. Itselläni ei ole sen kummempaa mielipidettä asiasta. Luulen että silta on sen aikaa paikoillaan kunnes on peruskorjauksen aika, jolloin sillan omistaja haluaa purkaa sen. Ehkä tuolloin sillalle löytyy puolustajia.
Em. siltasuunnitelman lisäksi parhaillaan suunnitellaan puista siltaa osana Sairaalanmäen kaavoitusta. Näin ollen Loviisan ratapohjan ylittävän sillan kautta pääsisi kulkemaan Vesijärvenkadulta sairaalaan. Lahden mäkinen maasto antaisi hyvät puitteet suunnitella ja rakentaa enemmänkin siltoja yhdistämään mm. ulkoilureittejä, jolloin tuettaisiin korkeatasoista puuarkkitehtuuria näyttävin valoteoksin. Olen silloista kirjoittanut täällä ja täällä.
Lahden kaupunki järjesti syksyllä 2017 julkisen taidehakukilpailun, jolla on tarkoitus piristää Rautatienkatua. Kilpailuun osallistui yhteensä 27 työtä, joista 12.12.2017 palkittiin kaksi installaatiota ja kaksi seinämaalausta.
Osallistuin ehdotuksellani nimeltään Rautatien katu. Siinä symbolinen rautatie olisi kivetty katuun. Sittemmin olen törmännyt mm. ulkolaisilla nettisivuistoilla samanlaisiin rautateiden ”muistomerkkeihin”.
Samantyyppinen idea toteutettiin hiljattain Turussa. Entisellä raitiotievarikolla oli kivetty ”raitiotie” kunnioittamaan vuonna 1977 purettua raitiotietä. Katso kuvat Vaunut.org:ssa: kuva 1 ja kuva 2.
Vuonna 2018 käynnistynyt Lahden eteläisen kehätien eli valtatien 12:n rakentaminen on edennyt aikataulussa. Tie Hollolan Kukonkoivusta Lahden Kujalaan valmistuu ajallaan.
Vuosikymmenten väännön jälkeen Väylävirasto, Lahden kaupunki ja Hollolan kunta solmivat lähes 50 vuotta vireillä olleen hankkeen toteuttamissopimuksen keväällä 2017.
Launeen ohitie oli siis esillä ensimmäisen kerran jo 1960-luvulla. Tien eri vaiheista voi lukea (ladattava linkki pdf-muodossa) (silloisen Liikenneviraston) projektipäällikön Juha-Pekka Hämäläisen artikkelista.
Kirjoitin vuonna 2010 pohdiskelevan artikkelin rakentamisen ja tien käytön vaikutuksista. Hiljattain Omalähiössä julkaistu Juhani Melasen artikkeli palautti aiheen jälleen mieleeni. Puhdas Laune -kansanliikeen esilletuomat huolet olivat toki ymmärrettäviä ja varmasti myös aiheellisia.
Tämä juttu ei kuitenkaan ole vastine kellekään tai millekään, ainoastaan päivitys tuohon aiempaan kirjoittamaani juttuun. Käyn tässä läpi lyhyesti Launetta puoltavat perustelut.
Uudenmaankadun sillan valutöiden valmistelut. Kuvattu huhtikuussa 2018.
Lahdessa valtatie 12 oli ainoita kaupungin halki kulkevia valtateitä Suomessa, eikä sille ollut olemassa nykyisessä tieverkostossa realistisia vaihtoehtoisia reittejä, paitsi rakentamalla kokonaan uusi. Päätös on ollut tulppana maankäytön ”tehostamisessa” niin keskustassakin kuin Etelä-Lahdessa. Onkin ollut merkillistä että yleisesti kaupunkialueen toimivuuden ja viihtyvyyden kannalta valtatie on kulkenut keskustan läpi noinkin pitkään. Täytyy muistaa että valtatien liikenne siirtyi Aleksanterinkadulta nykyiselle paikalleen Mannerheiminkadulle 1980-luvun alussa.
Uudelle ohitiellä oli vaihtoehtoina olivat Laune ja Renkomäki, joiden välillä suurin vääntö käytiin 1990-luvulta lähtien. Lahti ja Tiehallinto (nyk. Väylävirasto) olivat ilmoittaneet etteivät ne kannattaneet Renkomäen linjausta. Launeen linjausta vastustettiin voimakkaasti tien aiheuttamien melu- ja ympäristöhaittojen ja yhdyskuntarakenteen pirstaloitumisen takia. Tämän tulkinnan mukaan Launeen linjaus on ollut oikeastaan relevantti 1960-luvun jälkeen eli siitä asti kun ohitietä on kaavailtu. 1960-luvun suunnitellun Launeen linjauksen maastokäytävävaraus on ollut nähtävillä ympäristössä aina näihin päivään asti. Kun katsoo 1960- ja 1970-lukujen karttoja Etelä-Lahtikin oli tuolloin suhteellisen harvaan asuttua, alue oli pääasiassa peltoa ja metsää. Päätöksen venyessä eteläinen Lahti on rakentunut, saaden runsaasti asumista ja palveluita; yhdyskuntarakenne on tiivistynyt ja täten myös liikenne on lisääntynyt. Toki 1960-luvun autoiluun liittyvällä edistysuskolle on syytä suhtautua kriittisesti. Oliko tuolloin (oikeaa) tarvetta ohitielle vai oliko kehätieajattelu laajemmin ajan henkeen liitetty yksityisautoilun ihannetta? Ehkä tarve nähtiin tulevaisuudessa?
Joka tapauksessa alueen maankäyttö on vuosikymmenten saatossa johtanut siihen että ohitiestä on muodostunut sisäiseen liikenteeseen tarkoitettu kehätie. On ennustettu, että tie vähentäisi liikennettä eteläisen kaupungin sivukaduilla. Olisi toivottavaa että erityisesti osa keskustan läpi kulkevasta pohjois-eteläsuuntaisesta liikenteestä siirtyisi kehätielle.
On tosin vaikea ennustaa miten ja kuinka paljon kaupunki kasvaa etelään. Se seikka tietysti liittyy poliittisiin päätöksiin sekä yleisesti yhteiskunnan trendeihin. Onkin tietysti mahdollista että Hollolan ja Renkomäen välinen tieosuus joskus perusparannetaan. Rakentamalla Renkomäkeen kokonaan uusi tie ainakin maallikon näkökulmasta sen ympäristövaikutukset tulisivat olemaan suuremmat kuin Launeen kehätien rakentamisella.
Uusi Loviisan radan silta entisen Pippon moottoriradan tuntumassa. Radan ali kulkee jatkettu Vanhanradankatu, jota kautta Kehätieltä pääsee mm. Lotilan teollisuusalueelle. Kuvattu syyskuussa 2020.
Oikeastaan eteläisen kehätien rakentamisen puolesta muutamia selkeitä etuja:
– Keskustan läpi kulkeva läpiajoliikenne saadaan (vihdoin) pois.
– Henkilövanhinko-onnettomuudet vähenevät
– Kehätie palvelee kaupungin sisäistä liikennettä ja purkanee sumppuja muualta.
– Vaarallisten aineiden kuljetukset vähenevät herkällä pohjavesialueella. Toki aineita kulkee edelleen rautateitse, ja uusikin tie kulkee osittain pohjavesien muodostumisalueella, mutta nyt riskit ovat pienemmät.
– Etelä-Lahtea voidaan nyt markkinoida mm. pääkaupunkilaisille asukkaille ja uusille yrityksille, onhan alue ”hyvien palveluiden ja erityisesti liikenneyhteyksien äärellä”.
– Kaupunkirakennetta voidaan tiivistää mm. uudisrakentamisen myötä, vrt. Hämeenlinnan kauppakeskus moottoritien päällä.
Uudelta Ajokadun sillalta kuvattu Liipolan tunnelin suuntaan keväällä 2020.
Hankkeen kokonaiskustannuksen arvioidaan olevan 275 miljoonaa euroa. Vt 12 Lahden eteläisen kehätien osalta investointikustannuksen arvioidaan olevan 258 miljoonaa euroa ja Mt 167 Lahden eteläisen sisääntulotien 17 miljoonaa euroa. Valtion rahoitusosuus on 72 % (198 miljoonaa euroa) ja Lahden kaupungin ja Hollolan kunnan yhteinen rahoitusosuus 28 % (77 miljoonaa euroa).
Lahden maksettavaksi tulee siis n. 77 miljoonaa euroa. Kuten Melanenkin kirjoituksessaan aiheellisesti kysyy, mitä sillä summalla saadaan. Varmastikaan suoria taloudellisia hyötyä ei pystyä laskemaan, mutta vuosikymmenten sijoitus mahdollistaa muita välillisiä tuottavia yhteiskunnalle hyötyjä, kuten edellä listasin.
Liikenteen lisääntyminen aiheuttaa melu- ja ympäristöhaittoja sekä em. riskejä pohjavesialueille. Lahti on aikoinaan rakennettu ”väärään” paikkaan esim. (pohja)vesiä ajatellen, tämän sai kirkas Vesijärvikin sai aikoinaan tuntea. Valtatien säilyttäminen olisi nykyisessä tilanteessa huonoin vaihtoehto.
Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta tie tullee parantamaan liikenteellisiä olosuhteita ja asukasviihtyvyyttä.
Hollolan Lahti -lehdessä 3/2018 oli laatimani yhteenveto Länsiharjun koulun alkutaipaleesta. Jutun yhteydessä oli harvinainen valokuva (Lahden kaupungin kuva-arkisto), näkyi mm. Kullankukkula ja kadonnut Iiliäislampi. Valokuva oli otettu etelään Ilomäen rinteeltä arviolta 1920-luvulla.
Kartassa näkyy soranottopaikka, johon johtaa pistoraide. Osakartta: Lahden Kaupunkiympäristö
Mikä on Ilomäki? Lahden Paikannimistö -kirja kertoo kyseisestä mäestä seuraavaa: ”Mäki (Ilomäki), joka oli aiemmin lähes yhtä korkea kuin Radiomäki. Sittemmin mäki on madaltunut, kun siitä on ajettu hiekkaa.” Mäellä on pidetty aikoinaan juhannusjuhlia, kuten viereisellä Kullankukkulallakin. Mäkeä tai osaa Ilomäestä on kutsuttu Santamäeksi. Liekö se uudempi nimi?
Oheisessa topografisen kartan osassa näkyy hyvin miten mäkeä on käytetty soran ottoon. Iso osa mäestä on hävinnyt, muistutuksena vain jyrkkä hiekkareuna, joka sekin tulisi myöhemmin häviämään. Havaintoni mukaan (Ilo)mäestä on jäljellä Helsingintien ja Vähätalonkadun välissä oleva kohouma. Entisen mäen jyrkkyys on nykyäänkin ha vaittavissa hyvin Kullankukkulanpolun ja Rahikankadun välillä kulkevan Tanhupolun kohdalla. Tosin en tiedä, tukeeko geologia havaintojani eli onko nuo mainitsemani kohteet laskettu aiemmin Ilomäen osiksi. Silmämääräisesti asia olisi näin.
Selailtuani internetissä Finna-palvelua silmiini osui useita mielenkiintoisia kuvia Lahden ratapihalla sijaitsevista puuaumoista. Kuvat ajoittuvat vuosille 1920-25, joten se ajoittuu
samoihin aikoihin ylläolevan kartan kanssa. Yksi sarjan kuvista on otettu Selänmäeltä Ilomäen suuntaan. Siinä olevat puuaumat ovat kuvan edustalla pääosassa, mutta niiden takana avautuu mielenkiintoinen maisema, kovin erilainen kuin mitä se on nykyään. Rautatietä ylittävää maantiesiltaa ei tuolloin ollut vaan paikalla oli tasoylikäytävä. Tie kulki etelään mäkeä ylös nykyistä Vähätalonkatua pitkin. Kuvan perusteella mäkihän on ollut nykyisen Helsingintien kohdalla hyvin jyrkkä. Tuolloin kadun nimi oli Hennalankatu, joka kulki Mytäjäisistä kasarmille.
Starkin alue vuonna 2009 (Kuva: Sauli Hirvonen)Starkin alue vuonna 2019 kun rakennukset on purettu (Kuva: Sauli Hirvonen)
Lahdesta suoraan Helsinkiin johtanut maantie valmistui vuonna 1955 ja samalla valmistui radan ylittävä silta. Sittemmin sitä kutsuttiin Starkin sillaksi, viereisen Starckjohannin varaston mukaan. Ylemmästä kuvasta löytyy rautatien lisäksi muutakin tuttua. Oikealla radan kaarteessa on ratavartijantupa, joka on yhä nykyäänkin samalla paikalla. Molemmissa kuvissa alueen täyttää hiekka, tosin alemmassa kuvassa ta-
saisena kenttänä. Kuvien ottamisen välissä on tapahtunut paljon: Mäki on kadonnut, teollinen toiminta on loppunut ja teollisuus- ja varastorakennukset ovat purettu. Länsiharjun koulu näkyy entisen mäen takana. Alueelle nousee uusia taloja sadoil-
le asukkaille. Alueen nimeksi tulee Vahva-Jussi, Starckjohannin perustajan mukaan.
Artikkeli on julkaistu Hollolan Lahti -lehdessä 2/2019
Marraskuussa kirjoitin Lahen Lehessä uuden NiemiCampuksen avoimista ovista, jossa kävin piipahtamassa. Hiljattain kävin myös tutustumassa Mukkulanradan ympäristöön ja uuteen, juuri avattuun kampusraittiin.
Mukkulan ratapiha vuonna 2006. Vasemmalla oleva raide käytössä puunlastaukseen ja keskellä pystyyn lahoava koppi. Taustalla Iskun tehdas vielä alkuperäisessä ulkoasussa.
Tehdasrakennuksen saneerauksen yhteydessä myös tehtaan laiturin raide purettiin. Vaihde oli purettu jo tosin muutama vuotta aikaisemmin, kuin myös levytehtaalle vieneen raiteen vaihde. Ennen saaneerausta joissain havainnekuvissa rakennuksesta lähtee lasinen kävelysilta, joka ylittäisi rautatien. Ainakaan tässä vaiheessa sellaista ei ole rakennettu. En tiedä onko sellaista tulossa myöhemminkään. Mukkulankadun tasoristeykseen on mitä ilmeisemmin kohdistumassa Liikenneviraston teetättämiä turvallisuustoimenpiteitä. Jäädään odottelemaan minkälaisia.
Samassa yhteydessä Mukkulan ratapihan pohjoispuolelle rakennettiin Niemen yrityspuiston ja NiemiCampuksen yhdistävä kevyenliikenteen väylä. Raitin tieltä purettiin yksi läpiajettava raide, josta oli pisto päätepuskimeen. Jokunen vuosi sitten tällä raiteella lastattiin autonrenkaita venäläisvaunuun. Mukkulassa on useina vuosina lastattu puuta (katso ylempi kuva), joskin se on ollut satunnaista. Raiteen purun yhteydessä vanha vaihdekoppi sai myös lähteä. Lisää Mukkulanradan liikenteestä.
Kampusraitin miljöötä marraskuussa 2018. Kiskot ja taustalla vanerista ja betonista valmistettuja erimuotoisia penkkejä.
Raitin miljöö on saanut vaikutteita rautateistä. Raitilla on kolmet raiteet, jotka noudattelevat oikeita rautateitä. Kiskot ovat kiinnitetty betonilaattoihin. Mittaa ei mukaan tullut, mutta silmämääräisesti näiden ympäristötaideteosten raideleveys on n. metri.
Raitilla on paljon istumapaikkoja, materiaalina on käytetty vaneria, metallia ja betonia.
KAMPUSRAITIN VAIKUTUKSIA
Kirjoitin joulukuussa 2018 Lahden Niemeen avatusta Kampusraitista, joka rakennettiin Mukkulan ratapihan pohjoispuolelle yhdistämään Niemen yrityspuiston ja LAMK:n NiemiCampuksen. Pyöräteistä olen kirjoittanut mm. täällä ja täällä. Jälkimmäisen linkin jutussa Pyörällä päästään Lahdessa osa 2 (24.6.2016) kirjoitin seuraavaa:
”Lahden rundi?
Eli pyörällä Lahden ympäri? Kuten jo ensimmäisessä osassa totesin, Lahden kaupunkihan on hyvin mäkinen, mikä tietysti tekee siitä pyöräilijän näkökulmasta mielenkiintoisen ja ajoittain haastellisen. Ajatuksena olisi jatkaa pyörätietä Niemestä Mukkulanradan vartta aina Myllypohjaan asti ja sieltä Tonttilan kautta pääradanvarteen ja Askon alueelle. Nythän Niemestä Myllypohjan itä-länsisuuntainen poikittaisliikenne (kevyt) on suhteellisen huonolla tolalla ja epäyhtenäinen. Tällaisellä väylällä lahtelaisivat saisivat oman baanan eli lahtelaisittain rundin. Rundilla ei olisi juurikaan nousuja ja sen varrelle sijoittuvat Niemen kampusalue, Vipusenkadun koulutuskeskus sekä satoja teollisuustyöpaikkoja. Rundi ei siis olisi itsetarkoitus vaan se yhdistäisi rautatieaseman seudun ja radanvarren ’pohjoisen’ opiskelu- ja työpaikat. Näin Lahti saisi ympyräradan pyöräilijöiden käyttöön.”
Mukkulan rata Vanhantien sillalta kuvattuna Iskun tehtaiden suuntaan syksyllä 2018. Radan vieressä kulkee polku. (Sauli Hirvonen)
Nyt kun raitti on virallisesti ollut auki tammikuusta asti, voisin hieman tehdä yhteenvetoa havainnoistani.
Mukkulan rataa Verstaskadun tasoristeyksestä itään päin. (Kuva Sauli Hirvonen)
Nykyinen työpaikkani on (muutaman vuoden tauon jälkeen) Mukkulanradan varrella. Tammikuusta lähtien olen sivusta seurannut raitin valmistumisen vaikutuksia lähinnä Mukkulankadulta itään päin. Olenkin ollut havaitsevani kasvavaa liikehdintää Mukkulan radalla, kun vertaan sitä muutaman vuden takaiseen. Vaikka junia liikkuu vain muutamana kertana viikossa, on riski onnettomuuteen, erityisesti siksi, että ihmiset tuntuvat liikkuvan radalla varsin huolettomasti. Rataa käytetään pyörätienä, lenkkeilypolkuna (monesti kuulokkeet korvilla) ja koirien ulkoiluttamiseen. Kuten kirjoitin em. sitaatissa, toivottavasti kaupungilla on suunnitelmia jatkaa kevyen liikeenteen väylää itään päin. Ainakin tämän rajallisen kokemukseni mukaan ilmeisesti tarvetta on.
Jatkuuko raitti tulevaisuudessa Niemenkadun yli rantaan? Kuva on syksyltä 2018. (Sauli Hirvonen)
Lisäksi kun Niemen uusi asuinalue valmistuu, lienee selvää (?), että kaupunki jatkaa Kampusraittia Niemenkadun yli rantaan. Itsekin välillä toki tykkään kulkea rannan kautta Niemeen ja siitä Mukkulankadulle. Ehkä tulevaisuudessa tämä reitti on selkeästi yhtenäinen koko matkaltaan.
Pääsin pitkästä aikaa osallistumaan Pro Puun perinteikkääseen Kevätpäivän sahaus -tapahtumaan. Muutama vuosi tässä pääsi jo vierähtämään ettei tuollaisen tuoreen vasta sahatun puun tuoksua ollutkaan päässyt haistelemaan. Tänä vuonna vannesahan oli paikalle kiskonut Helsingistä AAA-sahakone. Aamusta jo oli aistittavissa hyvät sahauskelit, pikku pakkasta, mutta aurinkoista. Päivän mittaan lämpötilakin nousi plussan puolelle selkeästi ja aurinkoa riitti, mitä parhain ilma viettää aikaa ulkosalla. Näytösluonteinen tapahtuma keräsi paikalle satunnaisten ohikulkijoiden lisäksi Salpauksen opiskelijaryhmän.
Sahattavana oli mäntyä, vaahteraa sekä visakoivua. Visaa ei sahaushommiin ole juuri päätynyt, mutta nyt kun on käynnissä Visa-hanke, niin Luke järjesti meille muutamia runkoja sahattavaksi. Osa visatukeista lähtee viilutettavaksi. Visa-hankkeessa päämääränä olisi visan brändäyksen lisäksi löytää sille enemmän käyttöä, eritoten visakkojen harventamisesta saatavalle ns. vähempiarvoiselle visalle pitäisi löytää sijoituskohteita. Visan kasvattajien metsistä alkaa lähivuosien kuluessa tulla korjuukokoista runkoa ja tuolle arvopuullemme kaipailtaisiin kovasti tuoreita käyttökohteita. Visakoivu ulkonäkönsä lisäksi eroaa tavallisesta koivusta puuaineksensa ominaisuuksien puolesta oleellisesti. Visa kasvaa hitaammin ja syheröisesti, puuaines onkin tavallaan sitkeämpää ja tiviimpää, mutta taas huomattavasti ikävämpää esimerkiksi höylätä kuin suorasyiset puuainekset. Visasta voisi todeta, että kauneudella on hintansa.
Ei pidä väheksyä muitakaan puistojemme ja pihojemme puita, niistä löytyy vallan kauniita syykuvioita ja värejä. Kuvan vaahterassa sydänpuuhun on tullut jonkin asteista kovalahoa, tumman ruskean ja harmaan kautta erilaisiin vihreän sävyihin ja läskissä paikoin jopa lähes lumenvalkeaa puuainesta. Vaahtera mielletään puuaineena yleensä todella vaaleaksi, mutta jos omia tekemisiäni vilkuilee taaksepäin, niin kun on saanut näiden piha- ja puistopuiden kanssa touhuta, on värimaailma ollut erittäin rikas ja kylläinen.
