Kadonnut Ilomäki

Hollolan Lahti -lehdessä 3/2018 oli laatimani yhteenveto Länsiharjun koulun alkutaipaleesta. Jutun yhteydessä oli harvinainen valokuva (Lahden kaupungin kuva-arkisto), näkyi mm. Kullankukkula ja kadonnut Iiliäislampi. Valokuva oli otettu etelään Ilomäen rinteeltä arviolta 1920-luvulla.

Kartassa näkyy soranottopaikka, johon johtaa pistoraide. Osakartta: Lahden Kaupunkiympäristö

Mikä on Ilomäki? Lahden Paikannimistö -kirja kertoo kyseisestä mäestä seuraavaa: ”Mäki (Ilomäki), joka oli aiemmin lähes yhtä korkea kuin Radiomäki. Sittemmin mäki on madaltunut, kun siitä on ajettu hiekkaa.” Mäellä on pidetty aikoinaan juhannusjuhlia, kuten viereisellä Kullankukkulallakin. Mäkeä tai osaa Ilomäestä on kutsuttu Santamäeksi. Liekö se uudempi nimi?

Oheisessa topografisen kartan osassa näkyy hyvin miten mäkeä on käytetty soran ottoon. Iso osa mäestä on hävinnyt, muistutuksena vain jyrkkä hiekkareuna, joka sekin tulisi myöhemmin häviämään. Havaintoni mukaan (Ilo)mäestä on jäljellä Helsingintien ja Vähätalonkadun välissä oleva kohouma. Entisen mäen jyrkkyys on nykyäänkin ha vaittavissa hyvin Kullankukkulanpolun ja Rahikankadun välillä kulkevan Tanhupolun kohdalla. Tosin en tiedä, tukeeko geologia havaintojani eli onko nuo mainitsemani kohteet laskettu aiemmin Ilomäen osiksi. Silmämääräisesti asia olisi näin.

Selailtuani internetissä Finna-palvelua silmiini osui useita mielenkiintoisia kuvia Lahden ratapihalla sijaitsevista puuaumoista. Kuvat ajoittuvat vuosille 1920-25, joten se ajoittuu
samoihin aikoihin ylläolevan kartan kanssa. Yksi sarjan kuvista on otettu Selänmäeltä Ilomäen suuntaan. Siinä olevat puuaumat ovat kuvan edustalla pääosassa, mutta niiden takana avautuu mielenkiintoinen maisema, kovin erilainen kuin mitä se on nykyään. Rautatietä ylittävää maantiesiltaa ei tuolloin ollut vaan paikalla oli tasoylikäytävä. Tie kulki etelään mäkeä ylös nykyistä Vähätalonkatua pitkin. Kuvan perusteella mäkihän on ollut nykyisen Helsingintien kohdalla hyvin jyrkkä. Tuolloin kadun nimi oli Hennalankatu, joka kulki Mytäjäisistä kasarmille.

Starkin alue vuonna 2009 (Kuva: Sauli Hirvonen)
Starkin alue vuonna 2019 kun rakennukset on purettu (Kuva: Sauli Hirvonen)

Lahdesta suoraan Helsinkiin johtanut maantie valmistui vuonna 1955 ja samalla valmistui radan ylittävä silta. Sittemmin sitä kutsuttiin Starkin sillaksi, viereisen Starckjohannin varaston mukaan. Ylemmästä kuvasta löytyy rautatien lisäksi muutakin tuttua. Oikealla radan kaarteessa on ratavartijantupa, joka on yhä nykyäänkin samalla paikalla. Molemmissa kuvissa alueen täyttää hiekka, tosin alemmassa kuvassa ta-
saisena kenttänä. Kuvien ottamisen välissä on tapahtunut paljon: Mäki on kadonnut, teollinen toiminta on loppunut ja teollisuus- ja varastorakennukset ovat purettu. Länsiharjun koulu näkyy entisen mäen takana. Alueelle nousee uusia taloja sadoil-
le asukkaille. Alueen nimeksi tulee Vahva-Jussi, Starckjohannin perustajan mukaan.

Artikkeli on julkaistu Hollolan Lahti -lehdessä 2/2019

Kampusraitti Niemessä – 2-osainen

KAMPUSRAITTI AVAUTUU

Marraskuussa kirjoitin Lahen Lehessä uuden NiemiCampuksen avoimista ovista, jossa kävin piipahtamassa. Hiljattain kävin myös tutustumassa Mukkulanradan ympäristöön ja uuteen, juuri avattuun kampusraittiin.

Mukkulan ratapiha vuonna 2006. Vasemmalla oleva raide käytössä puunlastaukseen ja keskellä pystyyn lahoava koppi. Taustalla Iskun tehdas vielä alkuperäisessä ulkoasussa.

Tehdasrakennuksen saneerauksen yhteydessä myös tehtaan laiturin raide purettiin. Vaihde oli purettu jo tosin muutama vuotta aikaisemmin, kuin myös levytehtaalle vieneen raiteen vaihde. Ennen saaneerausta joissain havainnekuvissa rakennuksesta lähtee lasinen kävelysilta, joka ylittäisi rautatien. Ainakaan tässä vaiheessa sellaista ei ole rakennettu. En tiedä onko sellaista tulossa myöhemminkään. Mukkulankadun tasoristeykseen on mitä ilmeisemmin kohdistumassa Liikenneviraston teetättämiä turvallisuustoimenpiteitä. Jäädään odottelemaan minkälaisia.

Samassa yhteydessä Mukkulan ratapihan pohjoispuolelle rakennettiin Niemen yrityspuiston ja NiemiCampuksen yhdistävä kevyenliikenteen väylä. Raitin tieltä purettiin yksi läpiajettava raide, josta oli pisto päätepuskimeen. Jokunen vuosi sitten tällä raiteella lastattiin autonrenkaita venäläisvaunuun. Mukkulassa on useina vuosina lastattu puuta (katso ylempi kuva), joskin se on ollut satunnaista. Raiteen purun yhteydessä vanha vaihdekoppi sai myös lähteä.
Lisää Mukkulanradan liikenteestä.

Kampusraitin miljöötä marraskuussa 2018. Kiskot ja taustalla vanerista ja betonista valmistettuja erimuotoisia penkkejä.

Raitin miljöö on saanut vaikutteita rautateistä. Raitilla on kolmet raiteet, jotka noudattelevat oikeita rautateitä. Kiskot ovat kiinnitetty betonilaattoihin. Mittaa ei mukaan tullut, mutta silmämääräisesti näiden ympäristötaideteosten raideleveys on n. metri.
Raitilla on paljon istumapaikkoja, materiaalina on käytetty vaneria, metallia ja betonia.

KAMPUSRAITIN VAIKUTUKSIA

Kirjoitin joulukuussa 2018 Lahden Niemeen avatusta Kampusraitista, joka rakennettiin Mukkulan ratapihan pohjoispuolelle yhdistämään Niemen yrityspuiston ja LAMK:n NiemiCampuksen. Pyöräteistä olen kirjoittanut mm. täällä ja täällä. Jälkimmäisen linkin jutussa Pyörällä päästään Lahdessa osa 2 (24.6.2016) kirjoitin seuraavaa:

Lahden rundi?

Eli pyörällä Lahden ympäri? Kuten jo ensimmäisessä osassa totesin, Lahden kaupunkihan on hyvin mäkinen, mikä tietysti tekee siitä pyöräilijän näkökulmasta mielenkiintoisen ja ajoittain haastellisen.
Ajatuksena olisi jatkaa pyörätietä Niemestä Mukkulanradan vartta aina Myllypohjaan asti ja sieltä Tonttilan kautta pääradanvarteen ja Askon alueelle. Nythän Niemestä Myllypohjan itä-länsisuuntainen poikittaisliikenne (kevyt) on suhteellisen huonolla tolalla ja epäyhtenäinen.
Tällaisellä väylällä lahtelaisivat saisivat oman baanan eli lahtelaisittain rundin. Rundilla ei olisi juurikaan nousuja ja sen varrelle sijoittuvat Niemen kampusalue, Vipusenkadun koulutuskeskus sekä satoja teollisuustyöpaikkoja. Rundi ei siis olisi itsetarkoitus vaan se yhdistäisi rautatieaseman seudun ja radanvarren ’pohjoisen’ opiskelu- ja työpaikat.
Näin Lahti saisi ympyräradan pyöräilijöiden käyttöön.

Mukkulan rata Vanhantien sillalta kuvattuna Iskun tehtaiden suuntaan syksyllä 2018. Radan vieressä kulkee polku. (Sauli Hirvonen)

Nyt kun raitti on virallisesti ollut auki tammikuusta asti, voisin hieman tehdä yhteenvetoa havainnoistani.

Mukkulan rataa Verstaskadun tasoristeyksestä itään päin. (Kuva Sauli Hirvonen)

Nykyinen työpaikkani on (muutaman vuoden tauon jälkeen) Mukkulanradan varrella. Tammikuusta lähtien olen sivusta seurannut raitin valmistumisen vaikutuksia lähinnä Mukkulankadulta itään päin. Olenkin ollut havaitsevani kasvavaa liikehdintää Mukkulan radalla, kun vertaan sitä muutaman vuden takaiseen. Vaikka junia liikkuu vain muutamana kertana viikossa, on riski onnettomuuteen, erityisesti siksi, että ihmiset tuntuvat liikkuvan radalla varsin huolettomasti. Rataa käytetään pyörätienä, lenkkeilypolkuna (monesti kuulokkeet korvilla) ja koirien ulkoiluttamiseen. Kuten kirjoitin em. sitaatissa, toivottavasti kaupungilla on suunnitelmia jatkaa kevyen liikeenteen väylää itään päin. Ainakin tämän rajallisen kokemukseni mukaan ilmeisesti tarvetta on.

Jatkuuko raitti tulevaisuudessa Niemenkadun yli rantaan? Kuva on syksyltä 2018. (Sauli Hirvonen)

Lisäksi kun Niemen uusi asuinalue valmistuu, lienee selvää (?), että kaupunki jatkaa Kampusraittia Niemenkadun yli rantaan. Itsekin välillä toki tykkään kulkea rannan kautta Niemeen ja siitä Mukkulankadulle. Ehkä tulevaisuudessa tämä reitti on selkeästi yhtenäinen koko matkaltaan.

Kevätpäivän sahaus

Pääsin pitkästä aikaa osallistumaan Pro Puun perinteikkääseen Kevätpäivän sahaus -tapahtumaan. Muutama vuosi tässä pääsi jo vierähtämään ettei tuollaisen tuoreen vasta sahatun puun tuoksua ollutkaan päässyt haistelemaan. Tänä vuonna vannesahan oli paikalle kiskonut Helsingistä AAA-sahakone. Aamusta jo oli aistittavissa hyvät sahauskelit, pikku pakkasta, mutta aurinkoista. Päivän mittaan lämpötilakin nousi plussan puolelle selkeästi ja aurinkoa riitti, mitä parhain ilma viettää aikaa ulkosalla. Näytösluonteinen tapahtuma keräsi paikalle satunnaisten ohikulkijoiden lisäksi Salpauksen opiskelijaryhmän.

Sahattavana oli mäntyä, vaahteraa sekä visakoivua. Visaa ei sahaushommiin ole juuri päätynyt, mutta nyt kun on käynnissä Visa-hanke, niin Luke järjesti meille muutamia runkoja sahattavaksi. Osa visatukeista lähtee viilutettavaksi. Visa-hankkeessa päämääränä olisi visan brändäyksen lisäksi löytää sille enemmän käyttöä, eritoten visakkojen harventamisesta saatavalle ns. vähempiarvoiselle visalle pitäisi löytää sijoituskohteita. Visan kasvattajien metsistä alkaa lähivuosien kuluessa tulla korjuukokoista runkoa ja tuolle arvopuullemme kaipailtaisiin kovasti tuoreita käyttökohteita. Visakoivu ulkonäkönsä lisäksi eroaa tavallisesta koivusta puuaineksensa ominaisuuksien puolesta oleellisesti. Visa kasvaa hitaammin ja syheröisesti, puuaines onkin tavallaan sitkeämpää ja tiviimpää, mutta taas huomattavasti ikävämpää esimerkiksi höylätä kuin suorasyiset puuainekset. Visasta voisi todeta, että kauneudella on hintansa.

Ei pidä väheksyä muitakaan puistojemme ja pihojemme puita, niistä löytyy vallan kauniita syykuvioita ja värejä. Kuvan vaahterassa sydänpuuhun on tullut jonkin asteista kovalahoa, tumman ruskean ja harmaan kautta erilaisiin vihreän sävyihin ja läskissä paikoin jopa lähes lumenvalkeaa puuainesta. Vaahtera mielletään puuaineena yleensä todella vaaleaksi, mutta jos omia tekemisiäni vilkuilee taaksepäin, niin kun on saanut näiden piha- ja puistopuiden kanssa touhuta, on värimaailma ollut erittäin rikas ja kylläinen.

Ylinen Viipurintie – Linjaus ja muistomerkki

Lahden kylä muodostui Hämeenlinnasta Viipuriin johtavan maantien varrelle. Tien olemassaolosta on viitteitä 1400-luvun alkupuolelta alkaen. Linjaus ei kaikilta osin ole tarkkaan selvinnut, ja Lahden kaupungin alueeltakin tie on hävinnyt kokonaan, vaikka se on nähtävillä mm. Karjanlankadun, Möysänkadun ja Viipurintien linjauksissa. Tie kulki ennen Lahden kylän paloa asutustaajaman läpi, josta muodostui nykyinen Aleksanterinkatu. Tuolloin aikoinaan kylän läpi kulkeneestä tiestä oli niin hyötyä kuin haittaakiin: ihmisiä ja tavaraa kulki kylän läpi, ja aloilleen jäi varmasti muutama yritteliäs kauppias tai kädentaitaja, mutta myös vähemmän yrittelijäitä joutilaita aiheuttamaan häiriötä.

Torin kaakkoiskulma kesällä 2013. Kiveyksellä voitaisiin luoda ikiaikaiselle tien muistomerkki Lahden kaupungin sydämeen. (Kuva Sauli Hirvonen)

Kesän 2013 torikaivauksissa löydettiin vanhaa tien pintaa torin kaakkoiskulmasta (kuvassa jotakuinkin oikeassa kulmassa), kuten ennakkoon oli tiedossa. Miten me lahtelaiset voisimme tuoda tämän vanhan maantien jälleen esille, muistuttamaan vuosisataisista yhteyksistä muualle maahan?

Muistomerkit torille ja Möysään

Kirjoitinhan muistomerkkiehdotuksesta jo ensimmäisen kerran vuonna 2013. Ehdotin tuolloin Hollolan Lahti -lehdessä 4/2013 tielle omaa muistomerkkiä ja lähetin tekstin nettisivujen kautta myös kaupungin edustajalle. Ehdotuksessani kirjoitin: “Tie voitaisiin rakentaa ‘uudelleen’ torille sille kohdin, jossa se oli sijainnut satoja vuosia. Tähän antaa mahdollisuuden torin tuleva uusi kiveys. Kun tie kivettäisiin erilaatuisella ja/tai -lajisella katukivellä, noudattaen kuitenkin torikiveyksen yhdenmukaisuutta, saataisin torin pintaan historiallisesti maantietä esittävä muistomerkkiväylä, joka tulisi konkreettisesti lahtelaisten nähtäville ja ehkä herättäisi kiinnostusta vanhaa tietä ja sen varrella sijainnutta palanutta kylää kohtaan.”

Tällä hetkellä uuden kiveyksen tekeminen ei ole tietenkään ajankohtaista.

Lähestyin keväällä useita tahoja sähköpostitse ehdottaen palaveria muistomerkkiaiheesta. Ehdotus otettiin hyvin vastaan ja pidimme aiheesta palaverin Lahden kaupunginmuseon Hannu Takalan ja Nastola-seuran Matti Oijalan kanssa. Tämän keskustelun pohjalta Ylinen Viipurintie on osana Lahden kaupunginmuseon tekemää historiapolkukarttaa. Tästä enemmän kunhan kartta valmistuu.

Lisäksi muutaman vuoden työn alla ollut Juuso Lehtisen ja Lahti-Seuran yhteisprojekti lahtikartalla.fi-sivu on vihdoin aukeamassa alkuvuodesta. Sivustolle on tulossa tietoa tien historiasta ja sen linjauksesta.

Edellä mainitut asiat ovat erinomainen alku. Tielle tarvitaan näkyvä merkki niillä paikoin missä se aikoinaan kulki, jotta sen historiallinen merkittävyys tulee esille. Tällainen voisi vaikkapa olla torille sijoitettu kilometritolppa-tyylinen muistomerkki, joka olisi pikemminkin taideteos.

Toinen huomion arvoinen paikka on entisten Ylisen Viipurintien ja Suuren Savontien risteys, joka on vielä nähtävillä Möysänkadulla. Risteys on ollut samalla paikalla vuosisatoja ja sen pitkän historian voisi tuoda esille vaikkapa tienviitoilla osoittamaan Viipuriin ja Savonlinnaan. Viitan ansiosta unohdettu vanha tienristeys tuotaisiin tuotaisiin nykyaikaan. Suuri Savontie tunnettiin jo 1550-luvulla yleisenä tienä. Se on syntynyt todennäköisesti Olavinlinnan perustamisen aikoihin 1470-luvulla.

Lahden kehittyminen maakunnan keskukseksi oli monen asian summa. Rautatien valmistuminen yhdessä Vesijärven rannoille nousseen teollisuuden ja sataman kanssa olivat oleellisia asioita Lahden kehitykselle, vaikkeivat kylän alueella sijainneetkaan.

Jo kauan ennen rautatien saapumista, eteläisen Salpausselän pohjoispuolelle oli muodostunut tiivis kylä, jonka läpi kulki Ylinen Viipurintie. Tässä kohtaa Salpausselkää vanha maantie ikäänkuin ”poikkeaa” Salpausselän pohjoispuolelle, johon Lahden kylän on rakentunut. Lahden kylän ja maantien historiat ovat sidoksissa toisiinsa. Se on mielestäni tärkeää tiedostaa, sillä tie ja sen perintö ovat vanhinta rakennettua Lahtea.

Ehdotukseni johti siihen, että Lahden kaupunginmuseo laati selvityksen Ylisen Viipurintien linjauksista Lahden seudulla. Se on luettavissa mm. Lahti-Seuran nettisivuilla.

Olen koonnut Ylisen Viipurintiestä kaksiosaisen yhteenvedon. Ensimmäinen osa on luettavissa täällä (v. 2015) ja toinen täällä (v. 2018).

Ylistä Viipurintietä olen käsitelllyt Lahti-Seuran jäsenlehdessä Hollolan Lahti numeroissa 4/2013, 2/2015 ja 3/2017

Tuliaisia Bratislavasta

Vierailin joulun jälkeen vuodenvaihteen yli Bratislavassa. Kaupungissa tai edes Slovakiassa en ollut aiemmin käynytkään. Saavuin aamukoneella Wienin lentokentälle, josta oli suora bussiyhteys läheiseen Bratislavaan. Otettuani nokoset linja-autossa, huomasin unen läpi tien vaihtuneen huonokulkuiseksi, joten ilmeisesti olimme saapuneet Slovakian puolella.

Ennen kuin seuralaiseni saapuivat iltakoneella, kävin hakemassa airbnb-asuntomme avaimen ja siinä samalla keskustelin mukavanoloisen asunnon omistajan. Talo oli juuri valmistunut ja sen oli rakentanut YIT. Naureskelinkin omistajalle että mukava päästä ulkomailla suomalaiseen asuntoon. Toki kehaisin, että olin itsekin tehnyt töitä ko. firmalle.

Neljänteen kerrokseen pääsimme Koneen valmistamalla hissillä. Asunto oli oikein mukava, josta tietysti puuttuivat astioiden kuivauskaappi sekä pidee. Kauko-ohjaimella toimivat sälekaihtimet olivat hämmentävä tuttavuus.
Rakennus sijaitsi lähes keskustassa, ja vanhaan kaupunkiin oli n. 20 min kävelymatka. Kaupungilla tuli pääasiassa liikuttua kävellen, muutamia matkoja tuli tehtyä taksilla ja raitiovaunulla. Kävellen liikkuminen päiväsaikaan oli paras vaihtoehtoa. Jos ei ollut mihinkään kiire, kävellessä pystyi kiinnittämään huomioita erilaisiin kaupunkikuvallisiin yksityiskohtiin.

Tonavan rannallakin tuli nopeasti käytyä. Erään joen ylittävän sillan pylonin päällä oli näköalaravintola, lentävä lautanen. Asunnon omistaja oli kertonut että se oli aikoinaan pyörinyt, mutta säästösyistä se oli lopetettu.

Vanha kaupunki huokui vuosisataista historiaa. Silmiin pistävää oli myös kaupungin viime vuosikymmenten aikana tapahtunut taloudellinen kasvu. Erityisesti pankki- ja liikerakennukset ja niiden muotokieli kertoivat halusta tehdä eroa sotien jälkeiselle suorakaiteiselle laatikkoarkkitehtuurille. Kokonaisuutena Bratislavan arkkitehtuuri onkin hyvin kerroksellista ja kiinnostavaa. Vanhaa mielenkiintoista on jäljellä, mutta myös uuden aallon arkkitehtuuri tarjoaa paljon mielenkiintoista nähtävää.

Lahti heräsi kiskoliikenteelle (päivitetty 13.8.2019)

10.8.2019 DUORAITIOTIESELVITYS JULKAISTU

Selvitys Lahden seudun duoraitioliikenteesta valmistunut, jonka käynnistämisestä uutisoitiin viime vuoden marraskuussa.

Selvityksen duoraitiotiejärjestelmän mahdollisuuksista Päijät-Hämeessä tilasivat Heinolan, Lahden ja Orimattilan kaupungit sekä Uudenmaan ELY-keskus tilasivat syksyllä 2018 Proxion Oy:ltä. Päijät-Hämeen liitto osallistui työn ohjausryhmään.

Selvitys on ansiokas ja kiinnostava. Julkaistu yleissuunnitelma noudattelee pääpiirteissään tekemääni pikaraitio-suunnitelmaa vuodelta 2007. Raportti sisältää paljon yhtäläisyyksiä ja samoja painotuksia mitä omassa visiossani esitin. Toki ammattilaisten tekemänä, raportti kertoo oleellisen tiivistetysti, selvittäen karkeasti duoraitiotieverkoston infrastruktuuriin, liikennemääriin, lupakysymykset, hallinnon sekä liikennöintiin liittyvät kustannukset.

Suurin ero on tietenkin nimessä, kun selvityksessä mainitaan duoraitio, itse kirjoitin pikaraitiotiestä. Niissä lienee pieni ero, joka selviää lukemalla alta molemmat selvitykset.

Tärkeää on, että nyt seudun kaupunkien virallisetkin tahot saaneet mustaa valkoiselle ja
kiskoliikenteestä keskusteleminen voi jatkua. Julkaistu raportti on tärkeä ylipäänsä seudullisen joukkoliikenteen kehittämisen kannalta, mihin tahansa suuntaa sitä halutaan viedä.

Lue:
Duoraitioliikenteen mahdollisuudet – Heinolan, Lahden ja Orimattilan duoraitioselvitys 2019 > PDF (Proxion Oy, 2019)
Pikaraitiotie Lahteen (Sauli Hirvonen, 2007/2018)

8.11.2018 DUORAITIOSELVITYS TULOSSA

Lahden kaupunki on vihdoin herännyt seudun vähäliikenteisten ratojen tarjoamiin kehittämismahdollisuuksiin. Kaupunki tulee teettämään Duoraitio-nimisen selvityksen, selviää 5.11. julkaistussa viranhaltijapäätöksessä. Siinä todetaan mm. seuraavaa:

”Heinola-Lahti-Loviisa –rataosuus on vähällä käytöllä ja radan kapasiteetti mahdollistaisi henkilöliikenteen liikennöinnin Heinolan ja Orimattilan suuntiin. Raideliikenteen tehostamisella voisi olla positiivinen vaikutus Lahden kaupunkiseudun ja koko Päijät-Hämeen maakunnan kehittämisen kannalta.

Duoraitioliikenteen perusselvityksessä selvitetään seudullisen duoraitioliikenteen mahdollisuudet Heinola-Lahti-Orimattila –välillä olemassa olevaan rataverkkoon tukeutuen. Lisäksi selvitetään alustavasti mahdollisuuksia laajentaa raitiotietä Lahden kaupunkialueelle.

Selvityksen kokonaishinta on 36 000 euroa (alv 0%), Lahden kaupungin osuus on 10 000€ (alv 0%).”

Viranhaltijapäätös on ladattavissa pdf-muodossa nimellä Duoraitiotie.

Olen kirjoittanut pikaraitiotiestä yli toistakymmentä vuotta sitten lähes edellämainituin perusteluin, jossa esittelin mm. duoraitiovaunumallin hyödyntämisestä Heinolan ja Orimattilan radoilla sekä Lahden sisäisessä liikenteessä.

Julkaisin vision ensimmäisen kerran vuonna 2007 silloisilla verkkosivuillani. Sittemmin olen päivittänyt ja laajentanut artikkelisarjaa. Sarjan viimeisen osan julkaisin tämän kirjoituksen yhteydessä. Sarjan osat ovat luettavissa yhteenvetoa lukuunottamatta Johdanto-sivulta alkaen.

Asia on siis huomioitu, ja hyvä että seudun rautatiekaupungit (miksei muutkin) haluavat selvittää tarkemmin kiskoliikenteen kehittämismahdollisuudet seudulla.

Tässä yhteydessä haluan mainita, että näin 30-vuotiaan Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n juhlavuoden innoittamana, olen parhaillaan kirjoittamassa Hollolan Lahti 3/2018 -lehteen rautatieharrastajan näkökulmasta, siitä millä tavoin kaupunki voisi huomioida rautateiden merkityksen Lahden kehitykselle. Esittelen täällä jutussa (ainakin) kolme toimenpide-ehdotusta, ja toivotaan että joku niistä kantaisi hedelmää.

Artikkeli julkaistu alun perin 8.11.2018, päivitetty 13.8.2019

Niemen kampus – takaisin rikospaikalle

– Mitä tapahtui kun virolainen, eteläafrikkalainen ja suomalainen menivät Iskun kotikalustetehtaalle?
– Se purettiin.

Iskun kotikalustehtaan muutostyöt LAMK:n tiloiksi alkoi useampi vuosi sitten. Tehdastilat muuntuivat perusteellisessa saaneerauksessa opiskelijoiden käyttöön, kun Isku Oy:n kaikki tuotantoon liittyvät toiminnot siirtyivät levykalustetehtaaseen. Pääsin itsekin osallistumaan näihin muutostöihin purkutöiden muodossa.

Alussa kerrottu jonkinasteinen ”vitsi” pitää osittain paikkansa. Purkutyömäällä oli toki muitakin suomalaisia, mutta vuokrafirman kautta sisäpurkuun keskittynyt ydintiimimme koostui em. kansallisuuksista. Aloitimme purkutyöt helmikuussa 2016 levytehtaan katolta, jonka jälkeen siirryimme kotikalustetehtaalle sisäpurkuun. Heitimme ns. keikkoja levytehtaallakin, mutta pääasiallinen työmaamme oli kotikalustetehdas.

Meidän osuutemme työmaalla kesti ehkä puoli vuotta, jonka aikana pääsimme tekemään monenlaista purkutyötä. Raskasta ja likaistahan se oli, mutta toisaalta ihan mukavaa. Varsinkin, jos pääsi ajamaan erilaisia koneita entisen tehtaan laajoja tiloja pitkin. Ja heittämään tavaraa alas koneella suoritettavaa lajittelua varten.  

Ruokalan vieressä olevassa näyttelytilassa esiteltiin muuttumisprosessi tehtaasta kampukseksi. Kuvat purkuvaiheessa olevasta rakennuksesta, ja ilokseni huomasin, että keskimmäisessä kuvassa on purkamamme ja keräämämme metalliroju talon pohjoispuolen toisessa kerroksessa.

Sittemmin lähdettyäni Iskun tehtaalta muihin hommiin, olen sivusilmällä seurannut töiden edistymistä. Aika ajoin kysellyt työmaalla olevilta tutuilta rakennusmiehiltä kuulumisia. No talohan valmistui. Lähes ajallaan. Niemi Campuksen avajaiset pidettiin perjantaina 9.11. iltaohjelmana. Päivällä oli järjestetty avoimet ovet, joten käytin tilaisuuden hyväkseni. Astelin sisälle rakennuksen pohjoispuolen ”akvaarion” sisäänkäynnistä.
Muutos olikin totaalinen. Ainoastaan tehtaan betonirakenteet muistuttivat, että nyt olen samassa paikassa, missä purkutyöt aikoinaan tapahtuivat. Sisäpihakin oli tyystin muuttunut, vaikkakin savupiippu ja ulkoseinät antoivat osviittaa aiemmasta.

Törmäsin heti opinahjon ensimmäisessä kerroksessa sattumalta tuttuun opettajaan, joka kehuikin uusia tiloja. Kaikkea tosin ei oltu vielä saatu valmiiksi ja se oli aiheuttanut monenlaisia haasteita.

Vaikutelmat tiloista olivat posiitiiviset satunnaiselle vierailijalle. Pitkiä suoria käytäviä oli vältetty ja omanlaisensa sokkeluus ja tilojen kaareva muoto toivat miljööseen kivaa vaihtelua.

Pitkä käytävä, muttei suinkaan tylsä tai painostava.

Lähes joka luokassa oli ikkunat. Taustalla on tietysti avoimuuden periaate ja ikkunat tuovat luokkaan ja käytävään avaruutta. Käytävällä kulkiessa tai luokassa istuessa, ikkunat eivät (perussuomalaista) introverttia ehkä ilahduta? Jäädään odottamaan moneenko luokkaan tulee lopulta verhot.

Luokka rakennuksen itäpuolella. Luokan ikkunan läpi kuvattu.

Varsinaisten opetustilojen käytettävyyttä en toki osaa arvioida. Tiiltä ja puuta on käytetty lämpimästi ja viihtyisästi. Toivotaankin hyvää ja tuloksellista opiskelua uusissa tiloissa.

Sibeliusrata satamaan – Lahden matkailuvaltti

Kisajuna Salpausselällä (Kuva Markku Meriluoto)
Kisajuna Salpausselällä (Kuva Markku Meriluoto)

Sibeliusrata-hankkeen esittely ja yleissuunnitelma

Yleissuunnitelman pohjana toimivat Vesijärven satamaradan eli nykynimellä Sibeliusradan hanketyössä käytetyt esitykset, aloitteet ja suunnitelmat vuosilta 1995-2004. Suunnitelmaa ajantasaistetaan tarvittaessa.

Sibeliusrata käsittää entisen Lahden satamaradan Urheilukeskuksesta Vesijärven satamaan, minkä alueelle valmistui vuonna 2000 konsertti- ja kongressikeskus Sibeliustalo – siitä nimi Sibeliusrata.

LATAA SUUNNITELMA
Yhteenveto on liitteineen pdf-muodossa

Satamaradan vaiheita (Koostanut Sauli Hirvonen)
Satamaradan vaiheita (Koostanut Sauli Hirvonen)

Syksyllä 1993 satamaradan asemakaavalla suojellut raiteet yllättäen purettiin Vesijärven aseman ja Jalkarannantien väliltä. Selvisi, että Valtionrautateiden virkamies oli myynyt VR:lle tarpeettoman kevyet kiskot romuna eikä huomannut asemakaavamääräystä. Teko oli asemakaava-alueen osalta lainvastainen, mutta asia sivuutettiin kaupungin ja Valtionrautateiden yhteisneuvottelussa melko kevyesti, koska samaan aikaan kaupunki pyrki kaikin voimin samaan oikorataa Keravalta Lahteen. VR:lta luvattiin antaa sopivat kiskot takaisin, jos kaupunki olisi halunnut palauttaa raiteet Jalkarannantieltä Vesijärven asemalle. Radan purkamisen jälkeen penkka siirtyi kevyenliikenteen käyttöön ja samalla maa-alueen hankinta kaupungille helpottui.

Historiallinen ratapenkka Pikku-Vesijärven ja Vesijärven välissä on suojeltu: “Muinaismuistolain 2 §:n mukaan kiinteitä muinaisjäännöksiä ovat mm. muinaisten huomattavien kulkuteiden ja siltojen jäännökset. Museoviraston tulkinnan mukaan Suomen vanhimpaan rataverkkoon (1850-1870-luvut) liittyvät käytöstä pois jääneet rakenteet ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä. Lahden ratakannas voidaan tulkita sellaiseksi. Rakennetta koskevista toimenpiteistä tulee pyytää Museoviraston lausunto.”

Nykyisellä kevyenliikenteenväylällä on asemakaavassa merkintä kiskoliikenteen mahdollistamiselle.

Lahtelaiset rautatieharrastajat alkoivat 1990-luvun puolivälin jälkeen aktiivisesti laatia suunnitelmia radan palauttamiseksi. Hankkeen ensimmäinen suunnitelma julkaistiin 1995 Lahden Rautatieharrastajien TOPPAROIKKA-lehdessä. Artikkeli pureutui nimenomaan perustelemaan radan tarpeellisuutta kulttuurihistoriallisista sekä matkailun ja elinkeinoelämän näkökulmista.

Pikku-Jumbo-höyryjuna ja Aino-laiva Lahden satamassa (kuva Markku Meriluoto)
Pikku-Jumbo-höyryjuna ja Aino-laiva Lahden satamassa (kuva Markku Meriluoto)

Perustelut radan palauttamiselle

Sibeliusrata -työryhmä uskoo, että radan palauttaminen urheilukeskuksesta Vesijärven satamaan on tärkeä hanke ensisijaisesti matkailullisesti. Radan palauttaminen on saanut positiivista palautetta niin elinkeinoelämän edustajilta kuin kulttuurinkin edustajilta. Sibeliusrata Vesijärven satamaan kohentaisi Lahden imagoa tapahtuma- ja järvenrantakaupunkina sekä hyödyntäisi kaupungin sijaintia Suomen kansainvälisen pääradan Helsinki–Pietari varrella.

Vesijärven asemasta ja satamasta, teollisuuden väistyttyä, on muodostunut lahtelaisten olohuone: sisävesilaivat, Sibeliustalo ja erilaiset yleisötapahtumat luovat satamaan kokonaisuuden, jotka luovat myös junaliikenteelle mahdollisuuksia kehittyä yhdeksi kaupungin vetovoimatekijäksi.

a) Kiskoliikenteen kehittäminen

Radan ansiosta messukeskus ja Sibeliustalo saadaan suoraan Helsingin ja Pietarin vaikutuspiiriin. Tarvitaan vain muutama sata metriä rautatietä, niin Pietarista pääsee junalla suoraan Sibeliustalolle.

Vanhan ratapohjan tehokkaampi hyödyntäminen selkeyttäisi alueen liikennesuunnittelua. Tällä on merkitystä erityisesti paikallisesti, sillä iskoliikenteen hyödyntäminen on kaupungin Green City -strategian mukaista ympäristöpolitiikkaa.

b) Isot tapahtumapaikat

Radan välittömässä läheisyydessä suuret tapahtumapaikat kuten urheilukeskus, jäähalli, messukeskus, Kisapuisto, satama kokonaisuudessaan ja Sibeliustalo sekä keskustan läheisyyteen rakentuva Ranta-Kartanon alue, johon on suunniteltu mm. hotellia ja taidemuseota.

c) Matkailu-, elinkeinoelämä- ja imagonäkökulmat

Radan puukansi tukee Ankkurin ainutlaatuista puuarkkitehtipuistoa ja lahtelaista puuosaamista.

Satamarata kokonaisuudessaan läpileikkaa alueen eri kerroksia sisältävää historiaa. Kiskobulevardimainen kevyenliikenteenväylä yhdistäisi tapahtumakeskuksen ja sataman, yhdistäen näennäisesti erilaisia toiminnallisia kohteita. Reitin varrella voi nauttia kaupunkipuistotunnelmaa Pikku-Vesijärvellä tai luonnonläheisyydestä Kariniemessä.

Radan potentiaalia kasvattaa myös sen eteläpäässä, raidekolmien sisällä sijaitseva valtakunnallisestikin kulttuurihistoriallisesti arvokas Mytäjäisten veturivarikko, joka odottaa uutta heräämistä.

Satamassa rataa voidaan hyödyntää erilaisten yleisötapahtumien järjestämisessä: höyryfestivaalit, resiinaralli, nostalgiajunamatkat yhdistettynä laivaristeilyihin. 1980-luvulla Vesijärven asema toimi suosittujen Lahti-Heinola-höyryjuna-ajojen lähtöpaikkana. Eräänä vuonna tämä matkailukonsepti palkittin vuoden matkailutekona.

Radan merkitystä Lahden kehittymiselle ja identiteetille ei voi väheksyä. Radalla vahva paikallinen leima, mutta se on myös osa suomalaista liikennehistoriallista kokonaisuutta sekä maan teollista vaurastumista. Radan palauttaminen kytkisi sataman ja satamaradan varren tulevaisuudessa osaksi kansainvälistä liikennettä, joka voisi hyödyttää koko seudun matkailupotentiaalia.

Kuvia

Vaunut.org-sivulla on julkaistu useita kuvia satamaradasta. Alla valikoituja kuvia eri vuosilta (lisää kuvia sivulta voi hakea rataosahaulla Lahti-Vesijärvi).

Vesijärven asema vuonna 1902 (Veijo Malk) | Salpausselän seisake 1971 (Kuva Jorma Rauhala) | Kisko-Kalle asemalla 1976 (Jukka Martio) | Pikku-Jumbo saapuu Vesijärven asemalle 1987 (Jukka Martio) | Lättähattu Vesijärven asemalla 1988 (Museorautatieyhdistys Ry) | Pikku-Jumbo lähdössä Heinolaan 1988 (Jukka Martio) | Kisajuna Salpausselälle 1989 (Jorma Rauhala) |  Seis-levy satamaradalla 2003 (Jukka Voudinmäki) | Pikku-Jumbo Salpausselällä 2012 (Valtteri Paakkari) | Ukko-Pekka Salpausselällä 2013 (Jani Järviluoto)

Museojunanvaunutalkoita

Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry:n omistuksessa oli useita vuosia yli satavuotias lumiaura. Se oli kesän 2011 pääkunnostusprojekti. Vielä tuolloin koko Topparoikan hallussa ollut kalusto oli Mytäjäisten varikolla. Vuonna 2015 vaunut siirrettiin Vierumäen rautatieaseman ratapihalle, nykyisten toimitilojen viereen.

Valitettavasti varikolla auravanhus oli saanut tuta nykyajan meiningeistä, tuloksena muutama töhry sekä useat rikotut ikkunat. Auraa oli tosin maalattu valkoiseksi ja metalliosia oli ruostesuojattu muutama vuosi aikaisemmin. Kesällä 2011 oli vuorossa perusteellisempi toimenpiteitä: lahon poistaminen ja korvaaminen vahvemmalla puulla. Muutama kantava palkki oli todella huonossa kunnossa ja yhden kulman pystypalkki hajosi kirjaimellisesti käsiin. Auran toisen puolen ”räystäät” tuli uusia kokonaan. Ja paljon muuta pienempää korjattavaa.

En tässä käy läpi sen tarkemmin korjausprojektin yksityiskohtia, koska asiantuntemukseni ei riitä pureutumaan teknisiin yksityiskohtiin. Kuitenkin kesän projekti oli itselleni varsin opettavainen. Olin aloittanut vuonna 2010 puuseppäopinnot Lahden Salpauksessa, joten lumiauran kunnostuksesta sain hyvää kokemusta. Tuolloin alanvaihtoa mainosalalta osittain vauhditti kesän 2010 kunnostusprojekti vihreän Gb-tavaravaunun parissa.

Lumiauran kunnostusta Mytäjäisten varikolla.

Päävastuu kesällä 2011 oli yhdistyksen vaunuvastaava Esa Myyryllä, jolla oli tieto-taito kunnostusprojektin vetämiseen ja vastuu erilaisten ratkaisujen löytämiseen ongelmakohdissa. Myyry oli kunnostautunut mm. Fo-konduktöörivaunun kunnostamisessa sekä em. Gb-vaunun kanssa.

Selvää oli että vanhan korjaamisessa usein joutuu tekemään kompromissejä. Myös tässäkin tapauksessa jouduimme miettimään kokonaan uusia ratkaisua vanhan korjaamiseksi. Tärkeintä oli että ratkaisut olivat rakenteellisesti kestäviä ja pitkäikäisiä, ja että kohteen ulkonäkövaatimukset täyttyisivät edes minimivaatimusten mukaisesti.

Haasteita toi sekin seikka että yhdistyksen toimitilat olivat tuolloin siirtyneet varikon idyllistä keskustan humuun eli Päijänteenkadulle, joten erityisesti erilaisen työkalujen käytössä turvauduimme vieressä olevan konduktöörivaunun suomaan suojaan. Kääntöpöydän viuhkalla seisova vaunu ajoi asiansa mainiosti remonttimiesten työskentely- ja taukotilana.

Tuolloin kerhon maanantaiset yleiset talkoopäivät houkuttelivat vaihtelevasti talkooväkeä varikolle. Toki talkoita tehtiin porukalla toki myös muinakin viikonpäivinä. Myyry taisi varikolla viettää melkeimpä koko kesän auran kimpussa, itse mahdollisuuksien mukaan 3-5 kertaa viikossa. Tämä tietenki huolestutti vaunuvastaavaa, riittäisikö väkeä talkoihin ja projektin loppuunviemiseen ennen talven tuloa. Kun hätäkin on suuri, on myös apua tarjolla. Isoimpien palkkien työstössä pääsimme hyödyntämään kouluni koneita ja tämä luultavasti joudutti joitain työvaiheita. Projekti eteni ”aikataulun” mukaisesti, viimeisempinä isoina töinä oli räystäpuiden ja -peltien asennus. Räystäspuut saatiin avustuksena (johon palaan jutun lopussa) ja pellit teetettiin oppilastyönä Salpauksessa ja saatiin asennettu syyskuun lopulla.

Palveluammatissa

Pääpaino talkoissa oli toki lumiauran kunnostuksessa, mutta huomasimme edelliskesien tapaan, että toimimme myös varikon epävirallisina ”oppaina” ja tietenkin Topparoikan edusmiehinä, yhdistyksen kasvoina. Eli leikkimielisesti voidaankin todeta, että mitä likaisemmat kädet ja puhtoisemmat puheet olivat, sitä paremmin ihmisten mieleen varikko ja toimintamme jäi positiivisena asiana.

Aina oli oltava valmis heittäytymään keskusteluihin, vaikkapa ohikulkeneen koiranulkoiluttajan kanssa tai varta vasten paikalle tulleen isoäidin kanssa, jolla oli mukanaan junista kiinnostunut pikku taapero. Vierailijoiden kanssa käytiin useita mielenkiintoisia keskusteluja ja ajatusten vaihtoa. Pääasiassa paikalla käyneet olivat kiinnostuneita varikkoalueesta, sen historiasta, mutta etenkin sen tulevaisuudesta oltiin erityisen huolissaan.

Jotkut myös halusivat käyttää varikon autenttisuutta myös visuaalisesti hyväkseen, mm. valokuvauksen muodossa. Lahtelaiskollektiivi Lahti United kuvasi suurta suosiota nauttivan musiikkivideonsa varikolla.
Varikolla aika näytti pysähtyneen, ollen silti elossa, se oli paikka keskustan kupeessa, joka vaikutti seesteiseltä, muttei hiljaiselta.

Eräs tuon kesän mieleenpainuvimmista vierailijoista oli saksalainen veturinkuljettaja, joka oli matkalla Pohjois-Suomeen(!) vieraillen monissa Suomen rautatiekaupungeissa. Kielivaikeuksien huolimatta tai ehkäpä juuri sen takia, tunnelma oli varsin avoin ja leppoisa. Keskusteluissa käytiin läpi, rautatiet, veturit, maailmanpolitiikka, Lahden kylän historia jne. Vierailun kruunasi olutmaistiaiset, Myyryn kanssa pääsimme saksalaismaltaan makuun, jonka jälkeen työt jälleen edistyivät ripeään.

Toinen vierailu, josta poiki jutustelun ohella jotain konkreettista yhdistykselle. Rautateistä kiinnostunut kolmen sukupolven seurue kävi tutustumassa Risto-höyryveturiin ja siinä samalla yhdistyksen kunnostusprojektiin. Vierailu johti siihen että yhdistys sai lahjoituksena Lahden Rakennustarvike Oy:ltä puutavaraa, jotta auran räystäät saatiin uusittua.

Kaluston uudelleensijoittaminen

Kaluston kunnostustyöt kävivät mahdottomaksi Mytäjäisten varikolla kesän 2012 aikana. Alue oli tyhjentynyt ja sähköt katkaistu: ilkivalta ja vaunuihin kohdistuneet vahingonteot lisääntyivät huomattavasti.
Kun tieto varikon vesitornin vuokrasuhteen päättymisestä tuli Topparoikka-yhdistykselle tietoon talvella 2010, alkoi yhdistys etsimään uusia sijoituspaikkoja varikolla olevalle vaunukalustolle ja Risto-höyryveturille (Tr1 1047). Keväällä 2014 on tarkoitus tehdä kalustolle välttämättömät kunnostustyöt ilkivallan ehkäisemiseksi.

Topparoikan kunnostama lumiaura odottamassa Lahden ratapihalla lähtöä Haapamäelle. (Kuva Sauli Hirvonen / elokuu 2008)
Topparoikan kunnostama lumiaura odottamassa Lahden ratapihalla lähtöä Haapamäelle. (Kuva Sauli Hirvonen / elokuu 2013)

Topparoikan omistama lumiaura saatiin siirrettyä pois varikolta elokuussa 2013. Se oli aiemmin samana vuonna myyty Haapamäen Museoveturiyhdistys ry:lle, joka sittemmin kuljetti sen Haapamäelle parempaan säilöön.

Varsinaisen varikkoalueen ja rakennusten omistaja oli Senaatti-kiinteistöt, joka myi alueen ja sen rakennukset vuonna 2015 uudelle omistajalle. Sen jälkeen Lahden kaupunki ja omistaja ovat työstäneet alueelle uutta asemakaavaa, työ on toistaiseksi kesken. Lisätietoja kaavasta Lahden kaupungin nettisivuilta.

Lumiaura liikenteessä helmikuussa 2010

Varikolla ollut kalusto Risto-höyryveturia lukuunottamatta siirrettiin höyryjuna-Ukko-Pekan yleisöajon yhteydessä marraskuussa 2015 Vierumäen rautatieasemalle. Siellä yhdistyksen aktiivit pääsivät jatkamaan kunnostustoimenpiteitä. Keväällä 2017 moottorivaunu Ds2 eli motin kyljet saivat uuden maalipinnan. Näin vaunu saatiin esittelykuntoon Vierumäen rautatiepäivään saman vuoden kesäkuussa.

Vaunujen omistussuhteiden selvittely on edelleen kesken. Ristokin odottaa vielä varikolla.

Sauli Hirvonen
Kirjoittaja on Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n aktiivijäsen

Artikkeli on julkaistu alunperin lahtelaisten rautatieharrastajien
Topparoikka-lehdessä 1/2012

Salpausselän sillat

sillat.jpg
Puinen kevyen liikenteen silta Hollolankadun yli?

Lahdessa Wanhalla Walimolla järjestettiin 13.5.2009 keskustelutilaisuus, jossa kuultiin puheenvuoroja Lahden kaupunkiympäristön tilasta ja kehittämisestä. Tilaisuus liittyi Lahden arkkitehtuuripoliittisen ohjelmaan APOLIin.

Tilaisuudessa kuultiin eri alojen asiantuntijoita, joista jokainen esittivät omia näkemyksiää Lahden rakennettusta ympäristöstä. Eräs asiantuntija nosti esille Ankkurin puuarkkitehtipuiston. Puisto on saanut arvostusta osakseen, lähinnä täällä vierailevilta, mutta myös lahtelaiset ovat pikku hiljaa lämmenneet tälle teoksien kokonaisuudelle. Sibeliustalon edustalla oleva puinen taksikatos oli hänen mielestään onnistunut. Asiantuntija antoi esimerkin miten puiston teemaa voisi kokeilla muuallakin Lahdessa ja kehotti miettimään, voisiko konseptia laajentamaan koskemaan Lahden kaikkia linja-autopysäkkejä. Hyvä huomio, jota toki voidaan jatkojalostaa.

Kolmen sillan kokonaisuus

Lahdessa on tunnetusti hyvät ulkoilureitit Salpausselän maastoissa urheilukeskuksessa sekä aivan keskustassa Radiomäellä. Viime vuosina näitä reittejä on pyritty korostamaan yhtenäisenä ulkoiluverkostona erilaisten maastossa olevien merkkien avulla ja ulkoilualueiden kartoilla. Lahti on rakennettu osittain Salpausselän päälle ja sen rinteille, joten reunamuodostelman ”urbaania eroosiota” on aikojen saatossa voimakkaasti edesautettu rakentamisen avulla. Tämän huomaa Lahden keskustassa ja erityisesti liikenneväylien kohdalla. Harvoin tulee miettineeksi, kuinka paljon soraa ja hiekkaa on siirretty aikoinaan väylien kohdalla. Erityisesti satamaradan ja Heinolan radan sekä Hollolankadun ja Iso-Paavolankadun maastoleikkauksissa tällaiset maansiirtojen jäljet näkyvät hyvin. Nämä ”railot” olisivat mahdollisuus, joiden kautta yhdistystyisivät Lahteen liitetyt omninaisuudet, kaupungin puuseppäperinne ja rakennetun kaupungin luonnonläheisyys.

Muistelen, että useita vuosia sitten joku ehdotti juuri näiden teiden ja ratojen maaleikkauksiin siltoja. Paikat silloille olisivat satamaradalla, Hollolankadulla ja Iso-Paavolankadulla. Kolmen puisen sillan kokonaisuus keskellä kaupunkia, aivan luonnonläheisyydessä, toimisivat viheralueiden linkkeinä keskellä asfaltti- ja betoniviidakko, ne toimisivat osana viherkäytävää, jolloin kulku Salpausselällä kaupungin alueella helpottuisi. Sillat voitaisiin valaista pimeään aikaan.

Sillat korostaisivat Lahden kaupungin tiivistä luontosuhdetta, jotka hyödyttäisivät lahtelaisia liikkujia Salpausselällä vehreässä ympäristössä kaupungin keskellä ja samalla ne olisivat (valo)taideteoksia, uusia lahtelaisia maamerkkejä.

Samanlainen silta-ajatus on tullut esille myös kaupungin julkaisemassa Visio 2030:ssa.

Radanvarren rakentaminen

Radan varren rakentamisesta järjestettiin vuonna 2015 suunnittelukilpailu, johon osallistui useita töitä. Useissa suunnitelmissa Mannerheiminkatu muodostaa käytävän Salpausselän ja rakennusten väliin. Eteläisen kehätien valmistuessa Mannerheiminkadulta siirtyy keskustaa rasittava (raskas) läpiajoliikenne ja katu palvelee jatkossa enemmän keskusta-alueen sisäistä liikennettä.

Ratapihan ja Salpausselän väliin jäävä kapein kohta on jota kuinkin hieman tavara-asemalta länteen, alue jossa on edelleen rautatietoimintoja, tien eteläpuolella. Monissa suunnitelmissa tämä väli oli osoitettu rakentamiselle. Rakentamisen sijaan, olisi suorastaan luonnollista, että kaistan kapeimmalta kohdalta Radiomäeltä Mannerheiminkadun päälle rakennettaisin viherkäytävä, jossa katu ohjattaisiin tunnelliin. Näin mäki jatkuisi vihreänä käytävänä radan varteen asti. Rakentamista voisi silti osoittaa muilta osin kadun ja radan välille, mutta niin, ettei se kilpailisi Salpausselän kanssa. Suomessa aseman seuduista halutaan näyttämään urbaaneilta, mutta käytännössä suurten kaupunkien radan varret ovat hyvin yksitoikkoisia ja samankaltaisia. Viherkäytävä toisi Salpausselkää paremmin esille ja toisi väljyyttä radan varteen.

Viherkäytävän jatkeena olisi kevyen liikenteen silta, joka jatkuisi radan yli. Näin muodostuisi uusi väylä Radiomäen ja Launeen välille. Radan ylityksessä mallia voidaan ottaa Turusta, jossa aseman vierestä kulkee silta koko ratapihan yli. Tällainen silta voisi toimia myös kaupunkiin tuleville ja lähteville junille porttina. Silta tietysti rakennettaisin puusta ja valaistaisiin pimeän aikaan.

Arkkitehtorisesti laadukkaat puusta valmistetut sillat vahvistaisivat Lahden mainetta puuosaamisen kaupunkina. Samalla ne korostaisivat Salpausselän ja Lahden kaupungin yhteyttä, hyödyntäen luonnon ja ihmisen muovaamia maastomuotoja.

Sauli Hirvonen

Lähteet:
Lahen Lehti 15.8.2009
Lahen Lehti 14.4.2015