Lähiseutumatkailua (2-osainen)

Kesäretki 2019 – osa 1/2: Nastola 

Kevyehkö kesäretki suuntautui eräänä sunnuntaina (14.7.) Nastolaan. Tällä kertaa ei tosin Uuteenkylään, kuten monesti aikaisemmin. Olen asunut joskus aikoinaan siellä muutaman vuoden ja eräästä Uudenkylän vierailusta olen kirjoittanut vuonna 2017. Nyt matka suuntautui Nastolaan ja tarkemmin Nastolan kirkonkylään, joka on kunnan entinen hallinnollinen keskus.

Matka alkoi Lahden rautatieasemalta eli matkakeskuksesta, johon saavuin hyvissä ajoin ennen junan lähtöä. Pyöräni jätin asemalle, josta noukkisen sen matkan päätteeksi. Aikainen saapuminen oli harkittua, sillä saisin muutaman kuvan aseman ympäristöstä, joka on parhaillaan muutostöiden alla. Postin talo ja tullirakennukset ovat purettu ja alueelle – Mannerheimintien molemmin puolin – nousee lähivuosina uusia rakennuksia.

Aseman vieressä ollut postitalo on purettu.

VR:n lippuautomaatit olivat pimeänä, mutta vastaan kävelleet junankuljettaja ja konduktööri neuvoivat R-kioskille, josta sain ostettu 3 euron hintaisen lipun Nastolaan. Junana oli Sm2, joita on vielä jonkin aikaa käytössä, ennen niiden liikenteestä poistamista ja romuttamista. Jo nyt näillä junilla matkustettaessa on koettavissa jonkinasteista nostalgiaa.

Sm2 Lahden asemalla.

Kymmenen minuutin matkan jälkeen hyppäsin (astuin) junasta Nastolan aseman laiturille. Räpsin muutaman kuvan asemanseudusta. Eräs havaintoni oli mm. se, että pohjoispuolen paikoitusalue näyttää olevan paikallisen nuorison suosiossa, ainakin ”poltetun kumin” määrän perusteella.
Matka jatkui Pysäkkitietä pitkin matka jatkui Nastolan kirkon suuntaan. Matkan varrella oli teollisuutta ja olipa entinen kauppa näyteikkuinoineen. Sellaisia näkyi erityisesti Villähteellä.

Vanha kauppa Pysäkkitiellä.

Ennen kunnantalolle menoa, katselin kirkonkylässä ympärilleni. Eri-ikäisiä kerrostaloja, joiden katutasossa oli liiketiloja. Kirkon likellä oli (vielä) puutaloja. Hieman syrjemmässä on muutakin nähtävää kuten Taidekeskus Taarasti, Matinpalomuseo ja kotiseutumuseo. Näihin kohteisiin en tällä kertaa suunnannut.

Kun antoi katseensa viipyä alueella, huomasi sen olevan tavallaan oikein idyllinen, seesteinen ja kerroksellinen. Alueen rakennuskanta muodostunut ajansaatossa, jonka sydän on ollut tietenkin kirkko vuodesta 1804 lähtien.

Piipahdin paikallisessa ravintolassa nauttimassa kahvit, jonka jälkeen kävin Nastolan komeassa kirkossa. Se oli tosin huputettu; se saa uuden maalipinnan kesän aikana. Kävin sisälläkin. Ensimmäisen kerran Nastolan kirkossa tuli käytyä muutama vuosi sitten Lahden seudun oppaiden järjestämässä Nastola-kierroksella.

Nastolan kirkko.

Kirkon jälkeen olikin vuorossa varsinainen kohde eli Nastolan entinen kunnantalo, joka jäi tyhjilleen vuoden 2016 kuntaliitoksen vuoksi. Nastola-seuran toimesta rakennus on herännyt tänä kesänä uuteen eloon kulttuurille (ESS 17.1.2019). Kunnantalon kesän ohjelmisto on nähtävillä täällä.

Entinen kunnantalo.

Sunnuntai-iltapäivän ohjelmaan kuului musiikkiesitys ja Matti Oijalan esitelmä Nastolan paikannimistöstä, joka oli matkan varsinainen tarkoitus.
Ennen esitelmää tutustuin tiloissa olevaan taidenäyttelyyn. Moniin rakennuksen huoneisiin oli ripustettu erilaista ja eritasoista kuvataidetta, josta erityisesti jäi mieleen Sami Funken valokuvanäyttely. Näyttely sisälsi runsaasti tyylikkäitä kuvia autioista ja rapistuvista rakennuksista. Taiteilijaesittelyssä hänestä kerrotaan seuraavaa:
”Hevonen oli Beethovenin aikana merkki vauraudesta ja asemasta ja sellainen piti myös säveltäjän saada, vaikkei mikään hevosmies ollutkaan. Koska hevonen kaikessa komeudessaan jäi hoitamatta ja ruokkimatta, se ennen pitkää sairastui ja kuoli.
Sami Funken kuvasarja hoitamattomista, aikansa komeista ja merkittävistäkin rakennuksista kuvaa tämän päivän Beethoovenin hevosta. Upeat rakennukset tyhjenevät, ne hylätään ja jätetään hoitamatta. Sitten koittaa päivä, jolloin niille ei enää voi tehdä mitään, ne kuolevat ja katoavat vähitellen luonnon valtaamina tai nopeasti moukaroituna tiilikasoiksi. Viiltävän kauniit kuvat herättävät tunteita, välinpitämättömyys raivostuttaa, mutta pysähtyneisyys vanhojen rapistuneiden talojen pihoissa tyynnyttää.”

Arkkitehti Matti Oijalan esitelmä “Nastolan vanhat paikannimet kertovat” kiinnosti sen verran paljon, että entinen valtuustosali oli väkeä täynnä ja vähän enemmänkin.
Oijalahan on tutkinut vanhojen paikannimien alkuperiä, aihe on kiinnostava, mutta myös haastava. Nimistön selvittäminen vaatii historian ja etymologian tuntemusta sekä tietysti oman paikkakunnan ominaispiirteiden tunnistamista.

Matti Oijalan esitelmä.

Monesti sanojen alkuperä voidaan vain pitää oletuksina ja nimistön tutkimus on myös
todennäisyyksien arviointia, toisiaan spekulaatioita, jopa arvailua. Oijalan mielenkiintoista esitystä oli miellyttävä kuulla. Yhteenvetona, että Nastolan paikannimistössä on vaikutteita idästä ja lännestä.

Tulevia muita mielenkiintoisia tilaisuuksia ovat 28.7. “Rakennetun ympäristön historiasta Nastolan kirkonseudulla” -esitelmä (arkkitehti Erkki Aarti kertoo) sekä 8.8. “Tyhjenevät tilat ja niiden uusi elämä” -dialoginen paneeli. Keskustelemassa kaupunginjohtaja Pekka Timonen, hallituksen pj. Jorma Ollila, tj. ja rock-ikoni Sipe Santapukki, Arkkitehtiliitto SAFAn pj. Henna Helander ja nastolalaislähtöinen arkkitehti Erkko Aarti. Keskustelun vetää yrittäjä ja konsultti, nastolalaistaustainen Jarkko Lehtopelto.

Esitelmän jälkeen kävelin linja-autopysäkille, ja ajoitus oli hyvä, sillä jo bussi numero 4 otti meidät matkustajat kyytiin kirkon edestä. Hinta oli 4,70 euroa ja matkakin kesti kauemmin kuin junalla. Mutta mikäs siinä oli katsellessa nauhataajaman maisemia.

Kesäretki 2019 – osa 2/2: Järvelä

Lähtö Lahden aseman raiteelta 4. Junaa odotellassa oli hyvää aikaa ”räpsiä” kuvia.

Kesän retkeilyt jatkuivat seuraavana maanantaina (15.7.) sunnuntaisen Nastola-matkan jälkeen. Tällä kertaa suuntasin taajamajunalla toiseen suuntaan eli Järvelään. Matka sinne kestää 17 min ja hinta on vain 2,30 suuntaansa. Sopiva kohde ja erityisen siitä tekee aseman seutu. Asema kuuluu Järvelän taajamaan, joka siis sijaitsee Kärkölän kunnassa. (Tässä vaiheessa huomio, että olen Järvelästä kirjoittanut aiemminkin, mutta
en ehkä muista missä julkaisin sen. Linkitän sen toki kun löydän sen).

Järvelässä sijaitsee Koskisen Oy:n puutuoteteollisuuteen keskittyvä tehdas. Puuta sinne kuljetetaan mm. junalla Venäjältä. Palaan siihen tuonnempana. Mielenkiintoiseksi Järvelän ratapihan tekee ylipäänsä sen kokonaisuus ja niistä erityisesti teollisuuden vielä käytössä olevat sivuraiteet. Lahti-Riihimäki -radalla sivuraiteet ovat käyneet vähiin. Asemarakennus on ollut jo tovin yksityisessä omistuksessa. Talon tuiman oloinen vahtikoira otti nytkin matkustajat vastaan. Onneksi aidan toisen puolen. Tein yleissilmäyksen asemalla ja siitä astelin – en lähimpään – vaan toiseksi lähimpään ravintolaan. Nautiskelin täyteläisen oluen ja somettelin puhelimelle. Olut oli varsinainen matkan tarkoitus, mutta koska paluujunaan oli aikaan reilusti, käyskentelin takaisin asemalle.

Raakapuuvaunuja. Molemmat pistoraiteet ovat saaneet uusia pölkkyjä ja uutta sepeliä. Takana vasemmalla Järvelän rautatieasemarakennus.

Kuten jo aiemmin hehkutin, ratapiha on kiinnostava, onhan siinä vielä neljä läpiajattevaa raidetta, joista kolme on sähköistetty. Neljännellä raiteella ilmeisesti lastataan sepeliä. Koskisen Oy:n käytössä ovat kaksi sivuraidetta, joista toinen on aiemmin mennyt meijerille ja toinen kiersi aikoinaan Hähkäjärven toisen puolen. Nyt se päättyi muutaman sadan metrin päähän vaihteesta. Toisella raiteella oli toistakymmentä venäläistä raakapuuvaunua, joista suurin osa oli tyhjätty. Molempia raiteita on kunnostettu, ts. vaihdettu pölkkyjä ja lisätty tukevuutta sepelillä.

G-juna Riihimäelle.

Mukava piipahtaminen naapuriin, sääkin suosi. Retkeen kului noin kaksi tuntia.

Alunperin matkailusarja piti olla kolmiosainen, mutta kesäflunssan takia typistyi kahteen osaan.