PUU- JA RAKENNUSTÖITÄ
Teollisuuspuusepän perustutkinto vuodelta 2012 ja Talonrakentajan perustutkinto vuodelta 2015.
Vuosien kokemusta erityyppisistä rakennus- ja saneerauskohteista sekä puusepän töistä. Tehnyt toiminimellä pieniä kunnostustöitä mm. elokuvateatteri Kino Iiriksessä.
> työnäytteitä
Talkootyönä ollut kunnostamassa Lahden rautatieharrastajien ylläpitämää museojunakalustoa vuodesta 2008 lähtien sekä Vierumäen asemaa vuodesta 2015 lähtien. Lisätietoja sivun lopulla.
Valmistaa erilaisia puusepäntuotteita, joista alla esimerkkejä.
OMAT PUUTYÖT
- Kissankoppi
Kolmikerroksinen kissakoppi valmistui joulukuussa 2025.
- Puuhapöytä ja jakkarat
Tärkein yksittäinen oma projekti on vuonna 2017 valmistunut lasten kalustesarja, nk. Puuhapöytä. Tähän prototyyppiin kuuluu pöytä ja neljä jakkaraa. Kalusteryhmästä tarkemmin täällä.

- Dioraamojen kanto-/säilytyshylly
Säädettävät hyllykorkeudet, kantokahva. Materiaali 6 mm koivuvaneri ja kierretangot.

Alla muutamia poimintoja koulutuksen harjoitustöitä (vv. 2010-12):
- Hyllytaso/alttari
Yhtenäisen koivulevyn päällä intarsiatyö, koko 560 x 250 x 24 mm

- Lahti-kello
Sahattu vannesahalla muotoonsa. Massiivikoivun päällä intarsia ”Auringonnousu”, halkaisija n. 250 mm.

- Tasoristeys-intarsiatyö
Eri puulajien viiluista tehty tasoristeysmerkki koivuvanerille, käsitelty parafiinillä, koko 290 x 264 mm. Ollut näytteillä ArtHäme-näyttelyssä (Taidepanimo 2012) sekä Rautateiden Lahti -näyttelyssä (pääkirjaston aula 2020)

- Kaksiosainen taso
Visakoivusta valmistettu.
Koot: Iso –
ja pieni –
Kuva tulossa
- Alttari
Tammea, koko -. kuva tulossa
(yhdessä Tapio Kangasniemen kanssa). - Taso/luentopöytä
Tammea, koko -. kuva tulossa - Jakkara
Koivua, kannessa lisäksi lämpökäsiteltyä koivua. Korkeus 400 mm, istuimen koko 350 x 350 mm. kuva tulossa - Rima-arkku
Koivua, kansi lämpökäsiteltyä koivua. Koko 600 x 370 x 400 mm. kuva tulossa
Verkkokaupasta voi ostaa laserleikattuja tuotteita:
Lahti-korvakorut
Lahti-tuopinaluset
Lahti-rintamerkki
TALKOITA
Tehnyt talkoita Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n museojunakaluston parissa vuodesta 2008 asti. Ollut kunnostamassa Lahden varikolla laatikkoauraa Etv-Rto 23 sekä Vierumäellä Ei-lähiliikennevaunua ja Fo-konduktöörivaunua. Parhaillaan työn alla rappuset Fo-vaunuun.



Lisätietoja > Topparoikan vaunujen kunnostamisesta.
MUITA KÄDENTÖITÄ
Elokuvateatteri Kino Iiris >
Ideaverstaassa laserleikatut irtokirjaimet elokuvateatteri Kino Iiriksen aulassa.
Pienoisrautatiet > lisätietoja
Pitsapiirakka > lisätietoja
Muita töitä ja suunnitelmia tulossa esiteltäväksi