Lahtiwood

LAHTIWOOD-sivusto esittelee pääasiassa kaupunkikulttuuria, puurakentamista ja sen eri muotoja ja tapoja toteutua. Se saa inspiraationsa Lahdesta. Lahtiwood on kunnianosoitus lahtelaiselle puuosaamiselle, sen perinteille ja tulevaisuuden visioille. Hanke esittelee arkkitehtuurisia näkökulmia lahtelaisen puuosaamiseen kahden puusepän Tapio Kangasniemen ja Sauli Hirvosen ideoimassa kaksiosaisessa visionäärisessä näyttelykokonaisuudessa. Sivusto on avattu vuonna 2018.

Karkeasti LAHTIWOOD koostuu kolmesta eri osasta: Nettisivustosta ja YouTube-kanavasta sekä erilaisten teosten ja hankkeiden suunnitelmista ja sen/niiden toteutuksesta.

Ensimmäinen osa on vuonna 2018 perustettu nettisivusto. Varsinaista näyttelyhanketta tukevalla verkkosivustolla tuodaan esille myös muuta puurakentamiseen liittyvää tietoa, erilaisia kaupunkikohteita sekä tekijöiden muita ajatuksia ja suunnitelmia. Muihin hankkeisiin ja visioihin voi tutustua Linkkejä-sivun kautta. Osa näistä hankkeista saavat myöhemmin oman esittelyn Lahtiwood-sivustolle.
Keväällä 2019 avattiin vlogeja, podcasteja ja videoita varten oma YouTube-kanava nimeltä LW-kanava. Kanavalla on erityyppistä ohjelmaa kuten Lahden paikat -niminen videosarja, jossa julkaistaan Lahteen liittyviä videoita. Lisäksi rautatiet ja pienoisrautatieharrastaminen on kanavalla vahvasti esillä.

Kokonaisuuden toinen osa on näyttelyn toteuttaminen galleriatiloissa mm. pienoismallin avulla. Näyttelyssä Lahtea esitellään suurten visioiden äärellä, joista yksi olisi korkealle sijoitettava puinen LAHTIWOOD-teos. Osittain näyttely koostuu aiemmin tällä nettisivuilla esitetyistä hankkeista. Näyttelyssä hyödynnetään Lahden rikasta puuosaamisen perinnettä, kaupungin maastomuotoja ja sen sijaintia teiden risteyksessä. Näiden kautta tekijät pohtivat uusien julkisten, pääasiassa puusta valmistettujen teosten sijoittamisesta Lahteen.

Kokonaisuuden kolmannessa osassa toteutetaan esitelty teos LAHTIWOOD. Se saa innoituksensa lahtelaisesta suuruuden mentaliteetista, jossa on ripaus Suomen amerikkalaisin kaupunki -ajattelua. Se ammentaa kaupungin historiasta humoristisella ajatuksella ”Mitä me halutaan vs. Mitä me oikeasti tehään”. Teos esittelee näkyvästi ja häpeilemättä lahtelaista puuosaamista konkreettisella tavalla, kuitenkin pilke silmäkulmassa.

Toki hanke mahdollistaa myös muiden materiaalien käytön kuin puun ja tulevaisuudessa mahdollista myös useampien teosten ja rakennelmien pystyttämisen.

Enemmän näyttelystä kohdassa  NÄYTTELY

Lahti – Inspiraation lähde

Vastaa